Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Absoluuttista pahaa

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Päivän sana: purseri: matkustajalaivan tai -lentokoneen talouspuolen esimies

Pidätkö?


16 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 19/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Historia tai muista aiheista.

Tiivistelmä: On haitallista ja vaarallistakin pitää natseja - tai ketä tahansa - absoluuttisina pahan ilmentyminä. Se estää näkemästä natsismin nousuun johtaneita tekijöitä ja sitä mahdollisuutta, että meistä suurin osa olisi todennäköisesti ollut siinä mukana. 5 326 lukijaa, joista 300 eli 6% on antanut arvosanan (9-).

Absoluuttista pahaa

Saksassa ja muuallakin on noussut kohu Oliver Hirschbiegelin juuri ensi-illan saaneesta, natsi-Saksan viimeisistä päivistä kertovasta elokuvasta Der Untergang (Perikato). Elokuvassa Hitler kuvataan hirviön sijasta ihmisenä, inhimillisine puutteine ja tunteineenkin, unohtamatta kuitenkaan sitä, että hän oli sen ajan mahtavimman diktatuurin johtaja – tosin varsinkin sodan loppupuolella neuvostodiktatuuri ajoi ohi.

Jotkut ihmiset ovat tästä tuohtuneet ja Saksan mediassa on kiistelty siitä, saako tällaista elokuvaa tehdä, että elokuva ei ole totuudenmukainen tai että se ei kunnioita toisen maailmansodan uhrien muistoa.

Minusta elokuva on osoitus siitä, että Saksa alkaa päästä yli synkästä lähimenneisyydestään. Suomessa ei olla vielä näin pitkällä. On haitallista ja vaarallistakin pitää natseja absoluuttisena pahan ilmentymänä. Ikään kuin natsismi olisi ainoa “paha” maailmassa, ikään kuin kansallissosialismin eliminoimisen jälkeen kaikki olisi auvoisaa. Tämä on täsmälleen sitä mustavalkoistamista, josta Bushia syytettiin kun hän erotteli maailman hyviin ja “pahuuden akseliin”.

Jos natsijohtajat esitellään ihmisinä – mitä he tietysti olivat – voi se johtaa pohdiskelemaan sitä, mikä natsismin nousuun johti ja minkä vuoksi suhteellisen suuri osa saksalaisista (joskaan ei koskaan enemmistö) äänesti natseja niin kauan kun vaaleja vielä oli. He eivät olleet Saatanan kätyreitä ja pirun lähettiläitä, vaan ihmisiä kuten mekin. Tämä tarkoittaa, että kolmas valtakunta voisi ainakin periaatteessa syntyä tännekin. Tämä ei ole mielikuvana läheskään niin paljon pelottava kuin mitä se on opettava ja ajatuksia herättävä.

Stanley Milgram teki 70-luvulla sarjan kiehtovia ja tuloksiltaan pelottaviakin sosiaalipsykologisia tutkimuksia. Näissä tutkimuksissa koehenkilöitä pyydettiin opettamaan toiselle “koehenkilölle” (näyttelijä) sanapareja. Jos toinen ei oppinut, hänelle piti antaa sähköisku ja “opettajille” esitettiin tutkimuskohteena se, kuinka hyvin sähköiskut parantavat oppimista. Todellisuudessa Milgram tutki sitä, kuinka voimakkaita sähköiskuja ihmiset olivat valmiita antamaan jos auktoriteetti heiltä sitä vaatii. Koehenkilöistä 65% antoi tappavan sähköiskun ja jokainen antoi hyvin voimakkaan ja kivuliaan iskun, vaikka tiesivät “oppilaalla” olleen sydänvaivoja ja vaikka tämä valitti ja halusi pois tutkimuksesta. Ja tämä kaikki tapahtui kolmekymmentä vuotta sen jälkeen kun natsien hirmuteot olivat tulleet maailman tietoisuuteen.

Toisessa tutkimuksessa selvitettiin persoonallisuustestien ja haastattelujen avulla hengissä selvinneiden natsijohtajien vastauksia ja tuloksia verrattiin “tavallisiin ihmisiin”. Eroja ei löydetty.

Olemme yllättävän alttiita tottelemaan käskyjä, riippumatta niiden seurauksista. Auktoriteeteilla ja sosiaalisella paineella on meihin suunnaton vaikutus, ja silti nämä Hitler-elokuvan kauhistelijat ilmeisesti kuvittelevat, että olemme immuuneja sellaiselle vaikuttamiselle. Ehkä niin kuviteltiin 30-luvullakin.

Natsit eivät olleet mitään hirviöitä, vaan suurin osa heistä itse asiassa aika tavallisia ihmisiä. Ilmapiiri, jossa heistä ei saa sanoa yhtään positiivista tai edes neutraalia asiaa, on hyvin sulkeutunut ja vaarallinenkin. Se estää näkemästä, että inhimilliset piirteet mahdollistavat fasismin, ja että hirmutekoihin pystyvät sopivassa tilanteessa kaikki, tai ainakin melkein kaikki.

Verkkokeskusteluissa otetaan joskus esiin “Hitler-kortti”, jolla tarkoitetaan minkä tahansa teon vertaamista Natsi-Saksaan. Vastapuoli rinnastetaan absoluuttiseen pahaan, eikä mikään, mitä hän sanoo tai tekee, voi tehdä hänen edustamaansa asiaa enää kelvolliseksi. Edustamastaan asiasta on irtisanouduttava tai pyrittävä kaikin keinoin eroon kuvitelluistakin yhteyksistä Natsi-Saksaan.

On eräs toinenkin elokuva, jossa kuvattiin inhimillisiä piirteitä, ja sitä paheksuttiin ja kauhisteltiin samaan tapaan kuin Hitleriä Der Untergangissa. Tämä toinen hahmo oli Jeesus ja elokuva Kristuksen viimeiset kiusaukset.

Hitlerillä on meidän kulttuurissamme samanlainen rooli kuin Jeesuksella. Molemmat saavat kantaa harteillaan koko ihmiskunnan syntejä, koko maailman kollektiivista pahaa. Kummallekaan ei saa edes kuvitella mitään inhimillisiä piirteitä – toiselle ei pienintäkään hyvyyden ripettä, toiselle ei minkäänlaista heikkoutta. Kumpikaan hahmo ei ole inhimillisyyden piirissä; toinen on kaiken yläpuolella, toinen hirveämpi kuin kukaan, koskaan. Toista saa ja pitää pelätä, halveksua ja kauhistella, toista puolestaan vain ihailla. Toinen ei koskaan voi saada syntejään anteeksi, toinen taas on saanut anteeksiannon muidenkin syntien puolesta.

Milloin viimeksi yritit miettiä yhtä positiivista tai edes neutraalia asiaa natseista, jos koskaan? Jos yrität, tunnetko syyllisyyttä, “ei näin saa ajatella”? Osaatko rehellisesti sanoa yhtä ainutta positiivista tai neutraalia asiaa natseista, jota ei ole tarpeen selitellä “mutta eihän se oikeuta heidän hirmutekojaan”? Tietoisella tasolla oman ajattelun rajoitukset saattaa oivaltaa, mutta tunnetasolla niihin voi silti olla hankala vaikuttaa.

-Aapo Puskala, 23.9.2004

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 46:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#5188

Entä jos vaan pommitettaisiin planeetta elottomaksi viimeistä pikku ölliäistä myöten? Silloin ei enää kapitalismi, kirkko tai muu inhotus pääsisi tekemään pahaa kenellekään, ikinä.

-Tuomas, 12.4.2007

#5340

Liz: Darth Vaderkaan ei hönkinyt vain pahaa – jos olet katsonut tarinan loppuun saakka, niin paljastuu, että Luke saa vaikutettua hänen vielä olemassaolevaan hyvään puoleensa, ja 'pelastaa' tämän lopulta hyvien puolelle, jolloin hän osoittaa empatiaansa, välittämistään, rakkauttaan – ja ihan lopussa hehkuu iloisena hyvyyden ruumiillistumana, valo-olentona kuoleman rajan takaa.

(mikä on sinällään realistista, sillä mehän olemme valoa, ja kuoleman jälkeen se paljastuu varsin selkeästi valaistessamme oman ympäristömme)

Natsit taas .. olivat vain ryhmä ihmisiä, joihin vaikutti tietynlainen okkultinen pimeyden armeija esim. hurmaten yleisön aina kun hitler puhui jne. hitler ja muut olivat vain pelinappuloita näiden pimeyden voimien käsissä, aivan kuten george bushit nykyään.

-Vortac, 24.4.2007

#5421

natsi-saksassa aloitettiin tv-lähetykset ennen bbc:tä eli ensimmäisenä maailmassa! no, ne ei tosin ollut ihan päivittäisiä lähetyksiä, mut kuitenkin.

-voidi, 3.5.2007

#6846

Niin ja niitten lentäjä, jonka nimeä en muista, lensi avaruuteen ensimmäisenä maailmassa -40 luvun alussa. J.Gagarin on siis huijarihomma!

-H.Reitsch, 17.10.2007

#10084

Voittajat kirjoittavat historian, niin se vain menee. Siksi emme juurikaan kuule mitään hyvää Natseista, Neuvostoliitosta tai vaikka punikeista Suomen sisällissodasta.

-jepulis, 19.10.2008

#10085

Jepulis, listassasi on yksi ongelma. Neuvostoliitti voitti sodan, ja yleisesti ottaen menestyi aika hyvin sotilaallisissa konflikteissa. Neuvostoliiton voiton takia Stalinista kuulee paljon vähemmän pahaa kuin Hitleristä, vaikka ainakin minun mielestäni Stalin aiheutti vähintään yhtä paljon vahinkoa.

-Aapo, 19.10.2008

#10824

Itseasiassa olen pohtinut useinkin natsi-saksan ja hitlerin verrastamista absoluuttiseen pahaan ja olen monessakin asiassa “natsien puolella”. Saksa oli 1900-1930 ylivoimoinen valtio kaikilla tieteenaloilla, ja teki monta tärkeää keksintöä meidänkin kannaltamme. Miettikäähän jos natsisaksa olisi voittanut? Hitler ei olisikaan absoluuttinen paha vaan ihmiskunnan puhdistaja (halusi kehittää täydellisen ihmisrodun ja olisi varmaan onnistunut jos olisi voittanut). Nykyään ei saa puhuakkaan ihmisrodun jalostuksesta ja uskon että se johtuu pitkälti natsisaksan näkökannasta asiaan.

-natsimielinenkö?, 23.1.2009

#13405

Minun on tarvinnut vain kerran lukea Ken Follett:n kirja: Naakat. Toista kertaa en sitä lue, koska se oli niin järkyttävä-sisältöinen – ei miellyttävällä tavalla hiuksia-nostattavan jännittävä, vaan sisällöltään vastenmielinen. Se jäi ainaiseksi mieleen ja antoi riittävän kuvan natsien hirmuteoista. Sekä siitä, mitä sota ja kuulustelumenetelmät voivat olla ja varmasti ovatkin.

-Da Dam , 16.3.2010

#13963

Minäpä löydän natseista montakin hyvää puolta:

Heillä oli tyylikkäät univormut.

He olivat täsmällisiä ja jämäköitä.

He rakensivat oivallisia autoteitä.

-Pyr, 29.3.2011

#14804

Adolf Hitler oli juutalainen hänen isoisänsä paroni Salomon Mayer von Rothschildin kautta.

Hitler vihasi omaa juutalaista isäänsä Aloisia. Hitlerin isä oli juutalainen, koska hänen isänsä oli paroni Salomon Mayer von Rothschild.

Mein Kampfissa Hitler kertoo vihastaan isäänsä ja samalla juutalaisia kohtaan. Tämä selittää hänen juutalaisvihansa.

Hitler's grandfather was Jewish Salomon Mayer von Rothschild. Hitler's father, Alois, was registered as an illegitimate child with no father when born in 1837 and to this day Hitler's paternal grandfather is known to be Rotschild, Salomon Mayer von Rothschild.

Alois' mother, Maria Schicklgruber, is known to have worked in the home of a wealthy Jew Salomon Mayer von Rothschild, so Salomon Mayer von Rothschild in that household got Hitler's grandmother pregnant.

Adolf Hitler was the illegitimate grandchild of a Salomon Mayer von Rothschild.

-historioitsija, 9.6.2014

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Historia tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: