Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Mordorin linna

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


3 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 4/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Internet tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Yritin “huijata” Googlea. Pieleen meni. 15 101 lukijaa, joista 535 eli 4% on antanut arvosanan (9+).

Mordorin linna

Ystäväni ehdotti blogissaan, että laitettaisiin Google palauttamaan hakusanalla “Mordorin linna” ensimmäiseksi Eduskunnan sivut.

Google käyttää hakusanoinaan paitsi sivustolta itseltään löytyviä hakusanoja niin myös sivulle johtavissa linkeissä mainittuja sanoja. Kun riittävän moni laittaa linkin Eduskuntaan tekstillä Mordorin linna, pitäisi Eduskunnan tulla ensimmäisenä noilla hakusanoilla. Lisäksi Google arvostaa korkeammalle sellaisia sivuja, joihin on itseensä paljon linkkejä. Google olikin löytänyt nykyiset linkit, mutta Googlesta “Mordorin linna” tuotti 328 osumaa, joista Eduskunta oli viimeinen.

Otin osaa tuohon laittamalla Lintukodon jokaisen sivun alareunaan näkymättömällä tekstillä tuon linkin, Mordorin linna. Koska Lintukotoon on varsin runsaasti linkkejä muualta, pitäisi vaikutuksen näkyä nopeasti Googlessa.

Kolme päivää myöhemmin hakusanalla “Mordorin linna” Eduskunta oli edelleen tuloksissa viimeisenä mutta Lintukoto aivan kirkas ykkönen. Pieleen meni, jotenkin.

Mutta kyllä tuo sama on onnistunut muutamankin kerran. Esimerkiksi “Miserable failure” tuottaa Googlesta ensimmäiseksi George W. Bushin sivut, ainakin tätä kirjoitettaessa vielä.

Nyt hakusanat “Mordorin linna” tuottavat ensimmäiseksi tämän kirjoituksen.


Päivitys 17.8.2006: Nyt haku Mordorin linna tuottaa ensimmäiseksi Eduskunnan ja toisena tämän kirjoituksen.

-Aapo Puskala, 7.11.2005

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 29:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#4208

Pah, kyseessä ihan perinteinen cache poisoning.

-IT-turva, 23.1.2007

#4209

-IT-Turva, 23.1.2007

#4220

Googlella: french military victories

ja “kokeilen onneani”..

-Ak, 24.1.2007

#4419

kun kokeilee onneaan sanalla “aapo”, arvatkaas mikä sivu tulee?

-markustus, 4.2.2007

#4991

eipä tuota enää tätä sivua ensimmäiseksi vaan toiseksi ku ekana on se eduskunta =)

-mä joka etin sitä linnaa =), 19.3.2007

#5182

Ei toimi enää.

-näin on, 11.4.2007

#5629

However, at the end of 2006 Google altered its searching algorithm so that massive link farms do not work anymore, making search results less politically slanted.

-Tämän takia, 28.5.2007

#7796

ensimmäisenähän tuo eduskunta on ainakin nyt.

-vuti, 16.2.2008

#8431

Nyt on Tämä ensin, Sitten eduskunta

-Jeejee, 19.4.2008

#10899

Lintukoto / Agora / Mordorin linna, sitten tulee Eduskunta.

-TK, 29.1.2009

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Internet tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: