Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Tunnevaikuttamista

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


4 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 9/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Väittelyssä vastakkaiset mielipiteet on helppoa kumota saattamalla väitteiden esittäjä negatiiviseen valoon. Asiasisältöön tällainen ei tietenkään vaikuta, mutta “asiasisältö” on usein sama kuin tunnekokemus. 2 531 lukijaa, joista 203 eli 8% on antanut arvosanan (7+).

Tunnevaikuttamista

Ihmisellä on varsin luontainen tarve ylläpitää omaa näkemystään maailmasta. Tämä on aika itsestäänselvää, sillä onhan omille näkemyksille – tai ainakin “pitäisi olla” – omat perusteensa. Omien käsitysten mukauttaminen maailman mukaisiksi (akkomodaatio) on työläämpää ja vaikeampaa kuin maailman näkeminen omien ennakkokäsitysten mukaisesti (assimilaatio).

Jotta oma maailmankuva ei tulisi uhatuksi, voi olla vahvakin taipumus leimata omalle käsitykselle kriittiset näkemykset eri tavoin kelvottomiksi. Kritiikki ei liity itse asiasisältöön vaan väitteen esittäjään. Jos kriittisen näkemyksen esittäjä saadaan arvottomaksi, muuttuu hänen esittämänsä näkemyskin arvottomaksi ja epävalidiksi.

  • Jos esitetty väite on yhdenmukainen omien käsitysten kanssa, kutsutaan väitteen esittäjää järkeväksi, omilla aivoillaan ajattelevaksi, fiksuksi tai jopa oikeamieliseksi. Nämä sisältävät implisiittisesti käsityken, että vastapuolen edustajat ovat ajattelukyvyttömiä. Omaan maailmankuvaan sopivat väitteet ovat osuvia, napakoita tai teräviä.
  • Vastapuoli voi olla tyhmä: tietämätön, väärässä, sokea, median aivopesemä tai idealisti.
  • Toisen väitteet ovat henkilökohtaisen edun tavoittelua: tarkoitushakuisia tai motiiveihin sovitettuja esimerkkejä, yksilö on rahan palvelija, käteisen kätyri, ideologian orja tai populisti.
  • Keskustelutyyli leimaa viestin sisällön arvottomaksi: provokaatiota, epärelevantteja rinnastuksia tai yksipuolista aatteellisuutta.
  • Arvoihin liittyvät kommentit tekevät toisen koko persoonasta – ja siten viestin sisällöstä – “oikean” tai “väärän”. Toisen arvomaailma voi olla vääristynyt, yksipuolinen tai peräti sairas, itse ollaan arvoissa järkkymättömiä, terveitä ja oikeamielisiä.
  • Ääri-ilmiöistä ei tarvitse välittää ja sellaiseksi leimaaminen tekee asiastakin vain hörhöjen haihattelua. Keksitään mikä tahansa vastapuolta edes jotenkin kuvaava termi ja tällätään etuliitteeksi yltiö-, ääri-, ultra- tai umpi-.
  • Eri sanoja leimaavat myös voimakkaat tunnelataukset, vaikka asiasisältö voi ollakin melkein identtinen. Kansainvälisestä tulee ylikansallinen, aktiivisesta fanaattinen, vakuuttavasta manipuloiva, joustavasta takinkääntäjä, riippumattomasta tulee elämästä vieraantunut ja jämäkästä uppiniskainen.
  • Vastapuolen näkemystä voidaan syyttää ajattelun latteudesta nimittämällä sitä muodikkaaksi, ajan hengeksi tai trendikkääksi.
  • Jos mikään muu ei auta, otetaan Hitler-kortti tai rinnastus mihin tahansa epäonnistuneeseen valtioon tai oppiin (Neuvostoliitto, Itä-Saksa, Pohjois-Korea, kommunismi, fasismi).

Minun esittämiäni kärkkäitäkin kommentteja vastaan on esitetty oikeastaan jokainen ylläolevista kommenteista, suuri osa myös täällä Lintukodossa. En pidä niitä kuitenkaan osoituksena omani tai vastakkaisen näkemyksen oikeellisuudesta, sillä eihän niissä näkemysten perusteluihin edes viitata. Ne ovat mielipiteen esittäjän pyrkimystä ylläpitää omaa maailmankuvaansa – mikä ei toki tarkoita, että kuva ei voisi olla totuudenmukainen. Totuudenmukaisuus ei mitenkään liity näihin väitteisiin. Kyse on vain hallinnan tunteesta. Leimaamisstrategia on kuitenkin hyvä tunnistaa, sillä se ei vie asioita eteenpäin.

Ei ole totta, että ihminen ei usko ennenkuin näkee, vaan ihminen ei näe ennenkuin uskoo. Eli vain se, mitä pitää edes periaatteessa mahdollisena, on mahdollisuus nähdä. Ja vasta silloin siihen voi suhtautua asiaperustein.

-Aapo Puskala, 18.10.2004

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 9 kommenttia
Kommentit
#1340

Tiedoksi Aapolle, että olen itsekin perusteettomia rinnastuksia ja retorista mustamaalaamista vastaan. Tiedostan siis nämä paheet ja pyrin itse välttämään niitä.

Toisessa kirjoituksessa esittämälleni kommunismi-vertaukselle esitin kuitenkin mielestäni hyviä perusteluja, enkä käyttänyt kommunismi-sanaa vain viedäkseni Aapon kirjoituksen uskottavuuspohjaa.

Mielestäni puhdasoppisen liberalistisella kapitalismilla todellakin on runsaasti ideaopillisia yhtymäkohtia kommunismiin ja marxismiin, ja väitteeni oli ainoastaan, että kummallakin näistä vastakkaisista talousjärjestelmistä on kielteisiä puolia. Ideani oli saada lukija huomaamaan, että kapitalismi ei ole mikään kyseenalaistamaton, virheetön järjestelmä, vaan sillä on samantyyppisiä heikkouksia kuin kommunismilla.

Tässä asiassa vaivaa keskustelun puute: asiastahan ei ole julkisesti keskusteltu – ehkä juuri siksi, että varotaan vertaamasta kommunismiin. Mielestäni näiden sangen vastakkaisten oppien yhtymäkohdat olisi kuitenkin tunnustettava julkisessa keskustelussa. Sitä kautta ihmiskunnan olisi mahdollista kerrankin oppia historiastaan.

Ääri-etuliitettä käytin ääriliberalismin yhteydessä. Kaikki Aapo Puskalan kirjoituksissa antaa olettaa, että hän kannattaa ääriliberalismiksi kutsuttua aatetta. Ääri- ei etuliitteenä ole minulle mikään hirviö: äärimmäisen vakaasti jossakin opissa pysyminen voi olla hyväkin, jos todella tunnistaa ja tunnustaa kaikki sen vaikutukset ja heikot puolet. Yleensä vain tapaa olla niin, että jos valitsee joltakin suunnalta äärimmäisen hyvät puolet, jää kolikon kääntöpuolelle myös äärimmäisen huonoja puolia. Siksi ääri-alkuisilla suuntauksilla on huono maine. Mutta ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä!

Olisin tietysti voinut ääriliberalismin sijasta käyttää sanaa uusliberalismi, jota nykyään yleisemmin käytetään. Se ei ilmeisesti kuulosta niin pahalta.

Tämä Aapon kirjoitus oli itsessään oikein hyvä. Toivon vain, etteivät sen innoittajana olleet minun käyttämäni ilmaukset. No, minullakin riittää toki argumentoinnissa opittavaa vielä pitkäksi aikaa. Tässäkin asiassa 'vita brevis'.

-Eri Aapo, 20.10.2004

#1341

Tuli vielä mieleeni, että kommunismi-sanan käytölläni oli kylläkin eräänlainen ironinen retorinen lataus, jonka tiedostin jo silloin, kun kirjoitin kommenttejani.

Kyse on siitä, että Aapo itse näkee kommunismin äärimmäisen vastustettavana järjestelmänä. Ideani oli osoittaa ironinen yhtymäkohta väittelykumppanin ajamien ja vastustamien mielipiteiden välillä, sellainen, jota väittelykumppani ei vieläpä itse ole tullut ajatelleeksi.

Tämä on aivan hyväksyttävä ja taitavaksikin katsottu argumentaation keino.

-Eri Aapo, 20.10.2004

#1343

Eri Aapo, itse asiassa olin ajatellut tästä kirjoittaa jo pidemmän aikaa, mutta totta on, että otin sulta esimerkin (siis tuolta toisen kirjoituksen palstalta).

Toki vapaudessa (liberalismissa) on ongelmia, esimerkiksi että kaikki eivät osaa/voi tehdä edes itsensä kannalta parhaita päätöksiä. Vaihtoehtona tälle on kuitenkin se, että joku muu ne päätökset tekee, ja sitä pidän paljon suurempana ongelmana kuin ratkaisuna.

Jälkimmäisen kommenttisi kanssa olen kyllä aivan samaa mieltä. Parhaimmillaan yllättävän yhtymäkohdan löytyminen todella avartaa näkemystä. Minun on kyllä todella vaikeaa nähdä yhtymäkohtaa liberalismin ja kommunismin välillä, kun en sellaisena pidä kritiikittömyyttä, kuten yllä totesin – vapaudessa on kyllä ongelmia, mutta toisenlaisia ja paljon pahempia ongelmia seuraa rajoituksista. Tämä siis toki siitä lähtökohdasta, että yksilö on aikuinen, henkisesti terve, eli ylipäänsä kykenevä päättämään itse. Ellei hän ole kykenevä, hän onkin yleensä holhouksenalainen.

-Aapo, 20.10.2004

#1380

Hei Aapo

Väittelyargumentoinnissa ollaan sitä mieltä, että heti, kun väittelijä siirtyy käyttämään perustellun väitteen asemesta “ad hominem”- henkilöön käyvää argumentointia, hän on jo hävinnyt.

Kärkkäiden kommentien teho on siinä, että ihmiset aktivoituvat ajattelemaan asioita. Ongelmana on vain se, että nk. henkinen laiskuus johtaa aivan liian usein ad hominem-vastauksiin.

Meitä on olemassa niitäkin, jotka iloitsevat kärkevistä kommenteistasi, mutta eivät aina ehdi/jaksa/osaa/voi kommentoida niitä.

Älä vain lopeta provosoivia tekstejäsi;

vaikka et aina saakaan nähd“ niiden vaikutusta, ne silti vaikuttavat !

Terv. Vekito

Hei Aapo

Väittelyargumentoinnissa ollaan sitä mieltä, että heti, kun väittelijä siirtyy käyttämään perustellun väitteen asemesta ”ad hominem“- henkilöön käyvää argumentointia, hän on jo hävinnyt.

Kärkkäiden kommentien teho on siinä, että ihmiset aktivoituvat ajattelemaan asioita. Ongelmana on vain se, että nk. henkinen laiskuus johtaa aivan liian usein ad hominem-vastauksiin.

Meitä on olemassa niitäkin, jotka iloitsevat kärkevistä kommenteistasi, mutta eivät aina ehdi/jaksa/osaa/voi kommentoida niitä.

Älä vain lopeta provosoivia tekstejäsi;

vaikka et aina saakaan nähd” niiden vaikutusta, ne silti vaikuttavat !

Terv. Vekito

Hei Aapo

Väittelyargumentoinnissa ollaan sitä mieltä, että heti, kun väittelijä siirtyy käyttämään perustellun väitteen asemesta “ad hominem”- henkilöön käyvää argumentointia, hän on jo hävinnyt väittelyn.

Kärkkäiden kommentien teho on siinä, että ihmiset aktivoituvat ajattelemaan asioita. Ongelmana on vain se, että nk. henkinen laiskuus johtaa aivan liian usein ad hominem-vastauksiin.

Meitä on olemassa niitäkin, jotka iloitsevat kärkevistä kommenteistasi, mutta eivät aina ehdi/jaksa/osaa/voi kommentoida niitä.

Älä vain lopeta provosoivia tekstejäsi;

vaikka et aina saakaan nähd“ niiden vaikutusta, ne silti vaikuttavat !

Terv. Vekito

Hei Aapo

Väittelyargumentoinnissa ollaan sitä mieltä, että heti, kun väittelyyn osallistuva siirtyy käyttämään asiallisesti perustellun vastaväitteen asemesta ”ad hominem“ – henkilöön ja hänen oletettuihin ominaisuuksiinsa käyvää argumentointia, hän on jo hävinnyt väittelyn.

Älä anna periksi, kärkevien kommenttien teho on siinä, että ihmiset aktivoituvat ajattelemaan asioita.

Meitä on lukijoissasi olemassa niitäkin, jotka iloitsevat kärkevistä teksteistäsi, mutta eivät aina ehdi/jaksa/osaa/voi kommentoida niitä.

Älä vain lopeta provosoivia tekstejäsi, vaikka et aina saa nähdä niiden vaikutusta, ne silti vaikuttavat !

Terv. Vekito

-vekito, 25.10.2004

#1381

Hei Aapo

Sähköpostini temppuili, kommenttini on nyt kolme kertaa sivullasi. Sorry.

Vekito

-vekito, 25.10.2004

#1384

Ei hätää. Muokkaaan ylimääräiset pois kun pääsen kotiin. Samalla poistan tämän viestin ja sinun viimeisesi =) (eli kaikki, jotka liittyvät rakenteeseen, ei sisältööm, ja joiden rakenteeseen viittaava osuus on jo korjaantunut)

-Aapo, 26.10.2004

#1392

Aapo sä oot ihan ku hitler

-Anonyymi, 29.10.2004

#1465

Ja noissa sun kirjotuksissa on meininki ihan ku oli Itä-Saksassa!!! :D

-No ei oikeesti, 17.11.2004

#8141

“On olemassa periaate, joka estää kaiken tiedonkulun, joka käy todisteesta jokaista väitettä vastaan ja joka takaa sen että ihminen pysyy ikuisesti tietämättömänä---se periaate on varma vastenmielisyys ennen asiaan perehtymistä”

Herbert Spencer

-Reiska, 16.3.2008

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: