Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Pissikset

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Päivän sana: purseri: matkustajalaivan tai -lentokoneen talouspuolen esimies

Pidätkö?


24 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 25/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Ns. pissaliisat eli “pissikset” ärsyttävät. 13 115 lukijaa, joista 1 548 eli 12% on antanut arvosanan (9+).

Pissikset

Pissikset. Tuo uusi laji maailmassamme. Pissiksiä eli pidemmin sanottuna Pissa-Liisoja näkee nykyään joka päivä ja miltei joka paikassa. Itse näen niitä koulussa joka päivä, ja joten kuten jaksan kuunnella sitä kikatusta ja kirkunaa ja löpinää kaiken maailman “tärkeistä” asioista, eli meikeistä, vaatteista yms. Onneksi meidän koulussamme ei ole aivan pahimpia tapauksia vielä tavattu.

Mistä sitten tunnistaa stereotypisen pissiksen? No, hänellä on yleensä vaatteet prikulleen muodin mukaan, vahvat meikit naamassa, housut ovat yleensä kireät, jotain Miss Sixty -merkkiä tai vastaavaa. Hän puhuu yleensä kovalla äänellä tekemisistään, yleensä siitä, mitä viikonloppuna tuli taas ryypättyä, pojista jonka kanssa sekoili ja muutenkin vihjailee kaikesta “hauskasta”, mitä viime viikonloppuna tuli taas tehtyä, että saisi muut, tavalliset pulliaiset, kateellisiksi.

Hän suhtautuu myös ylimielisesti ns. tylsiin ja alempiarvoisiin ihmisiin, joilla ei ole tapana mennä ryyppäilemään joka ikinen viikonloppuna, eivät polta kuin korsteenit ja jotka eivät meikkaa, jos menevät takapihalle ottamaan aurinkoa ja jotka pukeutuvat oman tyylinsä mukaan tai ns. tavallisesti.

Jotkut pissikset voivat olla ihan siedettäviäkin, mutta ne, jotka halveksivat toisia ihmisiä tai kiusaavat erilaisia, ja ovat kaiken lisäksi huomionkipeitä, ovat niitä ärsyttävimpiä. He saavat aina sapen kiehumaan väkisinkin.

Eräällä internet-sivustolla on kaikenlaista infoa Pissa-Liisoista, mm. levinneisyys, elinpaikat jne. Se jo todistaa, että tämä laji on tullut jäädäkseen, eikä aivan heti kuole sukupuuttoon, valitettavasti.

PS. En yleistä, tämä on vain yksi mielipide muiden joukossa.

-Iida Koukkari, 9.5.2006

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 180 kommenttia
Kommentit
#2932

minä kuvan ja itsetunnon kannalta, joillekin nuorille meikit,vaatteet yms,muotivillitykset voivat olla hyvinkit elämää ja käytöstä siivittäviä asioita.

on vaan hyvä että on kikattavii ja puheliaita nuoria ja että erilaisuus on rikkaus.itse en erityisemmin välittäis hymyttömistä ja liian synkistä hiljaisista nuorista,sairastuisin jos niin olisi ja luulenpa että iida säkin ihmettelisit , että mikä hätänä jos kaikki sun koulukamusi olisi kuin ed,kerroin.

olenko oikeasa kun epäilen sun olevan hyvin utelias näitä pissiksiä kohtaan,haluut tarkkaan tietää miten pukeutuvat ja viettävät vapaa-aikaansa!seuraat vain syrjemmällä heidän puuhasteluaan ja teet omia johtopäätelmiä.ja hei ihan aikuisen oikeesti, luuletko että he suhtaantuvat muihin “raitista nuhteetonta” elämää viettäviin taviksiin “ylimielisesti”?

oletko koskaan yrittänyt ihan tavallisesti jutella ja kysellä esim.meikeistä minkä merkkistä käyttävät ja että “säkin käyttäisit muttet voi herkän hipiän ” vuoksi.

voi olla rohkeutta vaativaa tehdä puhe aloite mutta saattaa tuottaa hedelmän!

j.turkkaa siteeraten “aiheita,aiheita,aiheita” , niitä löytyy.

tunnuit myöskin ärsyyntyvän monestikin, paineensietokyvyn lisääntyessä nämäkin murheet vähenevät ja sapen kiehumiset sen myötä.hyvä.

Ps. ootko lukenut kirjan nimeltä “kun kaikki lapset oppivat nauramaan”?

ps.luin ääneen yksilöidyn mielipiteesi.

-relata refero, 9.5.2006

#2934

Hieno kirjoitus ja täyttä asiaa! Toisaalta nuorison kapinointi kuuluu oleellisen osana itsenäistymiseen ja kasvamiseen. Onhan meillä ennenkin aikojen saatossa ollut lättähattuja, hippejä, punkkareita ym. On hulinoitu kovaäänisesti samalla kun viinaa ja tupakkaa kuluu enemmän kuin lääkäri määrää. Kaikille näille on myös ollut tyypillistä illuusia omasta kuolemattomuudesta ja kaikkivoipaisuudesta.

Pissis on sinulle ylimielinen nyt, mutta Siperia kyllä opettaa ja markkinavoimat sitäkin kipeämmin. Sinä päivänä kun saat maisterin paperit yliopistosta, moni ikäisesi pissis on jo vajonnut syvälle. Ensimmäinen heistä on varmasti siihen mennessä tykittänyt yliannoksen hepoa, pari on linnassa ja muutama on vasta lähdössä lusimaan, kun tuli uusi tuomio ehdollisen aikana. Useimmat vain notkuvat toimettomina ja moniongelmaisina, ainoana valopilkkuna viikon päästä maksettava sossun korvaus, jolla irtoaa pari pottua Alkosta ja vaihtorahoilla mäyräkoira Alepasta.

Muutama on saattanut tulla järkiinsä, tosin liian myöhään, vain havaitakseen ajautuneensa raatamaan pitkiä päiviä matalapalkka-alalla. Kireät Miss Sixtyt ovat vaihtuneet Tarjoustalon korkeavyötärölisiin verkkareihin, tosin selluliitti tuppaa niistäkin pursuamaan yli. Viikonlopuista ei juuri kehtaa puhua kun, poliisi kävi hakemassa puolilta öin kännissä riehuneen miehen putkaan ja toi puoli kolmelta assalle sammuneen pissis-tyttären (tai miksi heitä silloin kutsutaankaan) kotiin selviämään.

Itse en vastusta pissis-lookia, mutta siihen liittyvään itsetuhoiseen käyttäymiseen pitää puuttua.

-Orange, 10.5.2006

#2936

Joo, olen todellakin utelias. Olen utelias tietämään, että miksi näiden pissisten pitää esittää olevansa parempia kuin muut ihmiset. Minulla on kokemusta siitä, minkälaisia pissikset voivat pahimmillaan olla. Niin, kaikki ovat erilaisia, mutta pissikset eivät sitä tajuakaan. He kaikki menevät sen saman massan mukana, eli muodin ja muun hömpötyksen. Älliä pitää olla päässä edes vähän! Ei se ulkonäkö määrää kaikkia asioita. Myönnän kyllä sen, että meissä kaikissa asuu pieni pissis. Minussakin. Mutta sille ei saa antaa ylivaltaa.

-IK, 10.5.2006

#2937

Ai niin, ja en oo lukenut tota kirjaa. Voisin kyllä lukea. Ja kyllä minäkin osaan nauraa, vaikka en kikattelekaan koko ajan typerästi. Kaikki ihmiset eivät vain ole niin “itsevarmoja” ja puheliaita ja nauravaisia. Joillakin on huono itsetunto, jonka yleensä juuri toiset, ahdasmieliset ihmiset ovat aiheuttaneet.

-IK, 10.5.2006

#2939

Kiitokset kommenteista, relata refero ja Orange!

-IK, 11.5.2006

#2942

olet oikeassa

-kulli, 11.5.2006

#2943

hytvä juttu. oon samaa mieltä sun kanssa.

-kommentoija, 11.5.2006

#2945

kiitokset kommenteista

-IK, 12.5.2006

#2946

Samaa mieltä oon sun kanssas.

-Pingu, 12.5.2006

#2947

Täyttä asiaa. Itselläni on täysin kirjoituksenmukaisia pissiksiä luokallani. Mieleeni ei koskaan tulisi sanoa heille yhtään ystävällistä asiaa. Minun puolestani saisivat kaikki jäädä auton alle.

-irmeli, 12.5.2006

#2949

Wanha juttu, kyllä kaikki jo älyää olla kiinnittämättä mitään huomiota pissiksiin. Hohhoi miten joku vielä jaksaa ärsyyntyä niistä.

-Anonyymi, 12.5.2006

#2951

Kyllähän sitä jaksaa. Aina jaksaa, jaksaa ja jaksaa...

-IK, 13.5.2006

#2952

HOHHOIJAA.

et oo tainnu yrittää tutustua kehenkään ns. “pissikseen”

tuo jos mikä on yleistämistä.

kannattaisikohan katsoa peiliin

-.., 13.5.2006

#2954

Tuo oli täyttä totta ja ainahan niihin on kiinnitettävä huomiota kun korvan takana kikattaa. Mikä on ärsyttävää!!

-Johanna, 14.5.2006

#2957

Veit sanat suustani...

-Veronika, 14.5.2006

#2956

TÄYTTÄ ASIAA!

-Kettuhattu, 14.5.2006

#2959

pissismi on ohimenevä ilmiö vaikkei kuitenkaan minun elinaikanani

-simppa kakskyt vee, 15.5.2006

#2960

AAAAA, Tää on kyllä TÄYTTÄ asiaaaaa!!

-:D, 15.5.2006

#2963

mä oon ite pissis mut en oo niinku muut,,esim mä en kiusaa ketää ja en polta vaan et näyttäsisin pissikseltä koska pissis voi olla myös jos ei tee jotain pahaakin oo vaa omaa ittees niinku mäki oon..mut mun luokas on 2 muuta pissiksii jotka menevät tosi hermoks..he puhuvat kovalla äänllä ja pitäävät hauskaa vain näytäkseen ja et ne saa pojat enemmän huomioon

-kiss, 16.5.2006

#2968

Todella hyvin ja osuvasti kirjoitettu... Olen samaa mieltä siitä että pissikset ovat tulleet VALITETTAVATI jäädäkseen..

Kumpa ne vain kuolisivat sukupuuttoon... Tai se muoti, että kaiken pitäisi olla just prikulleen täydelliseti ja se kikatus... Verisuonet katkeaa päästä aina ku kuulee sitä tekopyhää kikatusta joka välkkä.. :/ Siis todellakin osuvasti kirjoitettu ja täyttä asiaa.. :D

-taiksu, 16.5.2006

#2969

pyllystä koko homma!!!11

-p15515_091, 16.5.2006

#2966

Toi on kyl ihan totta...!

-horo, 16.5.2006

#2970

Täyttä asiaa,vittu mä vihaan pissiksiä aina ku näkee niit tekis mieli ampua ne!

-Hevari, 16.5.2006

#2971

Kiitokset kommenteista!

-IK, 17.5.2006

#2972

pissikset ei todellakaa oo mitää kestettävii mut taas ei tän postannut on taitanut huomata että itse on pulleahko ja tullut kateelliseksi ja sen takia tullut nettiin itkemään...

-jep jep, 17.5.2006

#2973

toi on aivan täyttä fktaa

-kisakiree 00, 17.5.2006

#2974

oot ihan oikees!

-minna, 17.5.2006

#2976

No en todellakaan oo kateellinen millekään helvetin pissiksille. Pikemminkin säälin niitä. Se on kyllä totta, että oon pullea, mutta se ei haittaa minua. Parempi olla pullea kuin pissis.

-IK, 18.5.2006

#2977

Kyllähän toi osin on totta, mutta sitten sellaiset mitkä tykkää esim. veromoda vaatteista ei välttämättä ole pissiksiä.

-..., 18.5.2006

#2983

Voi teitä ihmis raunioita jotka ovat näiden pissisten kannalla. Ei ole paljoa minulla niitä vastaan, mutta minusta on säälittävää, että pitää mennä kaupungille sekoilemaan ja sitten parkua kuinka “vaikeaa” heidän elämä on joten pitäkää te teinipissikset päänne ummessa!

-Smith, 19.5.2006

#2987

Tosiaan. Pissikset. Väki joka vinee täällä että olet väärässä on n. 90% pissaliisoja ja loput 10% yli 40v. hemmoja jotka eivät näistä teinipissaliisa-asioista tiedä yhtään mitään.

-nakki', 21.5.2006

#2991

Juuri niin. Pahimmat pissaliisat ovatkin suurin syy sille, etten tahdo kouluun. Ensi vuonna menen opinsaunaan, jossa on 600 oppilasta enemmän, mikä tarkoittaa myös enemmän pissiksiä, mutta jos pysyttelen välkät veskissä niin eivät he paljoa ehdi härnätä. :)

..., ei kirjoittaja tarkoittanut veromodan kuteita arvostavia pissiksiksi, kuten tiedät, joten älä järkyty. Näen jo, ettet ole pissis.

-megatipu, 22.5.2006

#2996

Pissikset ei kaikki käytä noita sun miss sixtyjäs. Mullaki on niitä housuja mutta ei mua silti sanota pissikseks. Käytän meikkii, ei silti sanota mitää. Vaatteet eikä meikit tee pissistä. Vaa se miten ne käyttäytyy, tiettyhän jos nillä on pissismäiset vaatteet ja hirveet meikit,kireet housut. onhan ne sillon enemmän pissiksii. Mut ei musta pelkät meikit ja vaatteet tee pissistä.

-makkara, 23.5.2006

#2999

niihän se asia on. Ei kai kaikki pissikset käytäkään miss sixtyja. Mut useimmat, useimmat...

-Eppu Normaali, 25.5.2006

#3001

no ihmiset ovat erilaisia kaikki!

-martta-leena, 25.5.2006

#3003

hei, ei saa tuomita! semmoset ihmiset toki on hirveitä ja tuomittavia, jotka kiusaa ja syrjii, mutta ei ne jotka kulkee laumasieluisina lampaina muiden mukana, ei ne raukat vaan osaa käyttäytyä muuten. kyllä ne vanhentuessaan sitten alkaa nähdä itsensä yksilöonä. mutta sekin että haukkuu pissiksiä, on tasan tarkkaan niiden tasolle menoa, olettekos ajatelleet sitä? ei saa haukkua, jos ei itse halua tulla haukutuksi.

-veera, 25.5.2006

#3005

Enhän mie haukkunutkaan, ilmaisin vaan syvän halveksuntani tätä ihmislajia kohtaan, ja mielipiteeni.

-IK, 26.5.2006

#3009

Hei ottakaa silmä käteen ja huomatkaa et kaikki on erilaisia.

Ei sillä että suosisin pissiksiä mutta jokaisella on oma tyylinsä. Jotain ehkä häiritsee toisen/toisten olemassaolo, ei se sentään niin vakavaa ole että kannattaa toivoa toisten/toisen jäävän auton alle!! Että pientä rajaa ihmiset..

-Char|a, 26.5.2006

#3015

tollaset pissikset on vaa joitai vitun teiniX kermoja jotka esittää muita parempia.. kyrsii jo tollaset vitun teinit.. aina puhuu niin kovaa että kaikki kuulee millon ollaan menoss juomaan.. hah.. rupee väkisinki naurattaa.. ei helvetti.. totta joka sana.. :)

-keijo, 27.5.2006

#3016

totta on..

-jarmo, 27.5.2006

#3019

Kaikki ovat erilaisia. Niinkuin kukaan ei tietäisi sitä. Ja pissikset ovat niin ärsyttäviä, että, että, että. Jos niitä olisi vähän enemmän pitäisin moottorisahaa koulussa mukana! -.-

-ChibiTessu, 27.5.2006

#3020

Kiitos kaunis ja kumarrus kommenteista!

-IK, 28.5.2006

#3023

Pissikset ovat siinä ikävaiheessa etteivät uskalla

olla omanlaisiaan, pakko olla samanlainen kuin muut että tulisi hyväksyttyä porukassa. He eivät edes välttämättä halua “ryypätä” (eli greencatin juotuaan rupeaa itkemään

ettei kukaan rakasta) mutta tekee sen ,että olisi muka suosittuja. Se on vain ikä vaihe joka menee ajan kanssa ohi. Luulen sisimmässään pissikset arvostavat ihmisiä jotka uskaltavat olla oma itsensä.

-liisa :DD, 28.5.2006

#3024

Niin... voipi olla...

-IK, 28.5.2006

#3027

Meidän koulun oppilaat “kilpailevat” siitä kuka näyttää ja käyttäytyy vähiten pissismäisesti. On coolia istua lattialla kyllästynyyt ilme kasvoilla ja pukeutua ns. peikkikseksi. Jos sattuu nauramaan kavereitten kanssa jollekkin niin heti tulee julma mulkaisuja näiltä taiteellsilta ja aina niin viisailta maailmanparantajilta! Tälläisessä koulussa vaatisi erittäin hyvää itseluottamusta olla pissis!

-Kalle, 29.5.2006

#3030

Täydellinen kirjoitus! mutta totta tuo, valitettavasti, että pissikset ovat tulleet jäädäkseen :(

-verho, 30.5.2006

#3031

No toi menee kyllä vähän äärimmilleen, että ei voi edes nauraa... Niille pitäis kyl sanoo, että liika on aina liikaa!

-IK, 30.5.2006

#3037

Kannattaisikohan teidän vähän avartaa tuota teidän ajatteluanne? Kertokaa mikä erottaa teidät “pissiksistä”!

Sanotte, että “pissiksiä” ovat ne, jotka pukeutuvat täysin muodin mukaan. Ensinäkin mielestäni pukeutuminen ei tee “pissistä”. Toisekseen eikös pissikset silloin luo muodin?

Sanotte myös että “pissikset” pitävät itseään muita parempina ja halveksivat muita. Mitähän mahdatte itse nyt tehdä? Ja todennäköisesti täällä lukee joku aikuinenkin ja miettii: “voi helvetti noita kakaroita, kasvaisivat aikuisiksi...”.

Yrittäkää ymmärtää ajatukseni ja kertokaa mikä erottaa pissiksen normaalista? Kertokaa miten te olette Parempia kuin pissikset. Mielestäni normaalia ei edes ole!

Myönnän kyllä, että minihameissa ja korkokengissä kävelevät ikäiseni tytöt joiden puhe kuulostaa tältä: “Siis hei Daa kattokaa noita nörttejä!!” ärsyttävät välillä, mutta mielestäni olen tässä mielessä itse pissis. Yhtä hyvin voisin asettaa tuon saman lauseen omaan suuhuni tosin eri sanoja käyttäen: “Sii ei vittu kattokaa nyt mitä pissiksiä...”

Valitan tuli hieman vaikeaselkoiseksi, mutta en osaa ilmaista ajatustani kunnolla kirjaimin.

-Itsekin teini, 30.5.2006

#3042

En ole väittänytkään, että olisin itse mitenkään parempi. Enkä ole koskaan sanonut ilman syytä tuolla lailla että: “Siis ei vittu kattokaa nyt mitä pissiksiä”. Mutta jos pissikset alkavat hyppiä silmille, niin pitäähän sitä takaisin jotain tokaista.

-IK, 31.5.2006

#3048

Helsingin eläintieteilijän, professori Paavo Vähä-älyn mielestä pissa-liisoja uhkaa kannan harveneminen, jopa sukupuutto, jos alkot suljetaan tietyksi ajaksi, muoti vaatteet vedetään pois markkinoilta ja muita huomattavia muutoksia. Tällöin pissikset joudutaan lopettamaan. Iloitkaamme!

-fhf, 31.5.2006

#3051

Juu et sitä väittänytkään, enkä ollut tarkoittanut kommenttia vain sinulle. Täällä voi lukea rivien välistä, että ihmiset asettavat “pissikset” itsensä alapuolelle , vaikka sitä ei olisi itse ajatellutkaan.

P.s Jos Suomesta suljettaisiin alkot seuraisi joko yleinen lakko/kapina, tai sitten joka toinen suomalainen alkaisi keittelemään omat pontikkansa ja siitä ei hyvää seuraisi..

-Vieläkin teini.., 31.5.2006

#3052

Ok... hyvä vaan että kommentoit, kerroit oman mielipiteesi. Suuret kiitokset kommenteista!

-IK, 1.6.2006

#3053

“Helsingin eläintieteilijän, professori Paavo Vähä-älyn mielestä pissa-liisoja uhkaa kannan harveneminen, jopa sukupuutto, jos alkot suljetaan tietyksi ajaksi, muoti vaatteet vedetään pois markkinoilta ja muita huomattavia muutoksia. Tällöin pissikset joudutaan lopettamaan. Iloitkaamme!”

Tai yksin kertasesti ei vain päästetä niitä alkoon, tai kukaan ei osta korkillista siideriä etteivät mene aivan räkäkänniin.

Muoti vaatteet on muutenkin sontaa ne voitais poistaa ilomielin.

Alkoja ei sovi sulkea, milläs me muut sitten eläisimme jos menovetemme saanti evättäisiin ;).

Itse en edes ole teini vaihetta elänyt. Olen elänyt aivan omaa linjaa välittämättä muista. Niin pitäs muidenkin eikä lähteä mukaan kaikkeen “Koska muutki”.

-Huokaus!, 1.6.2006

#3058

Onko se niin vaikea ymmärtää, että kaikkia ihmisiä ei kiinnosta samat asiat? Kaikki ei tietokoneet kiinnosta vaan joistakin voi olla hauskaa ja hyvin sosiaalista liikkua kavereiden kanssa. Kiinnostuksen kohteita voivat olla meikit, muoti ja pojat, mutta mitä sitten? Se kuuluu nuoruuteen ja on ihan hauskaa ja tervettä. Ja turha yleistää, eivät kaikki muodikkaat ja alkoholia käyttävät nuoret hihittelevät tytöt ole kuitenkaan pissiksiä.

Katkeruuden makua. Miksi kaikkien nuorien pitäisi olla “ Oi, olen niin erilainen” gootteja sun muita, jotka tekevät itsestään vielä suuremman numeron. Pissikset eivät aina välttämättä edes yritä tarkoituksella kerjätä niin paljon huomiota, mutta tietysti osa heistäkin niin tekee.

Hankkikaa elämä, pissiksilläkin on.

-PissismiDoesIt, 1.6.2006

#3059

koko keskustelu on naurettava!! mitä väliä millainen joku TOINEN on??? jos ne hyppii silmille niin siinähän hyppii.

minulla ainakin on oma elämä ja jos joku luulee että tämä

keskustelu lopettaa pissikset niin on väärässä..!

-miina88, 2.6.2006

#3063

Mua ei ärsytä pukeutuminen, mekinkäyttö ja pissisten keskeiset tyhmät jutut. Ne eivät vaikuta elämääni. Kova ääni joka niistä pääsee häiritsee, kuten jatkuva huomionkipeä kikatus ynnä muut ääntelehtemiset. Ärsyttää myös juominen, polttaminen ja kännisekoilujen kerronta kovaan ääneen jotta kaikki tietäisivät että pissiksillä on elämä. Eniten ärsyttää kun yhden pienen siiderin jälkeen ollaan niin kännissä.

Mutta ärsyttävyydestä huolimatta hyväksyn pissikset osana nyky-yhteiskuntaan enkä ilmaise halveksuntaani heitä kohtaan.

-posti, 3.6.2006

#3061

toi oli aivan tosi juttu

-pissa-liisa, 3.6.2006

#3064

ihan tosi juttu

-pissa-liisa, 3.6.2006

#3067

Mä unhoon pissiksiä.. ;P Meiän luokalla on montaki semmosta...

-Jaskulii, 4.6.2006

#3070

Aivan tosi juttu. Ja mua ei pissikset muuten haittais, mutta se on aika huolestuttavaa, että on niin monia nuoria jotka pilaavat elämänsä ryyppäämällä joka viikonloppu ja polttamalla keuhkonsa pihalle..Nimittäin elämähän siinä menee pilalle kun sellasen alottaa jo 13-vuotiaana jos ei nuorempana..Ainakin meillä päin jo ala-asteen viidennellä luokalla olevat, eli 11-vuotiaat polttavat ja juovat koska haluavat olla samanlaisia kuin isommat tytöt, eli siis nämä niinkutsutut pissikset..Se on nimittäin heidän mielestään ilmeisesti muotia.

Ja sitten kun osa pissiksistä kohtelee muita ihmisiä, eli siis ns. tavallisia pulliaisia aika törkeästi. Jatkuvaa haukkumista ja selän takana paskanpuhumista esiintyy ainakin meidän koulussa liian paljon.

Eli siis pissikset ei muuten ärsytä, vain sellaiset, jotka ovat vetäneet homman överiksi.

-Laura, 5.6.2006

#3074

Minusta pissiksiä on monenlaisia. Sellaisia, jotka ovat “wannabe pissis” ja niitä jotka ovat kuin syntyneet pissiksiksi. Mutta yleensä nuorien ryyppääminen ja polttmainen, HÄÍRITSEVÄN KOVA kikattelu tekonaurua, kovan esittäminen ovat hyvin epämielyttäviä piirteitä. Eikä minusta ole kiva katsoa oman ikäistäni tai nuorempaa tai vanhepaa tyttöä,jolla on aivat mielettömät kajaalit, ökysti punaista luomiväriä ja perse näkyvillä juuri ratkeavista housuista (ja huomaat siinä sivussa, että lintsi pysyy kiinni hakanaulalla). Monet kaipaavatkin hyväksyntää ja rakkauden tunnetta, mutta väärällä tapaa, mikä on minutsa kovin surullista. :( Itse kuitenkin olen melko tavis. Minä kuitenkin pidän Vero Modan ja Jim&Jillin vaatteista, mutta yleensä siksi, että ne saattavat olla jopa edullisimpia kuin jotkut Anttilan vaatteet ja löydän sieltä itselleni mieluisia vaatteita. Tulee sitä puuteria vähän finnien päälle laitettua ja ripsiä laitetaan vähän näkyvälle ripsarilla. Housut ovat sopivat, joissa on mukava olla, mutta pysyvät ilman vyötäkin valumatta alas :). Nauran, jopa joskus koulussakin, mutta nauruni on aitoa ja “aiheellista”. Poltettua ja juotua ei koskaan ole tullut, pidän terveydestäni huolta ja koulusta tulee ihan mukavia numeroita, että en miksikään pummiksi tule. Olen vcain minä. Ja onnelinen. ^^

-Ei-pissisten kaveri, 5.6.2006

#3078

Bestikseni “ystävä” (josta hänkään ei pidä) on pissis..! Kiusasi minua oman bestikseni kännyn kautta tekstareilla..! Julma,tuo Luontoäiti,kun loi sellaisen olennon meitä omalaatuisia kiusimaan..!

Btw, kukaan ei voi olla “normaali”, sillä miten se edes määritellään?! Tavallinen sitä kyllä voi olla, ja hulluhan jokainen on jossain asiassa..!

Ei pahalla,mutta ilmoitusluontoisesti ;D

-Mwahahahahahahaa..., 6.6.2006

#3082

ASIAA Pissikset on ärsyttävii tunnen monta mutta on oo niiden kanssa

-Pyzu, 6.6.2006

#3083

Tosi hyvä kirjotus:)

-Pyzu, 6.6.2006

#3097

Lähinnä minua risovat aikusiet ihmiset jotka niputtavat “pissiksiksi” teini-ikäiset tytöt, jotka puhuvat normaaleista teini-ikäisten tyttöjen jutuista, kuten meikeistä ja vaatteista. Olisiko parempi, jos nämä tyttölapset puhuisivat karulla tupakkaviskibassolla moottoreista ja inttijutuista?

Terveisin 21-vuotias reservin viestimies.

-Oka, 8.6.2006

#3096

“Btw, kukaan ei voi olla ”normaali“, sillä miten se edes määritellään?! Tavallinen sitä kyllä voi olla..”

Kerroppas minulle mikä se normaali on? Ei normaaliakaan mielestäni voi määritellä, koska ihmiset eivät ole mitään suoria joissa normaali on aina samanlainen (matematiikkaa..)

-Sami, 8.6.2006

#3100

Joo meillä päin ainakin tuo pissisten “ryyppääminen” on yleensä sellasta, että juodaan siideri tai korkeintaan pari ja ollaan sitten muka ihan kännissä koko ilta. Ei kai siinä, onhan tuo terveellisempää kuin se, että juo oikeat kännit johon tuota epäterveellistä litkua tarvitaan enemmän. Mutta en kyllä ymmärrä, miksi pitää teeskennellä olevansa humalassa. Kuulostaa kertakaikkisen järjettömältä.

-Henna, 9.6.2006

#3102

tykkäsin täst tästä saa selville hyvin mitä pissi-liisat on :)

-nikulas, 10.6.2006

#3101

heh :) hyvä aine

Tosin ainakin täällä lapissa pissiksillä on tosi iso kiinnostus autoja kohtaan, eli etitään joku amis jolla on corolla jossa on subbarit ja lähetään ajamaan korttelia viideksi tunniksi ympäriinsä esittelemään itseään kun ovat niin paljon “parempia”... muka tietävät jotain moottoreista yms... eräältä kysyin et millainen moottoripyörä hänen veljellään on ja vastaus “No emää niinQ merkkiä tiedä mut se on ihQ viininpunanen”

-tsiisus..., 10.6.2006

#3107

Eiköhän jokainen ole normaali omalla tavallaan. Eli uskon, että nämä pahimmat pissikset ovat erinlaisia eri seurassa (olen kyllä nähnyt esimerkkejä). Ehkä tämä on vain ohimenevää sontaa ja jos ei, niin sitten ollaan vaan välittämättä. Toisilla katos on elämä eikä ongelmia ratkota terapeutilla tai juomalla keskustassa ja huutamalla niitä ääneen. Teinixit hankkikaa jo se hiton elämä! Ja sinä joka kysyit siitä, että miten normaali määritellään, niin voisin sanoa, että kyllä tämä teinien käyttäytyminen poikkeaa normaalista periaatteesta. Normaalius on sitä, että kaikki elämän osa-alueet on tasapainossa, ja teinixeillä ne eivät ole sitä.

-Smith, 10.6.2006

#3106

Pissikset ovat hölmöjä tali aivoja joiden mielestä on mukavaa Kiusata “nörttejä” ja “epäpissiksiä”.

-vihanen angsti teini, 10.6.2006

#3108

Tänk juu foor guud comments.

-IK, 10.6.2006

#3110

Se on Saakelin paha riesa kun on omalla luokal pissiksii niit ei kestä kun ne kikattaa kaikki tunnit ja käyttää hyväks simmosii tyhmii poikii.....

-Pentti, 11.6.2006

#3120

Hei , ihmisiähän nekin on. kaikilla on oma tyylinsä.

Smith puhui asiaa , nekin on normaaleja omalla tavallaan.

-Nealla, 13.6.2006

#3128

Ei juma.. Kyllä se vaan niin on että jotkut ovat näitä “pissiksiä”. Sanovat: “En ole pissis vaikka näytänkin siltä. Olette vain kateellisia” Kyllä sain pissikset epätoivoisiksi kerran tai pari. Katsokaas kun en välittänyt niiden höpinöistä, suuttuivat niin maan pirusti. Muutkin lopettivat (pissiksien mukaan) heidän “PALVONTANSA” ja “IHAILUNSA”.Haukkuvat muuten toisiaankin koko ajan, mikä ihmetyttää..

-Eräs, 14.6.2006

#3132

Totta joka sana. Useimmat pissikset sanovat aina “..emmää siis hei oo mikää pissis..”, ja kuitenkin paistavat kuin naantalin aurinko ja otsassa lukee “siis hei daa, mää oon pissis, kattokaa nyt mua kun on mahis”. Ja ninkuin aiemmin kommentoitu tämä pissisten kuuluisa “ryyppäily” on jotain ns. vahvaa koti tehtyä, eli limsaa tai simaa, ja sitten ollaan niin pirun kuvittelu kännissä. Pissikset saattavat myös usein ilmaista mielipiteensä kovaa ja jyrkästi, esim. “siis hyi h*lvetti mikä naama/toppi/meikit, jne” mikä on todella kiusallista kuunneltavaa, varsinkin jos he puhuvat itsestäni. eli pissikset pois, niinkuin heitä ei ois.

-pissiksiin kyllästynyt., 15.6.2006

#3136

samaa mieltä oon sun kanssas.

-anomy., 16.6.2006

#3141

Orange tuossa sanoikin kaiken mitä mieltä olen.

-TaMMa89, 17.6.2006

#3148

Eeei helvetti mitä stereotypioita! hei ihmiset oikeesti lukekaa mitä oikeen kirjottelette tänne. hävetkää :D

-minä, 18.6.2006

#3158

Vaikuttaa lähinnä omalta mielipiteeltä. Eivät pissikset ole pahoja. Ja joskus on se vaihe, jolloin ei uskalla olla erilainen.

-B8, 20.6.2006

#3161

ihanaa ku tollasta kirjotetaa julkisesti koska toi on niin totta!!!!!!!!! :DD:D mua niin ärsyttää tollaset ku niitä joutuu joka paikassa joka päivä kattelemaan...... ärh. kyl nyt taas rupes ärsyttää ku aattelee niitä, vaikka ois kesäloma ja saiski vähä lomaa niistä... “/

-Kypsä tollasee, 20.6.2006

#3162

relata refero, oli niin ärsyttävää lukea tota sun kommenttias!! ne pissikset on vaa sellasia et esittävät kaikkea mitä eivät todellakaa ole, kovia ryyppääjiä ja tuollai. tai no, kyllähän s sitä ovatkin, mutta vain siksi että kaikki coolit pojat kiinnostuisivat heistä... typerää esittämistä.

-ärhhhh, 20.6.2006

#3164

Kyllähän niitä tietysti kadulla näkee ja tuo aine oli täyttä asiaa ja faktaa!

--Kuoriainen, 21.6.2006

#3171

Keskitytään muiden vikoihin niin saamme paremman maailman

-Luokitellaan Lapset ry, 22.6.2006

#3174

“No, hänellä on yleensä vaatteet prikulleen muodin mukaan”

Tää kohta hämäs ku eihä se todellakaa oo niin, päinvastoin, ku niillähän on tää koodiki siinä että mikä on housujen ja paidan välissä, eikä se oo kovinkaa muodikasta ja muutenki, ei ne musta kovinkaa muodikkaita ole

-sukka, 22.6.2006

#3178

Todella hyvä kirjoitus!! Meidän koulussa tätä ns. “lajia” on PALJON! Ikävä kyllä.. :/

HYVÄÄ JUHANNUSTA!! JA KESÄÄ YLEENSÄKKIN!!! :D

--noora, 24.6.2006

#3179

En oo pissis mut en mikään normaalikaan mun nick www.irc.fi gallerias on elly--

-elly--, 24.6.2006

#3181

Meidän koulussa on 2 tosi rasittavaa pissistä, jotka ovat niin inhottavia, toinen niistä puhuu paskaa musta selän takana ja ne keikuttaa perseitä pojille ja meikkaavat tosi vahvasti. Ja ne 2 on viel mun kans samalla luokalla! Ja ne aina puhuu kuinka ne on käynyt juomassa jossain vaikka mä tiedän että oikeesti ne ei ryyppää. Mä taas välillä käyn juomassa mutta eihän siitä muille tartte kerskailla! Eli tuo teksti oli kyllä totta! :D

-Normaali(ko) :D, 24.6.2006

#3182

Hyvää Jussia ja kiitos kommenteista!

-IK, 24.6.2006

#3191

Kyllä tämä aihe on sinänsä melko naurettava, että täällä porukka etsii virheitä toisista vaikka niitä vikoja löytyy varmasti itsestäkin aivan tarpeeksi.

-Dreamthief, 25.6.2006

#3190

Niin kuule löytyykin.

-IK, 26.6.2006

#3201

Pissismi taitaa vielä vaan yleistyä koko ajan. Joittenkin ala-asteelaisten mielestä on hienoa olla pissis.. Ainakin mun siskon ala-asteelta löytyy. Järkyttävää. Ainaki ne jutut siellä 'pissisten kotisivuilla' (www.pissismi.org) jotain tyyliin oN iHQ pUhUU tÄll33h -.- Hermot menee!

-ehkä, 27.6.2006

#3212

Joo kyl sä puhut asiaa..

-Anonyymi, 29.6.2006

#3213

PLÄH!

Kuolkaa Pissikset.

Hyihyi

Onhan toki erilaisuus hyvästä, mutta onko sellainen erilaisuus hyvästä, että ryypätään, poltetaan keuhkot ilmaan, ja kiroillaan joka toinen sekunti.

Ei minusta.

Erilainen voi olla terveenäkin.

Siinä se.

Jep. Mä vihaan pissiksiä.

Dreamthief // (Sulla on hieno nick)

Niin niin. Mä en etsi niistä muista vikoja, mutta kun edelleen, juominen ja polttaminen ei ole tervettä.

Jos on sangen tyytyväinen itseensä, saa minun puolestani ainakin haukkua kansaa, jotka pilaavat terveytensä.

Hei hei. ^^

-Owl, 29.6.2006

#3234

eks ihmiset voi vaan olla mitä on...

jos tykkää olla muodikas,ryyppää ja sekoilla ni sou :D ..

hoh hoh.. sellanen on vaan tyhmää et kaikki ämmät tuomitsee heti toiset ämmät vaan ulkonäön perusteella ;/

-:), 30.6.2006

#3236

Aivan oikeassa! Pitäis ehdottaa että saatais “pissis-kausi” jolloin pissisten metsästys sallittaisiin. EI pyydystysrajoituksia. Ja mikset ala yleistämään? Siedettävä pissis ei edes ole pissis!

-Henkka, 30.6.2006

#3241

tollasta näkee päivittäin ja mä en oikee siedä sitä.. teksti on täyttä faktaa

-johoo, 1.7.2006

#3242

Enpä tierä, kai mie olen niin pelkuri.

-IK, 1.7.2006

#3250

vittu miksei ihmiset voi olla mitä on? vituttaa tommone ku haukutaa teineiks.

tulkaa kommaan gallerias `caroline jos tahotte.

-teini-caro, 3.7.2006

#3251

Empä tiiä onko ryyppääminen ja polttaminen merkki siitä onko pissis. Rehellisesti jos puhutaan niin kuinka moni suomalainenkin juo joka viikonloppu? No polttaminen on kyllä turhaa, mutta kyllä sitä aikuisetkin harrastaa...

Sitten voidaan kyllä ruveta puhumaan pissiksistä kun niistä ryyppyreissuista puhutaan isoon ääneen niin että varmasti kaikki kuulee ja vielä 10 ihmistä lisää.

-DreamThief, 3.7.2006

#3254

Upea kirjoitus! Tän avulla mä ja mun kaveri saatiin tietää onko yhdet meidänluokkalaiset todella pissiksiä. Ja oikeassa oltiin! Kiitos! Toisaalta sellaiset jutut kuin kikattaminen, jutteleminen ovat kaikkien juttuja. (melkein) Kaikki esim. puhuu pojista... x) Kuitenkin, hieno kirjoitus!

-Kiitollinen, 3.7.2006

#3255

Hyvä, hyvä! Asiaa puhut!

Näin vanhempana voisin sanoa, että nykyään monissa illanviettopaikoissa (ikäraja 18-24v) pyörii edelleen myöhäis-pissiksiä...luulisi jo iältään aikuistuneitten ihmisten tajuavan ajatella aivoillaan!?!

...ja arvatkaapas huviksenne, mistä ne pissikset sit tulee, jos ajatellaan et joidenkin vanhemmat on tommosia...

Että ei todellakaan ole kuolemassa tämä laji; niitä oli -90 luvulla kouluissa ja ns kylillä pyörimässä (tosin ehkä puhuttiin vähemmän ja muilla nimillä) ja tulee olemaan vielä pitkään.

Muistakaa vaan pitää sitten vanhempana huoli, että ette vaan kasvata omista lapsistanne pissiksiä vaan toiset huomioon ottavia ja ymmärtäviä (tosin joku raja siinäkin) kansalaisia!

Siihen yritän itsekkin pyrkiä...

-kokemuk. ja aikansa kiusattuna, 4.7.2006

#3275

Kyllä tuo oli kunnon puhetta!

-NewSpring, 11.7.2006

#3277

Hohhoijjaa. Jouduin lukemaan tekstin moneen otteeseen ja joka kerta se nauratti yhtä paljon. Miettikäähän hieman hei, ihmisiä nekin on ja on melko väärät stereotypiat tällaisista tyypeistä. tai sitten en ole koskaan törmännyt kyseiseen ihmislajikkeeseen.

-Anonyymi, 12.7.2006

#3278

HYVÄ, HYVÄ! JATKAKAA SAMAAN MALLIIN!

-IK, 12.7.2006

#3285

tuo on kyllä totta, niin valitettavaa kun se vain on...

-hevari, 14.7.2006

#3286

Nuo ovat niin ärsyttäviä.Joudun niitä itsekin kestämään aina...Totta on,joka sana.

-hevimimmi, 15.7.2006

#3292

Toi oli totta joka sana. Pissikset siis voi olla myös kavereita eikä siinä mitään jos haluu sekoilla joka viikonloppu, mutta vois pitää ne tiedot ihan ominaan eikä diivailis sillä mitä on tehny. Toi oli tosi hyvä teksti!! Hyvä hyvä

-Tavis, 17.7.2006

#3293

Se “hänellä on yleensä vaatteet prikulleen muodin mukaan” ei välttämättä pidä paikkaansa. Jos koulussakin jollain koulun pahimmalla pissiksellä on päällä jotain “ei muodikasta” niin kukaan ei kato pitkään eikä hauku. Mut just niin ku mä “niiden_kynsiin_jääny_rumana_epämuodikkaana_paskiaisena” sitä haukutaan vaikka huvin vuoks. Ja niillä on oma “legioona”!!

-m...:), 20.7.2006

#3295

Onse hienoo ku joku puhuu kerrankin asiaa *taputtaa* ^^ Vielä kun saisit ton paikallisiin lehtiin, ja saisin tungettua tuon saman tekstin muutaman luokkatoverin korvasta sisään, niin johan olo helpottuisi.

-Kyllästynyt X-merkkeihin..., 20.7.2006

#3294

Tämä saa olla viimeinen viesti.

Te muijat (lukutoukat/hikarit/hevoshullut ym. raukat) jotka valitatte pissiksistä, kadehditte vaan heidän ulkonäköään ja heidän suosiotaan jätkäporukoissa. Te jätkät (hevarit/läskit/finninaamat ym. taskubiljardipelaajat) jotka valitatte pissiksistä, tiedätte vaa ettete saa koskaan sellaisia stringejään esitteleviä mimmejä sänkyynne tai yleensäkään yhtään mihinkään, vaa joudutte tyytymään näihin kirjastoissa piileskeleviin raukkoihin. Sitten pissiksille olisin laittanu muutaman sanasen mut eihän ne käy täällä lukemassa tällaista sontaa.. ne on jossain ulkona riehumassa ja ne elää oikeaa elämää kun taas te luultavasti “puhutte asiaa” täällä vielä seuraavat viisi vuotta. Lopettakaa valittaminen ja.. lukekaa vaikka raamattua tjn. d:

-johnny, 21.7.2006

#3301

Huhhuh.

Mä en ainakaan kadehdi sitä että jonkun perseessä on imukupeilla kiinni joku jätkä, joka arvostaa siinä tytössä vain sitä, että sillä on stringit, PALJON meikkiä joka piilottaa sen oikean naaman ja pissiskuteet.

Oikeastaan, tuntemillani pissiksillä ei edes ole muotoja...

Non lautoja.

Et shillee.

Mä en tosiaan ole pissis, ainakaan tietääkseni, ja rukoilen etten sellaiseksi tule.

Täytyy käydä Jumal'autassa rukoilemassa. *pelkää* 8D

Et siis. En oo kade.

-Purppura, 22.7.2006

#3312

TOTTA!!

-Pikkusanna, 26.7.2006

#3320

hyvä kirjotus ja täyttä totta.

-Enkeli, 30.7.2006

#3323

Ensinnäkin kysyn mikä on tämän kirjoituksen funktio? Tehdä tämä niin vanha asia jälleen tiettäväksi kansalle? Haukkua? Nostaa itsensä muiden yläpuolelle?

“kadehditte vaan heidän ulkonäköään ja heidän suosiotaan jätkäporukoissa” Entäs me “normaalit” kauniit ihmiset jotka emme tunnusta mitään alakulttuuria, elämme kaikessa rauhassa sovussa keskenämme itsestämme huutelematta, opiskelemme, juhlimme ja saamme ihan tarpeeksi huomiota vastakkaiselta sukupuolelta? Olemmeko me katoava luonnonvara?

Ei.

Tällanen pissishomma menee onneksi ohi aikanaan. Kyseessähän on täysin normaali ilmiö, jolla teini-ikäiset tytöt muodostavat identiteettiään ja koittavat rakentaa minäkuvaansa erilaisten vuorovaikutusmielikuvien varaan. Tietyssä herkässä vaiheessa se saattaa ulkopuolisesta tuntua “yliampumiselta”, mutta sen verran mitä itse yläasteikäisenä seurasin “pissisten” elämää, sellainen käytös menee kyllä ohi muutaman vuoden sisällä. Sellainen pissismäinen käyttäytyminen johtuu usein huonosta itsetunnosta, jota halutaan pönkittää pukeutumalla kireisiin vaatteisiin, meikkaamalla vahvasti ym.; näin pyritään kiinnittämään vastakkaisen sukupuolen huomio, jolloin seurauksena on usein kokemuksia, joita kadutaan sitten myöhemmin.

Nyt puhuin siis vain teini-ikäisistä pissiksistä. On tietysti näitä nelikymppisiä riekkujia, jotka keski-iän kriisissään yrittävät epätoivoisesti näyttää nuoremmalta kuin mitä ovatkaan.

Mutta hei, eikös vaan anneta kaikkien elää omaa elämäänsä tekemättä suurempia numeroita mistään “pissiksistä” tai vastaavista? Hekin ovat vain ihmisiä, ja tällainen jatkuva arvostelu ei taatusti tunnu hyvältä ihmisestä, joka itsensä sellaiseksi tunnistaa. Antakaa “pissisten” kasvaa rauhassa, sitä he kaipaavat.

-Humanisti, 1.8.2006

#3324

Loistavaa! :) täyttä asiaa kaikki, ja mikä kummallisinta pissikset nimittelee toisia pissiksiä pissiksiksi, eivätkä myönnä mitään. :D ja pissiksien yleisimmät kirjoitus tavat ovat: xD ihQdaa!!!!!11 lol!!!11

Menee yksinkertasesti hermot ku ne huutaa kauppakeskuksen pihalla “mulla on tänää nimipäivä!” “Mullaki on nimipäivä!”

Ketä helvetti kiinnostaa??!

-nti metallisti, 1.8.2006

#3330

kyllähän noi “pissikset” ärsyttää aina välil mut mitä v***n välii?!? antaa jokaisen tehdä omat päätöksensä siitä että mitä tekee ja mitä on tekemättä....ja kummatkohan tässä nyt on alempiarvoisia pissikset vai “normaalit”?? molemmat morkkaa toisiaan joten olen tullut siihen tulokseen olet mikä vain ja missä vain niin olet alempi arvoinen..mitä välii, eläkää päivä kerrallaan...suunnilleen ainut mikä noissa pissiksissä ärsyttää niin kaikki mahd. ihQ daa

ps. ne jotka pukeutuvat muodikkaasti ei ole löytänyt vielä omaa tyyliä, se oli läppä

-jannu 18 ruokolahdelta, 6.8.2006

#3367

Jeps, kerrankin joku puhuu asiaa Pissiksistä. meidän luokalla on pari sellaista (ärsyttävimmästä päästä vieläpä).

TeiniX pissikset sattuvat ottamaan vain kalloon entistä enemmän ja jos niille yrittää omia mielipiteitään kertoa, ne vain sanovat jotain tähän tapaan: “No VoI vittud44, PaiNu sinÄ v44n omien 4s1oittes puoleen!”

He pitävät itseänsä kaikkivaltuutettuina henkilöinä, ja luulevat keräävänsä poikien huomion “upealla” Ihku -huumorillaan ja koulun leikkikentän päästä toiseen raikuvilla meikeillään.

TÄYTTÄ ASIAA SANON MINÄ!

-Tundrawolf, 18.8.2006

#3374

Ajatelkaa nyt vähän, älkääkä ihmiset yleistäkö. Tykätköön mistä tykkäävät, ei se meille kuulu. Television syytä kaikki tyynni. Jotkut käytti ulkonäön korsettia, se saattaa kuulostaa hassulta(tai hirvittävältä) nykyään, mutta aikoinaan se oli luonnollista naisille. Muoti on sellainen. Ryhmähenkeä haetaan. Te ette oo yhtään parempia. Tai eihän pissiksissä mitään vikaa ole, tietääkseni.

“TeiniX pissikset sattuvat ottamaan vain kalloon entistä enemmän ja jos niille yrittää omia mielipiteitään kertoa, ne vain sanovat jotain tähän tapaan: ”No VoI vittud44, PaiNu sinÄ v44n omien 4s1oittes puoleen!“ ”

Minua taas tällainen ärsyttää. Antaa kaikkien kukkien kasvaa, myös sellaisten kuin Te.

Ei, en ole pissis. Olen hippi, jota ärsyttää yleistys. Yrittäkää ymmärtää, se menee ohi. Siis hippeys. Ja pissyös. Mikä lie.

-Just joo., 19.8.2006

#3390

Mua ei sinänsä ärsytä pissismi tai mikä lie, vaan tietynlainen kättäytyminen kuten teennäisyys, muiden syrjiminen ja muut vähemmän kivat asiat. Ymmärrän toki, että monilla nuorilla on vaihe, jolloin haluaa kuulua joukkoon, mikä toteutettuna (esim. samanlainen pukeutuminen ja sosiaalinen imago) helposti assoisioidaan “lauman mukana menemiseen”. MUTTA jos tätä tekee vanhempi ihminen, niin enpä juuri katso hyvällä.

Toki verot pitää maksaa koska siitä on itsellekin hyötyä, ja pääpiirteittäin noudattaa kulttuurinsa tapoja, lakeja ja kirjoittamattomia sääntöjä. Mutta oman yksilöllisyyden kätkeminen tai tarkoituksellinen poiskitkeminen tuo hakematta mieleen sen leffan jossa erään kaupungin kaikki naiset muokattiin tahdottomiksi, leveästi tilanteessa kuin tilanteessa hymyileviksi, palveleviksi kotiorjiksi, jotka pukeutuivat vain miellyttääkseen miehiä ja ollakseen miesten asettamien kriteerien mukaan toisia naisia paremman näköisiä.

Omaa persoonallisuutta EI saa hukata! Olemme kaikki erilaisia ja se on rikkaus, ei sairaus!

P.S. Läheskään kaikki gootit (poikkeuksena ehkä ns. teinigootit) eivät hae huomiota pukeutumisellaan ynnä muulla, vaan ovat vain omia itsejään sellaisina kuin ovat. Sama koskee kaikkia muita pinnallisesti luokiteltuja alakulttuurien/muiden ryhmien edustajia!

-Minna T., 26.8.2006

#3401

“Oikeastaan, tuntemillani pissiksillä ei edes ole muotoja...

Non lautoja.

Et shillee.”

niin mitä sitten? ei ole EDES muotoja? miks pitäs olla muodot? .___. eikä pissismi ole nyt herranjesta sentään mikään ihmislaji niinkuin joku sanoi,

en ymmärrä miten joitaki voi niiiin paljon muka ärsyttää ne pissikset. tiedän kyllä tapauksia, mutta ei minua liikuta pätkääkään mitä ne touhuaa. hankkikaa elämäänne jotaki muutakin sisältöö ku joittenki pissisten mollaaminen, hei camaan.

tästä aiheestahan voisi kirjottaa vaikka kuinka pitkästi, muttä jääköön tällä kertaa nyt tähän.

santter on puhunut'

-s-, 28.8.2006

#3402

Nyt täällä on esitetty kommentteja puolesta ja vastaan ja hehkutettu kuinka joku ei ainakaan ole pissis tai joku on. Mitä väliä sillä on, tärkeintä on olla tyytyväinen itseensä. Kiinnostus poikia kohtaan ja meikkaamiseen on normaalia teini-ikäiselle tytölle ja se kuuluu asiaan. Toisaalta jos on hieman pulleampi on todennäköisesti vaikeampi löytää poikaseuraa ennen kuin pojat myöhemmin huomaavat että naisillakin on muutakin kuin vartalo. Lopuksi haluaisin että palauttaisitte mieliinne nörtit, nuo 80-luvun halveksitut ujot pojat jotka luokassa kyyhöttivät omissa oloissaan. Nyt heistä on tullut yhteiskuntamme rakentavia tukipilareita, ehkä tulevaisuudessa nämä pissiksetkin vievät suomea maailmankartalle puhuen kielillä ja vedoten äänestäjiin ulkomuodoillaan. Erilaisuudelle on paikka maailmassa ja evoluutioteoria on tosi.

-Arttu S., 28.8.2006

#3404

Joo, mutta pissikset eivät olekaan mitään hiljaisia nörttejä. Nörtit ovat useimmiten fiksuja, pissikset taas useimmiten eivät. Poikkeuksiakin tietysti on. Mutta ne pissikset, jotka kiusaavat muita, eivät yksinkertaisesti ansaitse menestyä aikuisena. Mutta elämä on epäreilua, ja varmaan jotkut pissikset ovatkin sitten jossain huipulla aikuisina ja yrittävät peitellä menneisyyttään, tai sitten he puhuvat lehtien sivuilla: “Olin nuorena niin hölmö ja ärsyttävä...” No, katsotaan sitten, mitä tapahtuu.

-IK, 29.8.2006

#3405

“Nörtit ovat useimmiten fiksuja, pissikset taas useimmiten eivät.”

Minua taas ärsyttää yleistäminen. Vaikka et sitä ole viesteissäsi ehkä painottanut, välittyy niistä kuitenkin käsitys jonka mukaan kaikki meikkaavat ja pojista kiinnostuneet tytöt ovat pissiksiä? Tämä pissismi on ohimenevä yhteiskuntamme lieveilmiö joka onneksi vielä liittyy vain murrosikään ja katoaa vanhemmalla iällä.

Kaikenlainen kiusaaminen toki on ehdottoman tuomittavaa ja voisivat nämä “pissikset” puhua vähän hiljaisemmin puhelimeen yleisissä kulkuvälineissäkin :)

Tsemppiä sinulle IK ja muut pissismistä huolestuneet.

-Arttu S., 30.8.2006

#3407

“Nörtit ovat useimmiten fiksuja, pissikset taas useimmiten eivät.”

Minua taas ärsyttää yleistäminen. Vaikka et sitä ole viesteissäsi ehkä painottanut, välittyy niistä kuitenkin käsitys jonka mukaan kaikki meikkaavat ja pojista kiinnostuneet tytöt ovat pissiksiä? Tämä pissismi on ohimenevä yhteiskuntamme lieveilmiö joka onneksi vielä liittyy vain murrosikään ja katoaa vanhemmalla iällä.

Kaikenlainen kiusaaminen toki on ehdottoman tuomittavaa ja voisivat nämä “pissikset” puhua vähän hiljaisemmin puhelimeen yleisissä kulkuvälineissäkin :)

Tsemppiä sinulle IK ja muut pissismistä huolestuneet.

-Arttu S., 30.8.2006

#3408

En sanonutkaan, että kaikki meikkaavat ja pojista kiinnostuneet tytöt olisivat pissiksiä. Eräs todella tärkeä tuntomerkki, jonka unohdin mainita tekstissäni, on se, että pissikset hokevat sanoja ihq, äksdee ja vaikka mitä muita äidinkieltämme pahasti raiskaavia sanoja. Se sellainen ei ole enää mitään murretta tai slangia. Kuka täysjärkinen nyt hokee sellaisia sanoja koko ajan ja sitten vielä kiusaa muita, yleensä huutelemalla viattomille ohikulkijoille.

Vähän aikaa sitten huomasin täällä meidän kotikulmillamme olevan kissan katoamisilmoituksen, johon todennäköisesti meidän kotikulmiemme pissikset olivat kirjoittaneet: “Ei ihme että karkas xD”. Ja tuommoinenko se muka on hauskaa?

Vähemmästäkin sitä alkaa yleistämään.

-IK, 31.8.2006

#3411

Siis tää kertoo aivan niinku yhestä mun tutusta :D se on just sellanen ääliö ja oksettava pissis. hyi että, ja väittää et kaikkki muka tykkää siitä ja se ois muka maailman suosituin tyttö. se on ihan hirvee :D mut onneks sitä ei tartte aina kestää :D mut tää teksti on just niinku se. ;> pelkkä ajatuski ällöttää :/ se sanoo koko ajan kovalla äänellä: -joo mä olin pojilla yötä. meil oli siis niinku tosi hauskaa.. jotai tollasta aina.. :/´ja se on monen pojan kaa yhtäaikaa yhes.

-miiivu, 2.9.2006

#3413

ei kyllä aina osaa luokitella, että onko pissis vai ei, koska jos stadis kulkee, ni joka toinen nuori on “pissis”

-mirkku, 2.9.2006

#3415

Minua lähinnä haittaa se, etteivät nämä “pissikset” tajua miten oikeastaan käyttäytyvät kavereiden edessä. Katsoisin kuitenkin asiaa siitä näkökulmasta, että nämä nuoret kovaääniset vinkujat käyttäytyvät kotonaan ihan normaalisti, mutta haluavat näyttää kavereilleen kuinka itsevarmoja ja hauskoja he voivat olla. Etenkin vanhempien puolesta hävettää, kun eivät voi sille mitään, että heidän Liisansa kuseksii torin reunalla, häiritsee toisia ihmisiä ja ylenantaa yleisvessoissa sekä itku kurkussa huutaa (ehkäpä näytellen) asioista aika liioitellusti. Muotivaatteitahan on mahdoton vetää pois, sillä on aina jokin muoti-ilmiö, jonka ihmiset ottavat omakseen. Alkoholinkaan markkinoilta poisvetäminen ei auttaisi asiaan yhtään. Ihmiset ovat ihmisiä sellaisenaan kuin on. Katsoisiin omiin kenkiin, olenko minä se joka ei suvaitse toista ja katsonko ylävinkkelistä näitä “pissiksiä”.

-Quki, 3.9.2006

#3417

Asiaahan tässä kirjotetaan, mut täytyy kysyä että kuinkakohan moni PISSIS joka luulee olevasa “normaali” on tänne kirjottanut et: “mä vihaan pissiksiä, jokainen pitäis ampuu!” Mun mielestä pissis käsitteestä on tehty liian laaja, kaikki nuoret tytöt on nykyää pissiksiä. Ei pitäisi tuomita jotain ihmistä suoraalta pissikseksi. Luonteesta se on kiinni, ei välttämättä vaatteista.

-Huoh, 3.9.2006

#3425

miten te ihmiset jaksatte lässyttää jostain pissiksistä?! eikö teillä ole elämää vai missä mättää? antaakaa vaan niitten pissistellä, mutta tarviiko siitä puhua koko jossain hiton netti sivuillaki?! en sano että puolustaisin niitä , mutta on tämäkin alkaa olla jo aika outoo ku niistä pitää jauhaa! Pissismi on ns. “mennyt jo muodista” ! ja siinä se.

Ja täytyy vielä lisätä, miksi sitten pitää kuunnella niitten kertomuksia jätkä sekoiluista vk-loppuna? Jos ei “kiinnosta” Taitaa sittenkin vähän kiinnostaa ku täällä jaksatte niitten jutuista jauhaa. jotain rajaa sentää!!

-yy, 5.9.2006

#3426

nii ja täytyy vielä lisätä se, että me kaikkihan olemme pissiksiä, fruittareita, wannabe rokkareita yms. Eli toisinsanoen miksei antaa vaa juttujen olla. mä kyllä myönnän että on itekki tullu sanottuu jotain pissikseks, mutta sillon (harvoin) ku sanon jotain nii se on oikeesti sellainen. Ja myönnän senkin että poltan ja juon, mutta tekeekö se ihmiset pissikseksi? onko kaikki suomalaiset pissiksiä jos juo ja polttaa? hei miettikää mitä puhutte. Se on ihmisen oma asia mitä tekee terveydellesä.

Se kyllä on OIKEE pissis joka vetää jossain koulun nurkalla poskareita ja vetää vk-loppusin “perskännit” jostain parista siideristä. Ja puoletkin esittää. Ja tuossa Aineessa on sekin kyllä totta että pissikset puhuu kovaa ääneen ryyppy reissuista. Miettikää tarkasti ennen kun “valitsette” jonkun pissikseksi. kiitos.

-yy, 5.9.2006

#3430

totta joka sana. tosin minua pissikset ei juurikaan häiritse, olkoot mitä ovat. tylsiä, itsekeskeisiä, “minä-olen- täydellinen” -ajatus mailmalla varustettuja, siis suurin osa. joilleki se kai vaa on vaikeeta se identiteetin haku, joillaki huono itsetunto , jne ,jne. loppujen lopuksi kaikella on kaksi puolta, erilaisuus on musta hyvä asia.

-Timppa, 8.9.2006

#3442

Täyttä asiaa...

Ja sanon vielä siitä, kun täälä mainitaan että:

“et oo tainnu yrittää tutustua kehenkään ns. ”pissikseen“

ON TURHAA! vaikea rupemaan tutustumaan näihin ilkimyksiin, kun ne halveeraavat sinua aivan syyttä. Olisitko sinä tälläisen henkilön hyvä ystävä?.

-Somebody., 9.9.2006

#3448

hei somebody , jotkut on ihan oikeesti pissiksiä, en sitä väitä. Mutta jostain ihmeen syystä sä vahingossa vaikka tutustuisitkin johonki sun mielestä pissikseen olevaan ja se olisikin ihan kiva ? vaikka meikkaisi , käyttäisi muotivaatteita ja olisi vk-loppuisin ulkona. Mä en sitä tarkota että sun pitäisi johonki ilkeään pissikseen joka sua nimittelee, mutta joku muu sun mielestä “pissis” . Olisiko se maailman loppu jos se olisikin ihan mukava ? Minulla itselläni on sellaisia “pissis” kavereita jotka käyttäytyy joskus tyhmästi. En sano että ne sellaset olis mun hyviä ystäviä vaan pelkkiä kavereita joitten kanssa koulussa vaihan pari sanaa. Enkä oo vielä siihen kuollu. Tosin onha se joskus ärsyttävää jos ne/se alkaa “pissistelemään”. Mutta ei se ketään tapa olla ystävällinen toiselle vaikka ei siitä niin välittäisikään..

-Durasell, 11.9.2006

#3449

Itse olen törmännyt tilanteeseen joskus jossa minua on sanottu pissikseksi, koska se on vaa nykypäivinä niin tavallista että jokainen tyttö on pissis. Ehkä minä olen sitten pissis. Mutta sen sanon että en kiusaa muita, enkä meikkaa edes hirveästi , enkä kulje missää tyyliin miss sixtyn yli kireissä housuissa jossa pinkit stringit pullottaa. Enkä myöskään koskaan itke kuinka mun elämä on huonosti- miksi itkisin. Mulla on tällä hetkellä kaikki ihan hyvin. Ja toivottavasti tulee olemaan. Tarkoitukseni on sanoa että ehkei kaikki pissiskset olekkaan niin pissiksiä tai pissiksiä ollenkaan.. Ja niinkun tossa yllä mainitsin että omistan kavereita jotka on ihan oikeesti liisoja. Ja myönnän nyt että joskus niitten käytös ihan hävettää. Olisi Kiva jos te muutkin ehkä hiljaisemmat tytöt, ette tuomitsisi pissikseksi heti vain koska toisella tytöllä on vaikka veromodan housut. :)en väitä että tekisitte näin mutta joku ehkä tekeekin. Ainii ja kun mulla alkoi vuos sitte seiska luokka ja en tuntenut ketään meidän uudelta luokalta. Ja katsoin vähän kieroon paria tyttöä jotka tulivat meidän luokalle. Heillä oli täysin muoti vaatteet ja juttelivat keskenään, tuli sellainen olo että he ovat pissiksiä joita ei kiinnosta edes tutustua muihin kun on jo omat vanhat piirit. mutta hyvin nopeasti tämä väitös osottui vääräksi. He pyysivät minua mukaan välkällä kaveri porukkaansa ja osottautuikin että nämä tytöt eivät olleet pissiksiä vaikka siltä kovin näytti. He puolustavat hiljaisempia – koska eivät pelkää sanoa suoraan kiusaajalle. Ja vieläkin ne tytöt ja minä olemme sellaisia että juttelemme mukavia jollekkin erilaiselle ja hiljaselle yksinäiselle tytölle. jota ei edes muut hiljaiset tytöt ole ottanut kaverikseen- oudon puhetyylin takia.. Että ehkä me pissiksetkin olemme reiluja erilaisia kohtaan. :)

-Durasell, 11.9.2006

#3450

Täysin samaa mieltä! tietty onhan niita ihan mukaviakin pissiksiä mutta suurin osa on just tuollaisia...

-kira^^, 12.9.2006

#3456

ei vittu tää on just paras kirjotus !!! 100% samaa mieltä pissiksistä :DDD

-jon4, 16.9.2006

#3459

Mielestäni nykyään pissis tarkoittaa ihmistä, joka tavoittelee erilaisuutta; yleensä kuuntelee rockbändejä, joiden laulaja on jo ajat sitten kuollut huumeisiin (ei sillä, että nämä yhtyeet olisivat huonoja), käyttää mustavalkoraitapaitoja, raitasukkia, legginsejä, huivia kaulassaan, pantoja ja päästää irc-galleriassa taiteellisen puolensa valloilleen.

Ja he ovat kuitenkin pissiksiä. Kännäävät joka viikonloppu ja hihittelevät maanantaina, että “olin tosi kännissä, vieläkin ihan kaamee kapula ja morkkis”.

Useimmat myös uskovat olevansa niiiiin massasta erottuvia raitasukkineen ja -paitoineen sekä haukkuvat niitä ns. alkuperäisiä pissiksiä.

Lisäksi he kirjoittavat aina pienellä tai isolla, tyyliin “noita tyttöjä. <3” tai “TYKKÄÄN AINA . < 3”.

Eli käsitätte varmaan, että olen nyt puhunut koko ajan ernuista (ernu = erilainen nuori). En tiedä edes kumpi pissislaji on rasittavampi.

Itse olen ylhäisessä erottumattomuudessani silti ainutlaatuinen, eikä oma tyyli aina tarkoita sitä, että vedetään raitasukat jalkaan.

Hyväksyisin nämä “uuspissikset”, jos he lopettaisivat hokemasta, kuinka erilaisia he ovat. Muodit minä ymmärrän, itsekin pukeudun yleensä muodin mukaan, mutta se, että ollaan niin omalaatuisia, ottaa pattiin.

Eli siis: erilainen ei tarkoita samaa kuin omalaatuinen.

-japs, 17.9.2006

#3512

olen täysin samaa mieltä kanssasi “japs” ! Mutta omasta mielestäni nämä wannabe “erilaiset” ovat kyllä ehkä rasittavempia kun ne vanhat pissat, koska wnb luulevat olevansa niin erilaisia ja omalaatuisia, vanhat pissat sentääs tietävät olevansa pissoja. :D Ja kaupungissa ku kattelee joka hemmetin nurkan takaa tulee joku pikku “rokkari” 10 täysin samanlaisen kaverinsa kanssa.. Emmä kyl sitä tarkota että kaikki rokkarit olisi jotain wnb.. mutmut, ei sekää oo enää mitenkää erilaista olla rokrok.

-ROKROK, 26.9.2006

#3517

JUST ASIAA!!! pissikset tekis mieli kuule vähän ampua!! ku ne huutaa ja kikattaa ja sillälailla..

-MM, 27.9.2006

#3536

No niin ihmiset. Palatkaa maan pinnalle ja tähän elämään. Mitä väliä sillä on millainen kukin on? Millä perusteella kukaan meistä voi mennä yleistämään, haukkumaan ja halventamaan muita ihmisiä? Tiedän täysin varmasti, että yksikään meistä ei ole täydellinen ja on varmasti yhtä “vikainen” kuin nämä kirjoittajan kuvaamat pissikset, mutta vika saattaa olla toisenlainen. Tämä on sama asia kuin menisit haukkumaan jotakin toista kulttuuria tai jotain ihmistyyppiä. Jospa katsoisit peiliin ja toteaisit, että et ole täydellinen ja menisit sen verran itseesi, että voisit miettiä millaisen yleistyksen teit ihmisistä, joista sinulla ei ole todellista käsitystä. Tämä saattaa kuulostaa turhanpäiväiseltä paasaukselta ja mahdollisesti vanhojen mielipiteiden toistolta, mutta oli mielestäni täysin aiheellista ja korrektia puuttua asiaan, joka vaivaa meistä jokaista. En kiellä, ettei se vaivaisi myös minua, olemmehan sentään kaikki ihmisiä.

-Emppu, 30.9.2006

#3538

Kiinnostavaa. oletteko myös huomanneet, että aikuisissakin löytyy sellaisia ihmisiä joille vaatteet (varsinkin merkkivaatteet) ovat tärkeä asia! miksei heistä kirjoiteta kuinka he liian pienissä farkuissa kyykistelevät milloin missäkin. Teinejä mollataan, koska he ovat kokeilun halu iässä. Jos aikuiset olisivat samanlaisia (niin kuin jotkut ovatkin) ei heistä sanottaisi samaa. Jokainen on sellainen kuin haluaa; vaikka olisi kikatteleva teini liian vahvoissa kajaaleissa.

-Teini?, 30.9.2006

#3540

olen samaa mieltä teini?:n kanssa. kukaan ei sano aikuisista mitään. Miksi sitten niin sanottuja pissiksiä pitäisi? koittakaa ihmiset ymmärtää, etä jokaisella on oma elämä, eikä kirjoiteta toisista mitään “kato nyt minkälaiset vaatteet tollaki on” hankkikaa elämä! jokaisella on oma tyylinsä. en ole “pissis” joka puolustelee muita, vaan olen aikuinen ja kehotan muitakin aikuisia käyttäytymään.

-:), 1.10.2006

#3575

“mä oon ite pissis mut en oo niinku muut,,esim mä en kiusaa ketää ja en polta vaan et näyttäsisin pissikseltä koska pissis voi olla myös jos ei tee jotain pahaakin oo vaa omaa ittees niinku mäki oon..mut mun luokas on 2 muuta pissiksii jotka menevät tosi hermoks..he puhuvat kovalla äänllä ja pitäävät hauskaa vain näytäkseen ja et ne saa pojat enemmän huomioon”

repesin täysin anteeksi vaan kirjoittaja

-lolled, 6.10.2006

#3581

kannatan :)

-minä, 7.10.2006

#3586

Yleisesti ottaen näitä kirjotuksia lukiessa tulee vaan pahalle tuulelle.

-Keksikää nimityksiä jäbillekki, 9.10.2006

#3618

Kirjoituksen perusteella minussa on aika paljon pissistä. Pukeudun juuri tiukkoihin farkkuihin, mutta en siksi että ne ovat muodinmukaiset vaan siksi että viihdyn niissä ja että tiedän että ne näyttävät hyvältä päälläni. Minä voin kikattaa lujaa, mutta en voi sille mitään. Olen iloinen ihminen ja nauran paljon, varsinkin kavereideni kanssa. En voi mitään jos se muiden mielestä kuullostaa siltä, että olen typerä kana.

Toisaalta taas ymmärrän mitä kirjoittaja tarkoittaa. Tiedän niitä ns. pissiksiä parikin. He tosiaan tuntuvat sellaisilta, että puhuvat toisista paskaa selän takana ja suhtautuvat ylimielisesti toisiin, mutta se johtuu vain siitä että he ovat niin kovinkin itsevarmoja, vaikka luulenkin että heillä ei loppujen lopuksi ole kovinkaan hyvä itsetunto. He pönkittävät sitä haukkumalla muita.

Sille ei loppujen lopuksi voi mitään, pissikset ovat tulleet jäädäkseen.

Anteeksi, taisi mennä vähän sekavaksi, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää mitä tarkoitan tällä.

-"Pissis", 13.10.2006

#3647

Itse olen elänyt pissisten kanssa hyvin paljonkin ja tullut siihen tulkseen että mitä monet ovat kirjoittaneet että niillä ei ole hyvä itse tunto.

Ja pakko se on myontää että mies puolisena niitä on mukava katsella niissä tiukoissa vaatteissa. ja on kyllä hauska nauraakkin heille. Niihin pitää osata suhtautua oikein On ollut tilanteita jolloin ois tehnyt mieli tirvasta ja kovaa, kun taas on ollut tilanteita jolloin olen nauranu/kikattanut heidän kanssaan ja ehkä kovempaakin kuin he...

se mikä tuli ensimmäisenä mieleen tuosta kirjoituksesta niin se että tuon kirjoittaja varmaankin jonkin sortin koti hiiri joka pelkää elämää...

-entisten pissiksien kaveri, 20.10.2006

#3654

Sitten kun oikea opiskelu alkaa ja nuo nyt kamalat ja tutut pissikset ovat stressaamassa samoista tenteistä kanssasi, huomaat, että aika ihania tyyppejä on maailmassa. Kappas vaan. Sillä mäntillä onkin ihana nauru ja hassuja juttuja. Itsensä löytäminen on kaikilla ihan oma retki. Okei.. Ihmiset ärsyyntyvät asioista. Se on aika inhimillistä..

Itsetunto ja sen rakentaminen ovat kuitenkin avainsanoja. Ei faarao ole jumala, jos hovi ei häntä sellaisena palvo. Hyväksyntä olisi ihanaa ja sitähän kaikki loppujen lopuksi hakevat. Hitsit, jos joku rakastaisi ja välittäisi minustakin sellaisena kuin olen. Nyt kun tuntuu ettei, niin herätän huomiota, sillä tavalla, kun huomiota haluaisin.

-Velma, 22.10.2006

#3664

mikäs se nettisivu on jossa on niitten levinneisyys? xD tosi hyvä juttu:D

-äy!:D, 23.10.2006

#3698

PUKEUTUMISESSA SAATAT OLLA HIEMAN VÄÄRÄSSÄ, KOSKA NE JOTKA HALUAA PUKEUTUA MUODIKKAASTI JA MEIKKAAVAT, EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ OLE LIISOJA! röökin poltossa ja muussa sanoit asiaa. :)

mut syrjimine on oikeest inhottavaaa,

halusin vaa sanoo et älä sit tuomitse ihmisii vaan siks ulkonäön takii jos luulet heitä pissiksiksi. :)

-Tiiinaa, 31.10.2006

#3714

[quote]mikäs se nettisivu on jossa on niitten levinneisyys? xD tosi hyvä juttu:D[/quote]

[url]]

S11S ihq DAA niinq!!!!!!

-Vanhapiika, 4.11.2006

#3733

No hei kyllä on olemassakin hyviä pissiksiä ka noin sanottuja Teinejä...

siis daa kyllä voi pitää tiukkoja pillihousuja ja muitakin muoti vaatteita vaikka olisi pelkkä aitin lellikki!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! mutta toisaalta juttu oli ihan asiaaa!!!!!!!!!! ;)

-minä pissis(kö)?, 10.11.2006

#3820

no huh huh..on asiaa, mut antakaa jooko ihmisten olla sellasii ku ne on, se on niiden oma missi, jos ne haluu vetää röökii ja perjantai kännit, ja pilata maksansa ja keuhkot ja kuolla 50'sinä.. jos kukaan ei tykkää niistä ni ei sen pitäs ärsyttää, ainaki mä vaa katon niiitä ja säälin..mut niinku jo sanoin, antakaa ihmisten olla sellasiii ku ne on..=)

-jessica'93, 29.11.2006

#3873

Hyvä, hyvä. Jatkakaa kommentontia. Sekä negatiiviset että positiiviset palautteet ovat ERITTÄIN tervetulleita!

-IK itse, 13.12.2006

#3889

“ja hei ihan aikuisen oikeesti, luuletko että he suhtaantuvat muihin “raitista nuhteetonta” elämää viettäviin taviksiin “ylimielisesti”?”

xD Hei ihan aikuisen oikeesti, oletko kenties kasvanut tynnyrissä jossain autiolla saarella? Ihmiset (IMO etenkin teinit/nuoret) dissaavat toisiaan milloin mistäkin, ei sitä varten tarvi olla pissis vaikkakin juuri mm. stereotyyppisen pissiken piirteisiin mielestäni kuuluu tuollainen asennevamma, että raittiita nördejä pitää tylyttää oman egon pönkittämiseksi. Da-aaa.

-Nörde, 16.12.2006

#3919

JO RIITTÄÄ PISSIKSET!!! ennen se pissaliisa tarkoitti alle 16 vuotiasta neitosta joka siis lain mukaan on kiellettyä eli “sakkolihaa” eli “pissalihaa” eli “pissis”. Ällöttävä väärinymmärretty termi jota “pissikset” itse viljelevät.

-sivusta seurannut tiukkapipo, 19.12.2006

#4772

Muistan muutaman “pissiksen” ajalta jolloin en ryypännyt, enkä mielestäni saanut kertaakaan kuulla kuittia siitä etten ryyppää.

Nykyään käytän alkoholia, enkä ole kyseisten pissisten kanssa ollut tekemisissä.

-Tuntematon, 27.2.2007

#5094

Oonkohan minä pissis ku mä käytän (tai ainaki yritän käyttää) viimesintä muotia olevia vaatteita?

Mutta silti heti ku mä meen kotiin niin oon yksin ja luen Harry Potteria.

Ainii ja dataan yksin himas:D

-RMA, 31.3.2007

#5193

Mä oon pissis mut en todellakaan pukeudu prikulleen muodin mukaan,meikkaa,polta tai ryyppää et oon vähän erillainen pissis

-LOL, 12.4.2007

#5350

Joo LoL.Jos me ollaa niin ärsyttävii ni miks kuuntelette meijän juttui?!Ei mekää kuunnella joittenki nolojen hikkejen ininää.LoL Ihmiset hankkikaa elämää!!1

-Tuntematon, 26.4.2007

#5454

Hohhoijjaa.

Taas tätä että katotaan pelkkää ulkokuorta?

Kuinka moni ylensäkkään tietää, että katsotaan pelkkää ulkokuorta?

Kuinka monen ystävänä on lapsuudesta tuttu “pissis” ?

Ihmiset, oppikaa katsomaan pintaa syvemmälle

-true, 6.5.2007

#5460

Pahinta on, kun ennen ihanasta ja fiksusta kaverista tulee pissis.. Sinänsä olen yleensä jättänyt omaan arvoonsa, jos vähän kikattelee ja kännää, mutta tästä minun ex-kamustani on tullut ihan älyttömän ilkeä.. Sillä on kyllä niin idioottimaisia juttuja, että räkättäisin tälläkin hetkellä niitä muistellessa, jos se huumori niissä ei olisi niin tummansävyistä.

-LOL, 7.5.2007

#5683

Joo, asiaa puhut. Siedettävii ne jotka hyväksyy toisetki omina itsenään, mutta tekis mieli tirvasta niitä jotka alkaa (usein mahdollisimman huomiota herättävästi) kikattaa tai arvostella ei-pissiksiä, usein hevareita, gootteja, punkkareita..

--PIRAIJA, 2.6.2007

#5835

Pissikset on just parhaita jos arvo sana pitäis antaa se oli ehdottomasti 10!!!

-pissis, 27.6.2007

#5974

Minä ainakin tunnen “ei pissis” ihmisiä, jotka arvostelevat muita. Koko ajan saan kuulla sellaista, että katso, miten tuolla on noin avoinainen paita, tiukat housut, miten se kehtaa olla tuommoinen? Hyi että näyttää rumalta, kun tuon mahamakkarat näkyy jne. Eikös sekin ole ihmisten halveksuntaa. Ja ainakin näihin kommentteihin on kirjoittanut todella monta ihmistä, jotka näköjään halveksuu muita. Tässä tapauksessa pissiksiä.

Mistä sen tietää, että pissikset kuvittelee mukama olevansa parempia kuin muut? Eikä varmaan läheskään kaikki ihmiset jotka toisia arvostelee, kuvittele olevansa niin hyviä, että niillä olisi varaa muita arvostella. Sehän voi johtua just päinvastaisesta, kun ei ole niin varma itsestään.

-nisreer, 21.7.2007

#6187

Palajon on aiheuttanut keskustelua tämä minun umpimähkään kirjoittama teksti.

Hjuva, hjuva! Jatkakaa samaan malliin.

-I.K, 12.8.2007

#6392

Meidän pienet pintakimallukset,kai niitä elämä opettaa sitten joskus.

miespuolisiakin niitä löytyy... vai voiko niitä MIEHIKS sanoa:)

Mitäs ne muuten sitten olis..? pissi-pekka

-jm, 6.9.2007

#6395

Pissalasse, kertoo Wikipedia.

-K., 6.9.2007

#6399

ne on muuten aika neitimäisiä poikia,vai miten sen paremmin sanois.

-jm, 6.9.2007

#6725

Mikähän ihme siinä on, kun juuri kukaan ei osaa enää nykyään kirjoittaa näissä teksteissä yhdyssanoja yhteen, vaan kirjoittaa ne kahtena eri sanana. Onko opetus kouluissa kokonaan lopetettu?

-PL, 6.10.2007

#7121

Tai oppi ei oo menny perillä? -Tunnustan.

--, 13.11.2007

#7128

PL, ihan oikeassa olet. Pissaliisahan kirjoitetaan yhteen, eikä ole edes erisnimi. Sä, joka tän kirjoitit, opettele kuule ensin kirjoittamaan ja vasta sitten julkaise se Agorassa. Mutta katsotaan nyt metsää puilta, niin olet kyllä ihan oikeassa. Mutta usein pissiksiksi haukutaan (tosin syyttä) myös sellaisia, jotka esim. meikkaa ja käyttää stringejä tai käyttää teinimäisiä sanoja kuten “daah” tai “ihQ”. Se ei välttämättä tarkoita, että on pissis. Pissikset sen lisäks myös huutaa, kiroilee, juo hirveesti ja polttaa tupakkaa.

-Tätä mieltä, 13.11.2007

#7493

Pissikset ei kyllä koskaan oo siedettäviä. Ne on AINA tosi ärsyttäviä.

-Anna haulikko näin pissiksen, 5.1.2008

#8920

Voi olla niin tyhmä nimitys kuin pissis tai en ole nähnyt niin kun asuin nuoruuden seinäoella, mutta ihan hyvinhän “pissikset” liikkuvat muidenkin ihmisten kanssa. Jotenkin niin tyhmä kategorointi kun ihmiset on yksilöitä. Vaikka tosin onhan noita täysin nämä “pissis”kriteeritkin täyttämiä, vaikka niistä osa ovat syntyneet/muokkautuneet tähän kategoriaan. Eli loppuvetona että on olemassa ihmisiä jotka pitävät muita ihmisiä ala-arvoisina ja tapailevat poikia mutteivat polta,juo tai yn. (Tai sitten vaikka tyyppi joka puhuu pukeutuu tohon tyyliin mutta on muuten kiltti tyttö. Toi nyt kuullosti pöllöltä ja noi oli vaa esimerkkejä.) “pissiksiä” on erilaisia angstaavia tai sitten ystävällisiä ja iloisia.

-nixoni, 3.7.2008

#11468

hei, hieno kirjotus:D:D:D loistavaa työtä, i agree

-jabsu, 5.4.2009

#11997

s11s v01 d44;oVoi vittu ku jaksatte jauhaa kuinka rasittaviii pissikset on;dOlkaa sit itte rauhas jotaa nörtteijjj;o

-D44, 27.6.2009

#13337

:D:D:D Hahahhaa, oikein naurattaa itseänikin tämä vanha kirjoitus. Onhan ne “lissut” rasittavia tapauksia joo... lähinnä naurattaa kuitenkin nykyään vain sellasetkin. Lapsiahan ne yleensä on, teinejä ja silloinhan pitää olla niin olevinaan... enpä nyt itsekään aina niin järkevä ollut siinä iässä. Joo, kiitos vaan kommenteistanne, olen ikuisesti kiitollinen ;D

-Iida Koukkari, 15.2.2010

#13830

s11s 3i v01 0ll4 t0774!;OOvittu menkää jonnekki muuaallee angstamaa ku me ihQraXupeIpet ollaa muka nii vitun rasittavia!Vittu ette tiiä ees vitun vittuu mitä me lissut ollaa!!!!!

-ihQraXupeIpeloWeeeE, 3.11.2010

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: