Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Elämä, joka ei lähtenyt lentoon

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


24 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 26/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Sir, Alfred on asunut Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä 17 vuotta, eikä mitä todennäköisimmin tule sieltä elävänä poistumaan. Maailma on omituinen paikka. 4 676 lukijaa, joista 226 eli 5% on antanut arvosanan ().

Elämä, joka ei lähtenyt lentoon

Sir, Alfred, eli Merhan Kamiri Nasseri, on monen omituisen sattumuksen, byrokratian koukeron ja osin omankin toimintansa takia asunut Pariisin kansainvälisen lentokentän Charles de Gaullen odotustiloissa viimeiset 17 vuotta. Hän asuu siellä edelleen.

Nasserin tarinaa on käytetty kirjoissa ja elokuvissa, tuoreimpana elokuva The Terminal (2004), jossa ei tosin oli oikeastaan mitään yhteistä oikean Nasserin tarinaan lukuunottamatta sitä, että molemmissa ollaan lentokentällä jumissa. Spielberg kuitenkin maksoi Nasserille $250,000 hänen tarinastaan, joten puilla paljailla hän ei enää ole. Rahansa hän pitää lentoaseman pankissa.

Näin hänet heinäkuun puolivälissä, mutta en käynyt tervehtimässä. Ensin ajattelin käydä sanomassa hänelle jotain tai ehkä viedä jotain poliittista lukemista (hän rakastaa politiikkaa), mutta perehdyttyäni enemmän hänen tarinaansa olin tullut tulokseen, että on ehkä parempi olla tukematta hänen maailmankuvansa vääristymistä edelleen. Toisaalta, en oikein ole varma mikä olisi hänelle paras ratkaisu. Hänen oma ratkaisunsa tuntuu olevan jääminen kentälle, sikäli kun sitä voidaan hänen omana ratkaisunaan pitää. Enkä viittaa tässä enää byrokratiaan, vaan hänen rapistuvaan mielenterveyteensä.

Nasseri syntyi Iranissa 1945. Hänen äitinsä oli britti ja isänsä iranilainen. Isoveljensä Cyryksen avulla Nasseri meni Englantiin opiskelemaan serbokroatiaa 1973. Nasserin rahat loppuivat eikä opintomenestyskään ollut ollut kovinkaan hyvä ja hänen piti palata Iraniin. Hänen opiskelijatoverinsa olivatkin ihmetelleet, mitä tekee nuori iranilainen opiskelemassa serbokroatiaa Pohjois-Englannissa.

Shaahin valtaa vastaan protestoituaan Nasseri karkotettiin Iranista ilman passia 70-luvun lopulla. Tosin myöhempi tutkimus paljasti, että tarina ei ole läheskään noin dramaattinen. Hän kyllä vastusti shaahia mutta pidätys oli jäänyt joidenkin tuntien mittaiseksi eikä mitään karkotusta tai kidutusta ollut koskaan tapahtunut. Toisaalta rajumpi versio on ymmärrettävä, sillä pakolaisstatusta on muutenkin vaikea saada, ja tuo kuulosti pakolaismaisemmalta.

Nasseri matkusti ympäri Eurooppaa ja anoi Länsi-Saksasta turvapaikkaa 1977, mutta sitä ei annettu. Sen jälkeen vuorossa oli Alankomaat 1977, Ranska 1978, Jugoslavia 1978, Italia 1979 ja Ranska 1980. Kaikki hakemukset hylättiin. Osasta hän teki valituksen ja kaikki valituksetkin hylättiin. Hän yritti muuttaa Isoon-Britanniaan, mutta hakemus hylättiin. Hänet karkotettiin, mutta Länsi-Saksan viranomaiset eivät päästäneet häntä maahan. Lopulta 1981 Belgian YK:n viranomaiset myönsivät hänelle turvapaikan Belgiassa.

Hän asui siellä viisi vuotta, vuoteen 1986, kun hän päätti muuttaa Isoon-Britanniaan. Oman kertomuksensa mukaan hänet kuitenkin ryöstettiin Pariisin rautatieasemalla, ja hänen Belgiasta saamansa paperit katosivat samalla. Toisten versioiden – myös Nasserin itsensä kertomien – mukaan hän “hetken mielijohteesta” lähetti paperit takaisin Belgian viranomaisille.

Nasseri pääsi kuitenkin perille Englantiin, mutta heti lentokentältä hänet karkotettiin takaisin Ranskaan (hän tuli Ranskan kautta), koska hän oli ilman passia. Kun hän palasi, Ranskan viranomaiset yrittivät pidättää häntä laittomasta maahantulosta, mutta koska hänellä ei ollut papereita, ei ollut mitään virallisesti hyväksyttävää todistusta maasta, jonne hänet olisi pitänyt karkottaa. Niinpä hän jäi lentokentälle, Charles de Gaullen ykköstermnaaliin.

Elääkseen Nasseri ei yleensä ottanut vastaan varsinaista suurempaa rahallista apua muilta, mutta hän on saanut luvan käyttää henkilökunnan suihkutiloja ja kenttähenkilökunta joskus antaa hänelle ruokalippujaan. Hän on kyllä löytänyt lompakoita ja rahaakin kentältä, mutta on palauttanut löytöesineet löytötavaratoimistoon.

1992 ihmisoikeusjuristi otti hänen asiansa hoitaakseen. Ranskalainen tuomioistuin päätti, että Nasseri oli tosiaan saapunut maahan pakolaisena ja häntä ei siis voinut karkottaa. Oikeus ei kuitenkaan voinut pakottaa Ranskan viranomaisia myöntämään Nasserille pakolaisstatusta, joten hän jäi edelleen kentälle. Häntä ei voida lähettää minnekään, mutta toisaalta häntä ei voida päästää maahankaan.

Juristi otti yhteyttä Belgian viranomaisiin ja pyysi heiltä saada uudelleen näitä kadonneita papereita. He sanoivat, että paperit saa kyllä, mutta niitä ei postiteta, sillä heidän pitää varmistua siitä että vastaanottaja todella on Nasseri. Lisäksi Belgian lain mukaan jos pakolainen lähtee maasta vapaaehtoisesti, hän samalla hylkää oikeuden turvapaikkaansa Belgiassa.

Muutaman vuoden päästä, vuonna 1995 Belgialaiset muuttivat mieltään, ja sanoivat, että Nasseri voi tulla asumaan Belgiaan, mutta sosiaaliviranomaisen pitäisi voida valvoa häntä, ja että hän ei saisi enää poistua maasta. Nasseri ei suostunut vaan vaati nimenomaan päästä Isoon-Britanniaan sukulaistensa luo.

Nasseri kävi vilkasta kirjeenvaihtoa brittiviranomaisten kanssa. Yhdessä kirjeessä häntä puhuteltiin “Sir, Alfred”. Pilkku oli väärässä paikassa ja nimikin oli väärin. Tämän jälkeen Nasseri hylkäsi kastenimensä ja otti nimekseen tuon brittiviranomaisten töppäyksen, Sir, Alfred.

Hänen mielenterveytensä oli jo alkanut horjua, mitä ei toisaalta tarvinne pitää kovinkaan suurena yllätyksenä. Lentokenttä oli ollut hänen kotinsa jo yli 17 vuoden ajan, ilmeisesti pisin yksittäinen kotipaikka mikä hänellä oli koskaan ollut. Nasserin juristi kertoi kysyttäessä, että hänen mielestään Nasseri oli kentälle tullessaan aivan täysijärkinen. Jossain vaiheessa taistelu byrokratian absurditeetteja vastaan, kenties yhdistettynä muuhun stressiin on saanut hänet luomaan hiukan modifioidun maailmankuvan ympärilleen. Hän ei esimerkiksi ollut tunnistanut äitiään tai muitakaan sukulaisiaan, jotka olivat olleet hänestä huolissaan. Lopulta perhetuttava oli löytänyt Nasserin lentokentältä. Nasserin isoveli, jonka ansioista hän oli Englantiin päässyt opiskelemaan, kertoi että lapsena he olivat olleet hyvin läheisiä. He olivat ensin huolissaan mutta kaikki viittaisi lopulta siihen, että Nasseri halusi toimia noin, joten he olivat hyväksyneet sen.

1999 Ranskan viranomaiset myönsivät hänelle pakolaisviisumin ja Nasseri olisi allekirjoittamisen jälkeen vapaa liikkumaan Ranskassa ja koko EU:n alueella, myös Isossa-Britanniassa. Nasseri kieltäytyi allekirjoittamasta, sillä papereissa hänen kansallisuudekseen sanottiin Iranin kansalainen, mutta itse hän oli ruvennut pitämään itseään brittinä. Lisäksi hän sanoi, ettei osannut persian kieltä, vaikka oli puhunut sitä lapsuudestaan lähtien. Näinollen Nasseri jäi edelleen kentälle.

Nasseri on tavallaan tehnyt itsestään jo ammatin. Hän kertoo tarinaansa toimittajille ja saa heiltä korvauksia. Alfred on varmaan yksi maailman helpommista ihmisistä tulla tapaamaan. Yhden maailman vilkkaimman lentokentän matkustaja-alueella, ja takuulla aina paikalla.

Nasserin todellisuudentaju horjuu. Kun Guardianin toimittaja kävi Nasserin luona uudestaan, hän odotti, että Tom Hanks tulisi tervehtimään häntä ja että Oscarit odottavat häntä Amerikassa. Ja että Spielberg ja Hanks hankkisivat hänelle Amerikan passin. “Elokuvan takia kiinnostukseni Amerikkaan on kasvanut.”, hän kertoo. Nasseri hän ole koskaan The Terminalia nähnyt, eikä varmaankaan tule edes näkemään, paitsi jos joku vie hänelle DVD-laitteiston ja elokuvan. Olisi ehkä hyvä että hän ei sitä näkisi, sillä elokuva ei kerro hänestä eikä häntä mainita koko elokuvassa missään, edes lopputeksteissä.

Toimittaja kysyi, oliko hänen perheensä ottanut yhteyttä, Nasseri sanoi lukeneensa lehdestä, että hänellä ei ole vanhempia. Lehdessä oli Nasserin oma haastattelu, jossa sanottiin “He has taken to saying he has no parents at all” (Hän on ottanut tavakseen sanoa, ettei hänellä ole vanhempia lainkaan). Hänen vanhempansa ja sukulaisensa ovat monesti käyneet hänen luonaan, mutta Nasseri ei ole tunnistanut heitä.

Nasserissa on tiettyä arvokkuutta, hän ei sääli itseään tai voivottele asemaansa. Hän siistiytyy aina aamuisin julkisessa vessassa ja ajaa partansa, hakee vaatteensa pesulasta ja istuu päivänsä penkillä kirjoja lukien ja ottaa vastaan vierailijoita. Itse asiassa oikeasti luulen hänen olevan onnellisempi Charles de Gaullella kuin melkein missään muualla, mikä on tavallaan valtavan surullista.

Erikoista on myös se, että kun aika jättää Nasserista niin hän mitä varmaankin pääsee lähtemään. Arkku lähetettäneen hänen omaisilleen, eli Iraniin. Jos he eivät ole elossa tai jos he toivovat, arkun voinee lähettää myös Isoon-Britanniaan, jonne Nasseri oli menossakin.

-Aapo Puskala, 25.7.2005

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 12:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#2230

Muihin kirjoituksiin verrattuna teksti oli vähän töksähtelevää ja sisälsi aika paljon kielioppivirheitä... Oletko kenties pitänyt pitkän tauon kirjoittamisessa tms? Muuten mielenkiintoinen juttu.

-UFW, 28.7.2005

#2273

Todella koskettava tarina ja sait sen oikeasti vaikuttamaan ainakin minuun.

-Tuire, 7.8.2005

#2339

Nasserista on puhuttu aika paljon mediassa aikaisemminkin, mutta mun kommentti tähän on se että The Terminal on yks parista niistä tuhansista leffoista joita olen nähnyt joissa olen about nukahtanut. Aivan kauhea.

-K., 23.8.2005

#2349

Kyllä ne ranskalaiset osaavat...

-Anonyymi, 28.8.2005

#2371

Juu, tuosta katsottiin koulussa joku dokumentinpoikanen. Alfredista on vissiin kirjotettu aika paljon.

Mutta Aapo, tekstissä oli aivan hirvittävästi kirjoitusvirheitä. Sanoja oli aivan väärissä paikoissa ja kirjaimet hyppeli ties minne. Mutta tsemppiä.

-kahone, 8.9.2005

#3084

Hullua, että tosiaan on mahdollista jäädä jumiin lentokentälle. Tässä näkee, kuinka paperilla olevista hassuista sanoista on tosiaan tullut niin tärkeitä että ihmiseltä voidaan riistää vapaus liikkua maailmassa vain niiden vuoksi. Eikö maailman pitäisi olla yhteinen paikka vapaudelle? Merkitsevätkö paperit, kartalle piirretyt rajat ja kansalaisuus tosiaan niin paljon että ihminen voidaan sitoa yhteen paikkaan ja häneltä voidaan riistää vapaus? Kartatkin ovat vain paperia ja maita erottavat muurit vain viivoja kartalla. Ihmisten kuuluisi olla vapaita liikkumaan vaikkei paria hassua kiemuraa olisikaan paperilla painettuna!

-misjöö Sen, 6.6.2006

#3577

Järjetöntä. Mitä väliä on näillä kaiken maailman pykälillä, kun mies on hitto vie asunut melkein 20 vuotta lentokentällä?

-että tällanen maailma, 7.10.2006

#4576

kirjoitusvirheitä? voi perkele...näistähän ne byrokraatit syntyvät. “juttu joka ei lähtenyt lentoon...”

Kiva oli lukea, vaikka dokkarin oonkin nähnyt.

-Frank, 14.2.2007

#10006

Äläkää te vaan pongatko niitä “kiroit,us viRhe,itä” yrittäkää keskittyy juttuuuuun

-kriitikoiden kritisoijja, 7.10.2008

#14160

Mielenkiintoinen juttu!

-TP, 16.3.2012

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: