Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Huumehysteriaa

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


11 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 16/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Politiikka tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Virallisesti kannabikseen suhtaudutaan fanaattisesti. Silti käyttö lisääntyy koko ajan. Kieltolaki oli katastrofi alkoholin suhteen, ja se on sitä myös kannabiksen suhteen. 7 118 lukijaa, joista 469 eli 7% on antanut arvosanan (9+).

Huumehysteriaa

Suomen Eduskunta on säätänyt toistaiseksi varmasti naurettavimman lakinsa: hampun viljelyn yrityskin muuttuu huumerikokseksi.

Rikolliseksi muuttuvat paitsi yritys viljellä huumekasveja myös yritys kuljettaa tai kuljetuttaa jollakin toisella huumeita sekä yritys edistää huumausainerikosta. Tällaista edistämistä on esimerkiksi huumekasvin laittomaan viljelyyn tarkoitetun välineen kuten kukkaruukun valmistaminen. Rikollista on tulevaisuudessa myös yritys valmistaa kukkaruukkuja, joissa joku aikoo kasvattaa huumeita. ... Huumeiden hallussapidon yritys jäi vielä säätämättä rangaistavaksi. Tällaista yritystä edeltää yleensä yritys hankkia huumeita, ja tällainen yritys on jo rangaistavaa, hallitus totesi lakiesityksessään.

Muualla Euroopassa ollaan menossa kohti kannabiksen laillistamista. Näin on jo tehty Sveitsissä ja Hollannissa. Lisäksi Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Portugalissa, osassa Saksaa, Slovenissa, Tšekissä, Unkarissa ja Virossa käyttö ja pienen määrän hallussapito on joko laillista tai siitä ei saa rangaistusta.

Suhtautuminen huumeisiin on Suomessa fanaattista. Puukon saa ostaa kylmäverisessä tarkoituksessa murhata joku, mutta on kiellettyä edes yrittää ostaa kukkaruukkua, jossa joku suunnittelee kasvattavansa hamppua. Itse kasvatettuna ja käytettynä kukaan naapurikaan ei siitä koskaan saa edes tietää, saati sitten “kärsiä”. Siitä huolimatta tätä pyritään valvomaan ja estämään ikään kuin se olisi suurikin uhka yhteiskunnalle. Onkohan jo kiellettyä ajatella sitä, että yrittäisi valmistella kirjoitusta kannabiksen kiellon ongelmista? Tunnustan.

Alkoholin kieltolaki johti aikanaan väkevien alkoholijuomien kulutuksen lisääntymiseen, kokonaisalkoholinkäytön lisääntymiseen, järjestysongelmiin, ongelmiin laittomasti hankitun aineen laadussa, lain kunnioituksen alenemiseen ja moniin muihin ongelmiin. Kuulostavatko nämä seuraukset tutuilta kun ajatellaan kiellettyjä huumeita? Minkä takia kieltolaki toimisi esimerkiksi kannabiksen kohdalla kun se johti katastrofiin alkoholin kohdalla?

Tiukkojen huumelakien maissa on ainakin yhtä paljon käyttäjiä kuin liberaalimmissa maissa. Huumelait eivät vaikuta huumeiden käyttöön. Miksi siis pidämme kiinni hyvin kalliista ja tehottomasta lainsäädännöstä? Kenen etua se palvelee? Ei ainakaan veronmaksajien tai huumeidenkäyttäjien. Lähinnä edusaajiksi voisi laskea poliisin ja poliitikot.

Kouluissa varmaan vieläkin “valistetaan” huumeista kertomalla että jotakin ainetta ottanut kuorii itsensä appelsiinina. Huumeista puhutaan yhtenä nippuna ikään kuin aineilla olisi mitään muuta yhteistä kuin että ne ovat kiellettyjä. Kemiallisesti ja historiallisesti aineet ovat yhtä lähellä toisiaan kuin syanidi on salmiakkia. Kun nuoret ja vanhemmatkin huomaavat, että ei se kannabis tehnytkään Villestä silmät punaisina päämärttömästi hortoilevaa kalpeaa ihmisrauniota niin myös niiltä väitteiltä, joilla on totuuspohja, katoaa uskottavuus. Valhellinen valistus kääntyy nopeasti itseään vastaan. Suomessa on kannabiksen ja muiden kiellettyjen aineiden käyttö kasvanut koko niiden kiellettynä olleen ajan, ja kasvaa edelleen.

Suurin osa kiellettyjen huumeiden ongelmista liittyy nimenomaan siihen kieltoon, ei itse aineeseen. Porttiteoria, eli käsitys että kannabis tai muut miedot aineet johtaisivat väkevämpien käyttöön, on jo kumottu monesti. Samoilta myyjiltä voi ostaa yleensä molempia, joten paradoksaalisesti kieltolaki johtaa kannabiksenkin käyttäjiä muihinkin aineisiin — etenkin kun vahvemmissa aineissa myyjän tuotot ovat yleensä paremmat. Kukaan täysjärkinen ei rupea väittämään tupakan aiheuttavan alkoholinkäyttöä, vaikka niitä esiintyykin usein yhdessä, ja usein samoilla ihmisillä. Alkoholinkin kieltolain kanssa oli kannattavampaa tuoda ja käyttää väkeviä juomia, sillä kuljetettavaa oli vähemmän. Usein mukana oli metanolia, josta voi mennä näkö. Väkevien juomiseen liittyy usein väkivaltaisuutta, ja kaikki laittoman kaupan tulot menivät pimeille markkinoille. Heroiinia myyvä tyyppi tuskin kysyy kannabiksen ostajan ikää tai edes välittää siitä.

Joku voi kysyä miksi huumeita ylipäänsä “pitäisi” käyttää. Minulle ei kukaan ole koskaan kyennyt perustelemaan hiihtämistä. Sitä kokeiltuanikaan en ole ymmärtänyt sen viehätystä. Ei ole paikkaa, jonne se olisi ainut kulkumuoto, joten se ei ole välttämätöntä. Jos haluaa Lapissa katsella maisemia, sinne voi hyvin mennä muillakin keinoin. Ja kun otetaan huomioon dopingin aiheuttamat uhat, on hiihto varmasti syytä kieltää. Eikös? Tai sitten voimme antaa hiihtäjien itsensä, ja ihmisten yleisestikin, arvioida mitä he itse haluavat tehdä, kun sen tekeminen ei millään tavoin muita tosiallisesti edes koske.

VTT Pekka Saarnio teki vuonna 2000 Stakesille tutkimuksen kannabiksesta ja alkoholista (PDF-versio). Saarnio toteaa yksiselitteisesti, että alkoholin negatiiviset vaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin kannabiksella. Saarnio puhuu nimenomaan kemiallisista vaikutuksista, ei siitä että alkoholi on paljon yleisempää ja sen vuoksi haittoja olisi enemmän. Esimerkiksi kannabiksen ei ole todettu lisäävän kuolleisuutta (toisin kuin alkoholin). Kannabis ei ole erityisen myrkyllinen aine, eikä ihmisillä ole havaittu siitä aiheutuvia myrkytyskuolemia (toisin kuin alkoholi). Alkoholi aiheuttaa runsaasti sairauksia maksassa, hermostossa ja verenkiertoelimistössä (toisin kuin kannabis). Runsas alkoholin käyttö aiheuttaa psykooseja (toisin kuin kannabis – ns. “kannabispsykoosista” ei ole näyttöä, vaikka sitä “valistuksessa” viljelläänkin).

Saarnio esittää kolme vaihtoehtoa:

  1. Nykyinen huumausainepolitiikka, jossa kannabiksen käyttö ja hallussapito ovat kriminalisoituja.
  2. Sama kuin edellä, mutta kannabiksen käytöstä ja vähäisestä hallussapidosta ei rangaista.
  3. Kannabiksen käyttö ja vähäinen hallussapito dekriminalisoidaan sekä sallitaan valvottu myynti.

Ensimmäinen ja toinen kannattavat ennenkaikkea huumekauppiaille. Mitä enemmän mediassa on huumeista, sitä enemmän poliisi saa rahoitusta, ja sitä korkeammat hinnat huumeista saadaan. Tiukka valvonta tosiasiassa lisää huumekauppiaiden houkutusta myydä huumeita. Viimeinen taho joka kannattaa lievempää huumepolitiikkaa ovat huumekauppiaat, sillä he hyötyvät nykytilanteesta eniten. Suhteutettuna väkilukuun liberaalissa Hollannissa on vähemmän kovien huumeiden käyttäjiä ja vähemmän huumeisiin liittyviä kuolemia. Saarnio päätyy suosittamaan kolmatta vaihtoehtoa, joka on jo eriasteisena toteutettu valtaosassa Euroopan maista. Saarnion artikkeliin kannattaa tutustua, olen tässä lainannut vain muutamia kohtia siitä.

Mitenkähän poliisi muuten aikoo tätä uutta lakia valvoa? Kukkakauppoihin valepukuisia poliiseja ruukunostajia valvomaan? Ja aikooko joku, joka suunnittelee yrittävänsä valmistaa kukkaruukkua, jossa aikoo kasvattaa hamppua, jättää yrittämättä tämän lain vuoksi? Kuinka kieltolaki vähentää päihteiden käyttöä tai niistä aiheutuvia haittoja?

-Aapo Puskala, 28.9.2006

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 114:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#13280

Ylelle lobattu poliisi-tv Mukana on oikein psykiatri, jonka mukaan kannabis aiheuttaa vakavaa psykoosia. Mitään lähdettä tälle ei tietenkään anneta. Poliisin mukaan kotikasvattajat ja -käyttäjät liikkuvat oikean rikollisuuden piirissä, koska ratsiassa löytyi aseita.

Aseethan tosin kuuluivat ammattirikollisuudelle. Tämä asia käännettiin niin, että käyttäjät liikkuvatkin oikeissa huumausainepiireissä. Tämä on kyllä ihan totta, koska kannabis on laitonta. Laittomuus siis aiheuttaa ongelman, jota laittomuuden piti ehkäistä.

-teuro, 1.2.2010

#13283

“Mukana on oikein psykiatri, jonka mukaan kannabis aiheuttaa vakavaa psykoosia. Mitään lähdettä tälle ei tietenkään anneta.”

Vai että “oikein” psykiatri? Viestistäsi paistaa läpi ehkä hienoinen halveksunta alan tutkijoita kohtaan? Kannabiksen ja psykoosin välisestä yhteydestä on paljon lääketieteellistä tutkimustietoa, tässä yksi tutkimus (toivottavasti linkki toimii). PubMedistä löytää hakusanoilla “cannabis” ja “psychosis” vielä _runsaasti_ lisää.

Tiivistäen näiden satojen tutkimusten meta-analyysi kertoo, että kannabis voi indusoida psykoottisia tiloja mielenterveyden häiriöille alttiilla henkilöillä. Tämän valtavan tutkimusmäärän edessä en menisi siis kiistämään kannabiksen ja psykoosien välistä assosiaatiota.

Jos joku on psykoottinen, saattaa hän aiheuttaa vaaraa muille ihmisille. Tämän vuoksi itse en pidä kannabiksen polttelua hyvänä asiana. Tietysti alkoholi aiheuttaa aivan samanlaista vaaraa, ja suuremmassa määrin, koska alkoholi on laillinen ja sitä nautitaan paljon. On nurinkurista, että alkoholi on hyväksyttävää, kun vähemmän vaarallinen kannabis (henkilökohtainen mielipiteeni) on laitonta.

Mielestäni jokainen saa tehdä omalla vastuullaan mitä lystää. Tällaisia aineita pitäisi saada laillisesti nauttia paikoissa, joissa ei pääse aiheuttamaan vaaraa muille. Mahdolliset terveydelliset seuraamukset ja hoidon kustannukset saisi myös kantaa itse. Harmi vaan, että asia ei ole näin mustavalkoinen.

-Maria!, 2.2.2010

#13284

Olen samaa mieltä tuosta alkoholin ja kannabiksen eriarvoisesta kohtelusta. Minun puolestani viinakin voitaisiin kieltää samoin perustein kuin kannabis. Tosin realistisempana näkisin kannabiksen laillistamisen. Ehkä kompromissina voitaisiin kieltää alkoholi ja sallia kannabis? Joka tapauksessa on tekopyhää sallia alkoholi, sillä siitä aiheutuu todistetusti vähintään yhtäpaljon haittaa yhteiskunnalle kuin kannabiksesta (jos se olisi yhtä yleistä).

“Mielestäni jokainen saa tehdä omalla vastuullaan mitä lystää. Tällaisia aineita pitäisi saada laillisesti nauttia paikoissa, joissa ei pääse aiheuttamaan vaaraa muille. Mahdolliset terveydelliset seuraamukset ja hoidon kustannukset saisi myös kantaa itse.” Kaikkien pitäisi myös itse maksaa itseaiheutetut terveyshaittansa. Minusta on älytöntä että verorahoilla hoidetaan tupakoitsijoiden keuhkosyövät ja ylipainoisten diabeteshoidot. Mutta kuten Maria tuossa sanoi, valitettavasti nämä eivät ole yksinkertaisia, mustavalkoisia asioita...

-Rokkomies, 2.2.2010

#13285

Jos suvussa on esiintynyt skitsofreniaa, se voi olla piilevänä itselläänkin. Kannabis voi laukaista skitsofrenian näissä tapauksissa. Jos on suvussa ollut skitsofreenikkoja kannattaa pysyä poissa kannabiksesta ja käyttää vaikka ekstaasia tai lsd:tä. Lsd tosin ei ole mikään bilehuume jota kannattaa ottaa tosta noin vaan

-akkak, 2.2.2010

#13350

“Tiedä sitten kuinka vaaralliseksi kannabis miellettäisiin jos se olisi yhtä yleistä kuin viina tai tupakka. Poltettuna kannabis taitaa olla jopa vaarallisempaa kuin tupakka, ainakin syöpäriskin osalta.”

Sitä voidaan myös nauttia oraalisesti eli syödä. Tällöin polttamisen aiheuttamat haitat poistuvat.

-Chocolate Rain, 19.2.2010

#13729

Kirjoituksen aiheena ollut ns. Lex-kukkuruukku tuotti ensimmäisen syytteen

Kyseessä on Viherpeukku niminen puutarhakauppa. Kaupan omistajat ja henkilökunta ovat syyttäjän mukaan myyneet tarkoituksella laitteita kannabiksen kasvattamiseen, jonka takia heitä on päätetty syyttää törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä. Tästä voi saada 6 v vankeutta.

Viherpeukku on erikoistunut vesiviljelyyn. Samoja ja vastaavia laitteita on mahdollista tilata laillisesti ulkomailta ja niitä myyydään kotimaisissa puutarhakaupoissa.

-Teemu, 17.7.2010

#13730

Tässä Lex-kukkaruukun lakipykälät

Eli Viherpeukun epäillään tienneen, että sen vesiviljelytarvikkeita käytetetään huumeiden viljelyyn ja tavoitelleen huomattavaa taloudellista etua. Tästä rangaistus on 4 kuukautta – 6 vuotta vankeutta.

Teemu

-------

4 § (17.12.1993/1304)

Huumausainerikoksen edistäminen

Joka

1) huumausaineen laitonta valmistusta, viljelyä, maahantuontia tai maastavientiä varten valmistaa, kuljettaa, luovuttaa tai välittää välineitä, tarvikkeita tai aineita tietäen, että niitä käytettäisiin tähän tarkoitukseen, tai

2) varoja lainaamalla tai muuten rahoittamalla edistää huumausainerikosta tai sen valmistelua taikka 1 kohdassa tarkoitettua toimintaa tietäen, että rahoitus käytetään tähän tarkoitukseen,

on tuomittava, jollei teko ole rangaistava osallisuutena huumausainerikokseen tai törkeään huumausainerikokseen, huumausainerikoksen edistämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Edellä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun huumausainerikoksen edistämisen yritys on rangaistava. (19.10.2006/928)

4 a § (19.10.2006/928)

Törkeä huumausainerikoksen edistäminen

Jos huumausainerikoksen edistämisessä rikoksentekijä toimii huumausainerikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä ja

1) rikoksen kohteena oleva väline, tarvike tai aine on tarkoitettu erittäin vaarallisen huumausaineen tai suuren huumausainemäärän valmistukseen, viljelyyn, maahantuontiin tai maastavientiin taikka

2) huumausainerikoksen edistämisellä tai edistettävällä rikoksella tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä

ja huumausainerikoksen edistäminen on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksen edistämisestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Edellä 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla tehdyn törkeän huumausainerikoksen edistämisen yritys on rangaistava.

-Teemu, 17.7.2010

#13907

Oikeus kumosi lex-kukkaruukun. Kannabiksen kasvattamiseen sopivien tarvikkeiden myynti ei olekaan rikos.

Yrityksen kahta omistajaa ja 20 työtekijää syytettiin huumausainerikoksen edistämisestä. Syyttäjä piti yrityksen toimintaa järjestätyneenä rikollisuutena, mutta ei ole valittanut oikeuden päätöksestä.

Viherpeukku toimi neljällä paikkakunnalla ilmeisen laillisesti kun poliisitutkimus ja siihen liittynyt takavarikko aiheutti sen konkurssin vuonna 2009.

-Teemu, 8.1.2011

#14226

Poliisin arvio: “Kannabis laillista Suomessa 2020”

-Teemu, 9.5.2012

#14747

Kyllä kieltolaki toimii hyvin.

Yhdysvalloissa on 10 kertaa niin paljon vankeja suhteessa asukaslukuun kuin Suomessa, ja suhdeluku on melkein sama muihinkin maihin nähden. Jopa Meksikossa on vankeja vain neljäsosa Yhdysvaltojen määrästä. Yhdysvaltojen vankiloissa on nyt enemmän vankeja kuin mitä oli Stalinin vankileireillä. Näistä vangeista yli puolet on sisällä huumerikoksista, ja heistä taas melkein kaikki pelkästään hallussapidosta (ei myynnistä). Pelkästään huumeiden hallussapidosta on siis Yhdysvalloissa vankilassa ihmisiä ainakin neljä kertaa niin paljon kuin mitä Suomessa on vankeja yhteensäkään.

30 vuotta sitten USAn vankien suhteellinen lukumäärä oli alle viidesosa nykyisestä. Se oli aikaa ennen War on Drugsin alkua, jolloin tätä hyvää vihollista vastaan ruvettiin taistelemaan tutuin seurauksin. Miljoonia ihmisiä on pantu vankilaan, rahaa on käytetty yli biljoona dollaria (eli miljoona miljoonaa), huumeiden käyttö on vain kasvanut koko ajan.

Kalifornian osavaltio käyttää tuplasti niin paljon rahaa vankiloiden kuin yliopistojensa ylläpitoon. Viimeisen 30 vuoden aikana sinne on rakennettu yksi yliopisto ja 21 vankilaa. Vankiloiden ylläpitoon käytetty raha on kasvanut kuusi kertaa niin nopeasti kuin koulutukseen käytetty. Yksi vanki maksaa osavaltiolle viisi kertaa niin paljon kuin yliopisto-opiskelija. Ja tässä puhutaan siis julkisista, ei yksityisistä kouluista.

Huumeiden kieltolaki on epäonnistunut täydellisesti, vielä pahemmin kuin alkoholin kieltolaki sitä ennen.

-Aapo, 3.6.2013

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Politiikka tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: