Lisää kirjoituksia aiheesta Internet tai muista aiheista.
Tiivistelmä: Yritin “huijata” Googlea. Pieleen meni. 8 176 lukijaa, joista 348 eli 4% on antanut arvosanan (10-).
Mordorin linna
Ystäväni ehdotti blogissaan, että laitettaisiin Google palauttamaan hakusanalla “Mordorin linna” ensimmäiseksi Eduskunnan sivut.
Google käyttää hakusanoinaan paitsi sivustolta itseltään löytyviä hakusanoja niin myös sivulle johtavissa linkeissä mainittuja sanoja. Kun riittävän moni laittaa linkin Eduskuntaan tekstillä Mordorin linna, pitäisi Eduskunnan tulla ensimmäisenä noilla hakusanoilla. Lisäksi Google arvostaa korkeammalle sellaisia sivuja, joihin on itseensä paljon linkkejä. Google olikin löytänyt nykyiset linkit, mutta Googlesta “Mordorin linna” tuotti 328 osumaa, joista Eduskunta oli viimeinen.
Otin osaa tuohon laittamalla Lintukodon jokaisen sivun alareunaan näkymättömällä tekstillä tuon linkin, Mordorin linna. Koska Lintukotoon on varsin runsaasti linkkejä muualta, pitäisi vaikutuksen näkyä nopeasti Googlessa.
Kolme päivää myöhemmin hakusanalla “Mordorin linna” Eduskunta oli edelleen tuloksissa viimeisenä mutta Lintukoto aivan kirkas ykkönen. Pieleen meni, jotenkin.
Mutta kyllä tuo sama on onnistunut muutamankin kerran. Esimerkiksi “Miserable failure” tuottaa Googlesta ensimmäiseksi George W. Bushin sivut, ainakin tätä kirjoitettaessa vielä.
Nyt hakusanat “Mordorin linna” tuottavat ensimmäiseksi tämän kirjoituksen.
Päivitys 17.8.2006: Nyt haku Mordorin linna tuottaa ensimmäiseksi Eduskunnan ja toisena tämän kirjoituksen.
-Aapo Puskala, 7.11.2005
Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.
Lisää kirjoituksia aiheesta Internet tai muista aiheista.
Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista:
- Pakkoruotsi
- Limuautomaattien poistaminen kouluista ei ole hyvä ajatus
- Nyt riitti
- Musiikkikauppa kangertelee verkossa
- Muistomerkillistä
- KELAlle opintotukipalautuksista
- Wanha!
- Haistakaa, häiriköt, vittu
- Pituudella ON väliä
- Maanviljelijä syö pöydässäsi
- Lisää kirjoituksia
