Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Opintotuki

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Päivän sana: purseri: matkustajalaivan tai -lentokoneen talouspuolen esimies

Pidätkö?


15 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 16/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Opiskelu tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Opintotukijärjestelmä rankaisee työnteosta ja tuomitsee köyhyyteen. Kuinka näin typerää järjestelmää voidaan edes puolustella? 3 798 lukijaa, joista 248 eli 7% on antanut arvosanan (8+).

Opintotuki

Opintotukea maksetaan Suomessa n. 260-460 €/kk. Tästä opintorahaa on 259,01 €/kk ja loput asumislisää. Opiskelija voi käydä työssä, mutta jos hän tienaa “liikaa”, joutuu hän maksamaan takaisin tukiansa. Vapaata tuloa saa olla 505 €/kk. Kun otetaan tulovero huomioon, ei opiskelija – ilman rangaistuksia – voi saada käteen yli 850 €/kk. Huonotuloinen ihminen ei voi parantaa asemaansa tekemällä töitä. Helsingissä on noin 1100 taksia ja niihin tarvittaisiin 300 kuljettajaa töihin, mutta kuskeja ei löydy. Yksi syy on se, ettei opiskelijoiden kannata tehdä töitä. Heidät on tuomittu köyhyyteen. Ainoa keino heille lisätä tulojaan on mennä hattu kourassa vanhempien tai valtion pakeille. Jälkimmäinen ei ole tuottanut tulosta 15 vuoteen.

Opiskellessani minulla oli halu, tarve ja mahdollisuus tehdä töitä, sillä kurssien vaatima aika vaihteli. Työn tekeminen ei kuitenkaan ollut järkevää näiden rangaistustoimien vuoksi. Absurdissa tilanteessa kiersin sääntöjä ja onnistuin hoitamaan hommat, vieläpä veronikin maksaen. Siitä tuli melkein syyllinen olo, sillä olihan tekoni rikoksista hirmuisin — työn teko sosialidemokraattisessa Suomessa. Veronalaisen työn tekemisestä minua tosin yritettiin rangaista myöhemmin.

Kurssien vaativuutta mitataan opintopisteillä (ent. opintoviikko). Yksi entinen opintoviikko vastaa 1,5 opintopistettä; kokonainen lukuvuosi on pituudeltaan 60 opintopistettä. Korkeakoulun lukuvuosi on 40 viikkoa pitkä ja tämän 40 viikon aikana ehtii opiskelija saada opintorahaa 2591 €. Yhden opintopisteen “hinta” opintorahassa laskien on siis 43,18 €.

Miksi opintotukea ei makseta suoraan suoritettujen opintopisteiden mukaan? Yhdestä suoritetusta opintopisteestä saisi vaikka 50 €. Suoritetuista kursseista tulisi tuki automaattisesti, eikä byrokratiaa juuri tarvittaisi.

Tehokas opiskelija saa ansaitsemansa kannustuksen. Opintotukea maksetaan vain oikeasta opiskelusta – kuten on tarkoituskin – ja se kannustaa nopeampaan opiskeluun. Opintojen alkuvaiheessa voi ottaa muutaman kuukauden ajaksi opintolainaa, samoin silloin jos opinnot eivät suju tai kun tekee laajempaa työtä, esimerkiksi gradua. Tulojen kyttäystä ei ole, sillä työtä saa tehdä vapaasti. Sairaustapauksissa haetaan KELAlta päivärahaa. Opinto-oikeuden voisi menettää kuten nytkin – ellei suorita melkein lainkaan kursseja lukukaudessa, varataan opiskelupaikka jollekin toiselle.

Yksinkertainen, tehokas ja oikeudenmukainen järjestelmä, joka kannustaa sekä opiskeluun että työntekoon. Nämä ovat sen luokan rikoksia, ettei ideaa tulla toteuttamaan sosialidemokraattien hallituskaudella.

-Aapo Puskala, 29.11.2006

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 15:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#3833

Minkä takia sama asia pitää sanoa niin monta kertaa? Nyt sanon sen kolmannen kerran, ja seuraava kommentoija varmaan kommentoi taas sitä asiaa.

“Opintojen alkuvaiheessa voi ottaa muutaman kuukauden ajaksi opintolainaa, samoin silloin jos opinnot eivät suju tai kun tekee laajempaa työtä, esimerkiksi gradua.”

Eli “järki käteen” rahoittaisi elämisensä opintolainalla, ja voisi maksaa sen pois kun saa ne opintorahat kun pisteet kolahtavat tilille.

Onko liikaa pyydetty että ensin lukee kirjoituksen ennenkuin kommentoi ongelmaa jota siinä ei ole?

-Aapo, 2.12.2006

#3838

Eikö sen lainan voisi korvata “eräänlaisella lainalla” eli sellaisella, minkä saa automaattisesti ja joka peritään takaisin tuloveroina kaikilta työssäkäyviltä.

-Jukka, 4.12.2006

#3861

Sanoisin että tuo “eräänlaisen lainan” takaisinperiminen kaikilta työssäkäyviltä ei ole millään muotoa oikeudenmukainen. Jos kaikki opiskelijat saisivat “tätä lainaa” niin ja heistä vain osa käy samanaikaisesti työssä, niin mukaan mahtuu taas siivellä eläjiä. Tämä kannustaisi myös siihen, ettei töitä kannattaisi edes tehdä. Eri asia on sitten, jos jokaisen kohdalla pidetään kirjaa, paljonko on tullut nostettua tätä “eräänlaista lainaa” ja summa peritään sitten kokonaisuudessaan sen nostaneelta henkilöltä tuloverojen muodossa takaisin, tulivatpa ne tulot sitten millon hyvänsä.

-Timo, 9.12.2006

#4018

Periaatteessahan tuo voisi toimia vähän kuin nykyäänkin – kuukauden alussa, 4. päivä, maksetaan sitä “opintolainaa” kuten nyt opintotukea. Se maksettaisiin siis automaattisesti, jos sitä nyt olisi hakenut, vaikka tuon 440e määrän verran.

Sitten seuraavan heinäkuun alussa – milloin muuten nytkin tarkistetaan opintosuoritukset – lainaa vähennettäisiin opintopisteiden ja opintopistettä kohti maksettavan tukimäärän tulon perusteella. Jos tämä tulo ylittäisi maksetun lainan määrän, maksettaisiin ylijäämä sitten opiskelijan tilille. Jos taas kävisi päinvastoin, niin kyseinen summa menisi korolliseksi lainaksi, vähän kuin opintolaina nyt.

Inhoan näin opiskelijana nykyistä järjestelmää. Se on vain kaikin puolin hankala. Jos haluan tehdä töitä, joudun varomaan noita tulorajoja; saan tienata sen 505 euroa per kuukausi, jos tukea nostan – ei kovin paljoa kuitenkaan. Harvempi kun voi sanella työnantajalle esimerkiksi omat työaikansa, jotta ei tekisi töitä liikaa.

Jos taas tuo määrä ylitetään, 440e tukiaisista luopumalla saa tienata tonnin enemmän. Eli 1505e tulot, joista otetaan ensin verot ja muut maksut pois, ja sitten vielä vähennetään 440e tuet, saadaan aika himputin huono tuntipalkka verrattuna siihen, että olisi saanut tienata enemmän – siis tehdä itse töitä, saada siitä rahaa, maksaa siitä veroja, kartuttaa työkokemusta josta on apua sitten valmistumisen jälkeen työllistymisessä.

Mutta kun ei. Saapahan ainakin yritykset halpaa työvoimaa opiskelijoista, kun niille ei tästä johtuen tarvitse edes maksaa palkkaa. Opiskelijalle on “halvempaa” saada surkeaa liksaa kuin luopua tukirahoista!

Opintotukeakaan ei tietysti nosteta, edellisestä nostosta taitaa olla aikaa noin 15 vuotta. Minun puolestani sitä ei tarvitse nostaa, kunhan tuo tuloraja nousisi. Lainaa kyllä saa vähän enemmän, koitetaankohan tuolla sitten sitoa opiskelijat Suomeen valmistumisen jälkeen? Luulisi kyllä, että esimerkiksi keski-euroopan tulotasolla lainan maksaisi nopeammin pois.

Minun puolestani opintotuen voisi vaikka poistaa. Ja lukukausimaksutkin laittaa. Mutta sen olisi totisesti tunnuttava myös palkoissa. Nythän koulutetulle ei tarvitse sen pahemmin tiliä maksella (suhteessa, huom), koska opiskelu on ilmaista. Vaikka se entistä kovemmin lainarahan suuntaan on menossakin valtion suosiollisella avustuksella, on se edelleen ilmaista.

Tähän kun vielä yhdistää Suomessa lähes täydellisenä tabuna pidetyn asian, eli oman palkkansa ilmoittamisen, niin työnantajat ovat kiitollisia.

Toisaalta, eivätpä nekään sitten pääse huonoista työntekijöistä eroon.

-Markus, 1.1.2007

#4092

Johan on kummallisia ja epäkäytännöllisiä ideoita. Eihän opintotuka suikaan voi kiinnittää opintopisteiden määrään. 1. kukaan ei tiedä paljonko saat aikaan juuri siinä periodissa 2. eri opiskelualoilla kuluu eri työmäärä opintopisteen saamiseksi

-Vaahtopää, 8.1.2007

#4094

Vaahtopää,

1. Miten niin ei tiedä? Se on vain opiskelijasta kiinni. Eivät ne opintopisteet taivaasta putoa, vaan omasta työstä. Pärjäisitkö pitkälle työelämässä asenteella “ei mulla ole hajuakaan paljonko tulen tekemään töitä tässä kuussa”?

2. Opintopistemäärien tulee vastata työmäärää. Ellei niin ole, pistemääriä pitää muuttaa. Yksilöllisesti tietysti jokin kurssi on vaativampi, omien kykyjen takia. Ja jos jonkin alan pisteet ovat työläämpiä, se pitäisi muuttaa muutenkin, joka tapauksessa.

-Aapo, 9.1.2007

#4195

Ideana loistava. Tuttavan kanssa mietitty lähes samanlaista ratkaisua, erona vain että lainan sijaan osan tuista voisi nostaa etukäteen perustuen opintosuunnitelmaan. Tämä ennakko tasattaisiin sitten esim. lukuvuoden lopulla.

Muutenkin tällainen järjestelmä valmistaisi opiskelijoita yhä enenevässä määrin tulospalkattuun ja tulosta vaativaan työelämään!

-YK, 22.1.2007

#4225

Mainitsemassani esimerkissä on ongelma, joka ei ole niinkään työmäärä vs. opintopiste, vaan pikemminkin ero esimerkiksi ammattikorkeakoulutuksessa (joku muu miettii lukujärjestyksesi valmiiksi, ja hyppytunteja tai paikasta toiseen siirtymisiä tulee vähemmän) ja yliopistokoulutuksessa (teet itse ainevalintasi, aineita saattaa olla päällekäin, jotain ainetta – vaikka se olisi koulutuksellesi pakollinen – et voi valita koska ryhmät ovat jo täynnä, sopivia kursseja ei vain yksinkertaisesti ole, jne.)

Kela on tällä hetkellä ratkaissut asian niin, että AMK-koulutuksessa opintoviikkoja pitää saada (muistaakseni) 3,9 per tukikuukausi; yliopistokoulutuksessa se taas oni 3,2. Opintopisteiksi nuo saa kertomalla 1.5:llä.

Työmäärä pitäisi totisesti olla sama yhtä pistettä kohdin eri koulutustasoissakin. Tietysti yliopistotasolla joutuu “miettimään vähän kovemmin” asioita, jonka joku voinee laskea suuremmaksi työksi; mutta onhan yliopistotasoinen tutkintokin sitten painoarvoltaan suurempi kuin ammattikorkeakoulupohjaisen tutkinnon.

Niin tai näin, mielestäni työnteosta – tässä tapauksessa ahkerasta opiskelusta – pitäisi palkita. Tämä malli todennäköisesti kuitenkin johtaisi toiseen ongelmaan, jossa monet opiskelijat ottaisivat kursseja palettiinsa huomattavasti nykyistä enemmän, ja tarkoituksellisesti pyrkisivät pääsemään niistä vain rimaa hipoen ( = vähemmän työtä) läpi. Seurauksena olisi teoriassa koulutettuja, mutta kuitenkaan asiaa osaamattomia valmistuneita; nykyistäkin enemmän.

-Markus, 24.1.2007

#4308

Markukselle: nykyisessä uudessa tutkintojärjestelmässä (opintopisteet) Kelan edellyttämä minimiopintotahti on kaikissa korkeakouluopinnoissa sama 4,8op/tuki-kk. Vanhassa järjestelmässä vaatimukset olivat muistaakseni 2,7ov (yliopisto) ja 3,2ov (AMK).

-flikka tält pualelt jokke, 30.1.2007

#6876

Vaarana se, että otetaan jotain “helppoja” kursseja, jotka eivät varsinaisesti liity omaan alaan mitenkään, opintopisteiden toivossa. Mutta joku idea tässäkin on. Tosin kelassakaan tuskin innostuttaisiin työmäärästä, joka kuluu opintopisteiden kuukausittaiseen tarkastamiseen.

-sg, 22.10.2007

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Opiskelu tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: