Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Kauppojen sunnuntaiaukiolo

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


21 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 21/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Vapaus tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Kirjoitukseni Helsingin Sanomien mielipidepalstalle vastineena erääseen aikaisempaan kirjoitukseen, jossa puolustettiin kauppojen sunnuntaiaukiolon kieltämistä. Oma kirjoitukseni sisältää paljon samaa kuin aikaisempi Vapauden kaiho. 2 888 lukijaa, joista 178 eli 6% on antanut arvosanan (7+).

Kauppojen sunnuntaiaukiolo

Ruokakauppa

Paula Pennanen-Aitta korostaa kirjoituksessaan (HS 5.10.) lepopäivää arkea rytmittävänä taukona. Vaikka näin epäilemättä onkin, onko tämän lepopäivän oltava kaikille ihmisille sama, onko sen oltava nimenomaan sunnuntai, ja ennenkaikkea, minkä ihmeen vuoksi ihminen ei itse saa vapaapäiväänsä päättää? Onko se jostain pois jos joku toinen haluaakin levätä keskiviikkona?

Vapaus on vaikea asia. Periaatteessa yksilönvapautta kannattanevat liki kaikki, mutta jos on pienikään riski menetyksestä, ollaan muiden vapauksista valmiita tinkimään. Vapaa kauppa supistuu tulleiksi ja tariffeiksi, kuluttajan vapaus verosäännellyksi “suotavaksi kulutukseksi”, äänestysvapaus ei-toivottujen ehdokkaiden ideologioiden kieltämiseksi. Oppimisen vapaus rajoittuu kontrolloiduksi opetussuunnitelmaksi, oman kehon vapaus valtion päihdeohjelmaksi, asumisen vapaus aluepoliittiseksi verohelvetiksi.

Toimeentulon vapaus näivettyy “väärien ammattien” kieltämiseksi, sopimusvapaus ammattiyhdistysten ajamaksi yleissitovien työsuhdesopimusten viidakoksi ja asiakaspalvelun vapaus ulkopuolelta sanelluksi aukioloaikojen rajoittamissäännöstöksi.

Kieltoja ja rajoituksia on mielekästä laatia vain silloin kun muut ihmiset eivät käyttäydy kuten itse soisi heidän käyttäytyvän. Pennanen-Aitta ja muut sunnuntaiaukiolon vastustajat eivät itse käy kaupassa sunnuntaisin ja haluavat rajoittaa muidenkin sunnuntaikäyttäytymistä omien mieltymystensä mukaan. Sekö on tämäntapaiselle kiellolle riittävä syy?

Kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa hiukan editoituna 12.10.2004. Hesarin version lukeminen vaatii Helsingin Sanomien tunnukset.

-Aapo Puskala, 7.10.2004

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 18:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#1706

Minä olen huomannut usein jääkaapin sisällössä monenlaisia puutteita nimenomaan sunnuntaisin. Kioskit ja pikkukaupat rahastavat huonon muistini takia. Mihin aukioloaikojen säännöstelyä ylipäätään tarvitaan?

Olin kerran matkalla Turkissa. Siellä palloiltiin keskustassa baasaareissa ja kauppiaat pitivät putiikkejaan auki niin kauan kun asiakkaita pyöri paikalla. Bussikuskitkin ajoivat niin kauan kuin matkustajia riitti. Keskusta hiljeni vasta yön pikkutunneilla.Vastaavan kaltaisen vapauden soisi toteutuvan myös liberaalissa Suomessa. Oikeasti Suomi on säännösteltyjen aukioloaikojen helvetti. Vapaasta yrittäjyydestä ei tiedetä täällä mitään.

Jos ihmiset haluaisivat pitää kauppojaan sunnuntaisin auki, hänellä olisi sunnuntaityöskentelyyn halukkaita työntekijöitä ja asiakkaat olisivat valmiita tekemään ostoksia sunnuntaisin, niin miksi sitten ei, kysynpä vaan? Sunnuntaiaukiolot vähentäisivät jopa työttömyyttä, ja vieläpä vaurastuttaisi valtion kassaa verotuloina, joten miksi sitten rajoittaa aukioloaikoja?

-Julli, 11.2.2005

#1918

On mahtava etuoikeus asua Ruotsin rajalla jolloin ruokakaupat ovat auki sunnuntaisin samalla tavoin kuin muinakin arkipäivinä. Ja sitten on vielä mahdollisuus kipaista Ruotsin puolella vaikka myöhästyisi Suomen kauppojen aukioloista. Tietänette ilmeisesti, että Ruotsissa ollaan tuntia myöhemmässä ajassa..

Minusta tämä käytäntö on hyvä. Niin ja saahan (edelliseen kirjoittajaan viitaten) myös työntekijät parempaa palkkaa sunnuntaina, joten uskon että harva sunnuntaityöstä kieltäytyy..

-rapuherne, 20.4.2005

#2116

Työnantajahan ne lepopäivät viime hetkessä päättäisi, jos valtakunnallista lepopäivää ei olisi. Työntekijä ei voisi muutakuin ehdottaa toivomuksensa omasta lepopäivästään. Kuitenkin lomapäivät pitäisi asetella siten, että porukkaa olisi riittävästi joka päivä töissä. Valtakunnalliset lepopäivät ovat edelleen voimissaan, koska ihmiset haluavat olla puolisoidensa kanssa viettämässä vapaapäiviään, ja sinkut kavereidensa kanssa. Tämä onnistuu vain, jos puolisolla ja kavereilla olisi vapaapäivät samana päivänä.

-Wiku, 1.7.2005

#2298

Enpä ole kuullut vielä yhtään järkevää perustelua sunnuntai-aukioloja vastustavilta.

On se nyt kumma jos ei itse saattaa päättää lepopäiviään tai vaikka kaupassakäyntipäiviään.

Todellakin, en halua että joku Eri “kontrolli” Aapo päättää minun puolesta milloin voin levätä tai yhtään mistään muustakaan. Tuollainen typeryys on suorastaan raivostuttavaa.

-Terde, 11.8.2005

#2444

Mielestäni on järjetöntä, että kaupat ovat pääasiassa auki arkisin päiväsaikaan, jolloin ns. normaalit ihmiset ovat töissä ja koulussa ja hyvin rajoitetusti iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin olisi aikaa käydä kaupassa. Parempi olisi, jos kaikki erikoisliikkeet ja suuret tavaratalot olisivat auki vain arki-iltaisin ja viikonloppuisin koko päivän. Arkipäivisin auki olisivat vain pienet hätävarakioskit sun muut, koska silloin kaikki ovat töissä ja koulussa eikä kauppojen tarvitsisi olla auki. Tai sitten kaikki auki 24/7 kuten jenkeissä...

-Retu, 17.10.2005

#2497

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta onhan se nyt aika paljon fiksumpaa antaa ihmisten itse valita lepopäivänsä ainakin seuraavista syistä

1. Jos kaikki rötväävät samana päivänä se laskee koko yhteiskunnan tuotantokykyä 1/7:en.

2. Ihmiset saattaisivat jopa pystyä hoitamaan asioitaan silloin kun he eivät ole töissä jos kaikki päivät olisivat “yhdenvertaisia”.

-Parviaisen visa, 10.11.2005

#2640

“ Parempi olisi, jos kaikki erikoisliikkeet ja suuret tavaratalot olisivat auki vain arki-iltaisin ja viikonloppuisin koko päivän.”

Vallan kamala idea! Tämähän tarkoittaisi sitä että kaikki kynnelle kykenevät ahtautuisivat kauppoihin heti niiden auettua iltapäivällä enkä ainakaan minä haluaisi olla siellä jonottamassa! Ainakin työttömät ja eläkeläiset käyvät päiväsaikaan kaupassa, ja samoin ne joilla on vuorotyö.

-Julli, 5.1.2006

#3643

Puolensa ja puolensa, ei ole hyvä sekään, että on töissä kello 8-16 ja monet erikoisliikkeet ovat auki klo 10-17 tms. tyylillä ja suuria kauppoja pidetään auki enemmistön ollessa töissä ja kouluissa, sen jos minkä luulisi olevan kannattamatonta. Yhtä ainoaa ratkaisua varmaan aika mahdoton löytää, sillä jos sellainen olisi niin emme tässä jauhaisi tästäkin asiasta “viisaita” kansalaiskannanottoja.

-Retu, 18.10.2006

#3670

Sunnuntai voisi olla vapaaehtoinen työpäivä.

-mä, 24.10.2006

#13941

Voi jeesus!!!!!

Hei nythän me voidaan kaupan-alalla laittaa ranttaliksi ja uhata lakolla jos emme saa tahtoamme läpi! Halutaan työ ajaksi ma-pe 8-16 ja ruokatauko pidetään 11-12!!!

No niin nythän kaikki on hyvin kun mekin saamme toimia virka ajalla :)

niin joo mutta, miten v***ssa te nyt käytte kaupassa?!?!?!

no eihän se enää meidän ongelma ole hahahaha:D

Niin ja lähdetään kaikki samalle linjalle. Sähkölaitos, palolaitos,poliisi, sairaallat, ravintolat, yökerhot, kaupat ja julkinen liikenne – työajaksi ma -pe 8-16 ja kaikilla samaan aikaan ruokatauko. Perjantaina klo 16 siis suljetaan suomi itseltään ja koko muulta maailmalta :))

Itse olen kaupan-alalla ja työaikani sijoittuu ma-su klo 6-24 väliselle ajalle, ja olen erittäin tyytyväinen kun saan työskennellä myös pyhinä, jolloin saan nauttia tuplapalkasta ja jp-korvauksista ja ja ja muut lisät päälle iltaisin. Voin taata ja alleviivata että jokainen työkaverini on aivan samaa mieltä kanssani.. koska on ihmisiä jotka haluaa olla arkena vapaalla ja hoitaa juoksevia asioita virka-aikana KOSKA TEEMME VUOROTYÖTÄ, MYÖS ARKENA KUIN VIIKONLOPPUISINKIN, SUNNUNTAISIN!!!, joten älkää unohtako meitä vuorotöitä tekeviä, mekin shoppaamme iltaisin ja viikonloppuisin..sunnuntaisin!

kiitos

-sunnuntai, 18.2.2011

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Vapaus tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: