Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Suomi ja Leningrad 1941

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Päivän sana: patina: (arvokas) vanhuuden leima; kuparinhome, -ruoste

Pidätkö?


12 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 38/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Historia tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Saksa piiritti Leningradia 880 päivää toisessa maailmansodassa. Kaupunki ei antautunut, koska neuvostoliittolaisilla oli koko ajan huoltoreitti sinne. Suomalaiset olisivat voineet halutessaan katkaista tämän huoltoreitin. Saksalle Leningradin valloitus olisi ollut sen suurin voitto itärintamalla ja olisi vaikuttanut huomattavasti sodan kulkuun. 4 869 lukijaa, joista 256 eli 5% on antanut arvosanan (8).

Suomi ja Leningrad 1941

Suomalaiset olisivat voineet halutessaan sulkea Leningradin “elämän tien”

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Armeijaryhmiä oli kolme, joista pohjoisen armeijaryhmän tehtävä oli vallata Leningrad. Saksalaiset aloittivat Leningradin piirityksen syyskuussa 1941 jolloin myös suomalaiset saapuivat Leningradin pohjoisiin esikaupunkeihin.

Saksalaiset eivät saaneet koskaan Leningradia kokonaan piiritetyksi, sillä neuvostoliittolaiset pystyivät kuljettamaan ruokaa ja tarvikkeita kaupunkiin veneillä Laatokan kautta ja talvella jään yli. Huoltoreittiä kutsuttiin “elämän tieksi” ja neuvostoliittolaiset rakensivat tielle jopa öljyputken.

Saksan pyynnöstä huolimatta me suomalaiset kieltäydyimme auttamasta Saksaa Leningradin piirityksessä tai huoltoreitin katkaisussa, vaan linnoittauduimme asemiimme kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Saksa joutui ristiriitaiseen tilanteeseen: se ei voinut hyökätä Leningradiin pohjoisesta eikä edes johtaa tulta Leningradin pohjoispuolelta. Neuvostoliitto huomasi Suomen passiivisuuden nopeasti ja siirsi syyskuun 5. kaksi suomalaisia vastaan taistellutta divisioonaa taistelemaan saksalaisia vastaan. Rauhanneuvotteluissa 1944 Neuvostoliitto mainitsi, että Suomi oli auttanut Leningradia selviämään.

Suomalaisilla oli taito ja voimavarat katkaista Leningradin huoltoreitti tai ainakin pienentää onnistuneiden kuljetusten määrää ratkaisevasti. Talvella kaukopartiot olisivat voineet asentaa kauko-ohjattavia pommeja ja miinoja jään päällä kulkevalle reitille. Siirtämällä rintamalinjaa hieman lähemmäs Leningradia olisi tykistömme kantanut huoltotielle. Keinoja oli monia.

On todennäköistä, että ilman huoltoreittiä Leningrad olisi antautunut jo vuoden 1942 alkupuolella. Kaupungissa oli yli kolme miljoonaa ihmistä ja nälänhätä. Hautausmaille piti asettaa vartijat, jotta ruumiita ei olisi syöty. Syyskuussa 1941 neuvostoliittolaiset laskivat, että ruoka kaupungissa riittäisi pariksi kuukaudeksi.

Leningradin valloitus olisi ollut Saksan suurin sotamenestys itärintamalla. Kaupungissa oli huomattava määrä sotateollisuutta ja koko Neuvostoliiton itämeren laivasto oli sen satamassa saksalaisen miinakentän pidättelemänä.

Lähtiessään jatkosotaan Saksan rinnalla Suomi tiesi, että sota voidaan voittaa vain jos Saksa voittaa. Kuitenkin jotkut muut seikat nousivat voittoa tärkeämmiksi Leningradissa.

-Teemu, 12.1.2007

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 29 kommenttia
Kommentit
#4142

olet oikeassa, teemu suomi OLISI voinut kai voinut tehdä sen vaihtoehdon mitä ehdotit. mutta loppujen lopuksi oli parempi ettei suomi lähtenyt mukaan piirittämään leningradia, minusta. moni muukin asia olisi tosin voinut muuttaa sodan kulkua, esim: hitleriin kohdistetun pommi-iskun onnistuminen.

ja jos saksa olisi voittanut NL:n saksa olisi päässyt pois kahden rintaman sodan puristuksesta. toisin sanoen joukkoja olisi voita vahvistaa itä-rintamalla. ja ennen pitkää olisi varmaan mahdollista että saksa olisi sitten myös tehnyt hyökkäyksen suomea vastaan, saksalaisten ideologian mukaan suomalaisia, ja mm slaaveja pidettiin ali-ihmisinä. sodan lopputuloksen suurimpia syitä oli että saksa oli lähes tulkoon motissä idän ja lännen välissä. luojalle kiitos siitä että suomi ei muuttanut sitä tulosta. tämä sun kirjotus ja mun kommentti ainakin perustuu siihen olettamukseen että jos leningrad olis tuhottu, olisi myös koko NL hävinnyt sodan.

tosi hyvä kirjotus, teemu arvosanaksi laitan kutonen väärinpäin elikkäs 9

-Timppa, 14.1.2007

#4143

Epäilen TARINAASI, sillä suomalaisilla ei ollut kannaksella tarpeeksi raskasta aseistusta eikä miesvoimaa alkaa vyörryttää lukumääräisesti ylivoimaista vihollista, joka oli linnoitautunut bunkkerein ja juoksuhaudoin miljoonakaupunkinsa ympärille. Lisäksi tuhansien miesten tappiot olisivat olleet liian kallis pala Suomen armeijalle yhden piiritetyn kaupungin takia. Pitää muistaa, ettei Suomella riittänyt voimansa edes itä karjalassa etenemiseen, jonka takia kannakselle vuosina 41-42 sijoitetut joukot olivatkin pääasiassa pelkkiä reserviläisiä kaikkein vanhimasta päästä. En myöskään usko, että tulenjohto kilometriä tai paria lähempää olisi merkinnyt mitään. Ja vaikka Leningrad olisikin vallattu Suomen avulla tai ilman niin luulempa, ettei se olisi tehnyt mitään eroa sodan lopputulokseen, sillä idän sotaretkihän pääasiassa ratkaistiin kaukasuksen ja ukrainan rintamilla. Lisäksi Leningradin teollinen koneisto olisi ollut saksalaisille käyttökelvoton vielä vuosia ja USA:n avulla sota olisi luultavasti käännetty Saksalaisia vastaan ennenkuin Neuvostoliitto olisi antautunut jos aletaan jossitella vielä jostain Stalingradistakin.

-epäileväinen, 14.1.2007

#4144

Leningradin piiritys kirjoituksessa ratkeaisi alkuvuodesta 1942. Tuolloin muiden rintamien hyökkäykset olivat pysähtyneet Venäjän talveen ja saksalaiset olivat puolustusasemissa.

Samalla Hitler suunnitteli seuraavan kesän hyökkäyksiä, joihin kuuluu mm. Stalingradin taistelu.

Oletan kirjoituksessa, että voitto pohjoisella rintamalla olisi muuttanut sotasuunnitelmia. Voitto olisi avannut ainakin seuraavat vaihtoehdot:

1. Pohjoisen armeijaryhmän pääosan lähettäminen Moskovan hyökkäyksen tueksi.

2. Pohjoisen armeijaryhmän pääosan lähettäminen reserviksi operaatio Blue:hun, eli etelän hyökkäykseen, jossa reservien puute ratkaisi taistelun saksalaisten tappioksi.

Miesvahvuuksista:

- Leningradissa oli 200 000 neuvosto-sotilasta, mutta ulkopuolella 730,000 lisää. Nämä 730,000 hyökkäilivät saksalaisten kimppuun, mutta eivät päässeet käsiksi suomalaisiin. Katso kartta yllä.

- Lähes kaikki 200,000 puolustajaa olivat Leningradin etelä-osassa, 100-200 kilometrin päässä Suomen rintamasta.

- Saksalaisia Leningradin ympärillä oli 725,000

- Suomella oli jatkosodassa 250,000 suomalaista ja 200,000 saksalaista. Joukoille ei ollut käyttöä asemasodassa. Näistä parhaat yksiköt olisi voitu kuljettaa Leningradiin ajoissa.

Näiden numeroiden valossa Suomen aktiivisuus Leningradissa olisi tuottanut tulosta. Leningradiin ei siis välttämättä pidä hyökätä, huoltoreitin katkaisu riittää. Voitto Leningradissa olisi myös voinut kääntää Saksalle voiton Neuvostoliitosta.

Jos Saksa olisi voittanut idässä vuoden 1942 kesän kamppanjoissa, niin joukkoja olisi ehkä voitu vapauttaa kesällä 1943. Normandian maihinnousu tapahtui kesäkuussa 1944. Tässä on kuitenkin niin monta muuttujaa, että en uskalla arvailla länsirintaman tapahtumia Leningradin kaatumisen takia.

-Teemu, 14.1.2007

#4145

Lisäisin tuohon myös että Suomi ei katkaissut Murmanskin(tästä nimestä en ole varma, siellä päin oli kumminkin huoltoreitti, josta NL vastaanotti tukea lännestä) rataa läheskään oikeasta kohdasta, niin että tavara toimituksia pystyi jatkamaan pienestä katkosta huolimatta.

Suomi kävi erillissotaa saksan liittolaisena. Se miten voisin arvioda Mannerheimin käsitystä sodasta, kyseessä oli lähinnä neuvottelu asemien hakeminen siltä osapuolelta, kumpi nyt sodan sitten voittaisikaan, ei suinkaan tukea Saksaa voittoon. Nämä toimet ei tietenkään olisi välttämättä yksin riittäneet; mikäli Saksa olisi hävinnyt tällöin, olisi NL mitä luultavammin valloittanut Suomen kyselyittä.

-0661, 15.1.2007

#4147

Oletetaan että Suomen sotilasjohto olisikin valinnut taktiikakseen mallin, jossa Neuvosto-Venäjään suunnatun hyökkäyksen painopiste viedään Laatokan pohjoispuolisen Karjalan sijasta kannakselle. Joukot saavuttavat syksyyn mennessä Leningradin puolustusrenkaan, jonka jälkeen aloittavat vihollisen asemien moukaroinnin kenttätykistön voimalla, motin sulkeuduttua myös kiivaan huoltoreittien häirinnän.

Tässä tilanteessa Yhdysvallat julistaa joulukuussa 1941 sodan myös Suomea vastaan, tultuaan itse vedetyksi mukaan Pearl Harbourin pommitusten jälkeen. Tämän seurauksena kesästä 1942 eteenpäin länsi-liittoutuneet pommittavat Etelä-Suomen kohteita Britanniasta käsin. Ainakin amerikkalaisten B-24 ja B-29 pommikoneiden kantomatka riittää tähän.

Leningrad kukistuu, jonka ansiosta kesän 1942 ja talven 1943 ratkaisutaisteluissa Moskovan porteilla ja Kaukasuksella puna-armeija kärsii raskaita tappioita. Stalin tuntuu lyödyltä, mutta ei antaudu vaan vetäytyy Uralin taakse ryhmittyäkseen uudelleen. Saksan sodanjohto katsoo itärintaman tavoitteet saavutetuiksi ja suosittaa Hitleriä tekemään erillisrauhan vahvasti heikentyneen tynkä-neuvostoliiton kanssa.

Stalin ei kuitenkaan suostu rauhanehtoihin, vaan jatkaa taistelua. Sota pitkittyy. Saksa kuitenkin keskittää riittävästi voimaa Ranskaan ja Italiaan, joissa maihin nousseet liittoutuneet saadaan ajettua takaisin mereen. Samaan aikaan Yhdysvallat etenee Tyynellä valtamerellä vääjäämättä kohti Japania, kunnes ratkaisee sodan siellä kahdella atomipommilla. Tästä rohkaistuneena se päättää ryhtyä Euroopan rintamalla massiivisiin...

-Orange, 15.1.2007

#4148

...jatkoa edelliseen. Saksan tavoitteet idässä olivat ruoka, öljy ja mineraalit. Kun nämä tavoitteet on nyt saavutettiin, parani Saksan kyky pitkään sotaan merkittävästi.

Työvoimaa on runsaasti. Saksa kerää kymmeniä miljoonia neuvostoliittolaisia siviilejä töihin pelloille, kaivoksiin, öljykentille ja tehtaisiin. Sodan aiheuttama pula on ohi Saksalta ja sen liittolaisilta.

Saksa lopettaa keinotekoisen polttoaineen tutkimisen ja keskittää tutkimusvoimavarat ohjusteknologiaan ja ydinpommiin. Amerikkalaisten esimerkki Japanista todisti, että pommi voidaan tehdä ja että konsepti toimii.

Saksalaiset alkavaa asentaa ohjusten laukaisualustoja muutamaan sukellusveneeseen koemielessä...

-Teemu, 16.1.2007

#4156

Naurettavaa kuvitella että Saksa olisi voittanut Neuvostoliiton kukistamalla Leningradin.

Korkeintaan sota olisi venynyt muutamalla kuukaudella. Niin ja rautaesirippu olisi ollut idempänä, koska amerikkalaiset olisivat kenties edenneet idemmäksi, jos venäläisillä olisi kestänyt kauemmin itä-Euroopan valloitus.

Ja Suomelle mahdollisesti lisää sikaa sodan jälkeen. Nicht gut!

-jr, 17.1.2007

#4157

Suomen sodanjohto tiesi, että Venäjää, siis Neuvostoliittoa, ei käytännössä voi nujertaa edes Saksa. Vastus oli yksinkertaisesti liian iso, eikä Moskovankaan valtaaminen olisi muuttanut lopputulosta.

Suomalaiset laskelmoivat, että valtaamalla talvisodassa menetetyt alueet takaisin (ja Laatokan Karjalan) ja tekemällä nopean rauhan Neuvostoliiton ollessa alakynnessä saisimme maksimaalisen hyödyn minimaaliseen hintaan, ilman jälkiseuraamuksia. Leningradiin iskeminen olisi vähentänyt “sympatiaa” rauhanneuvotteluissa ja olisi jäänyt historiankirjoihin ikuisesti. Neuvostoliitto kuitenkin antoi hyökkäysvaiheen jälkeen kohtuuttomat rauhanehdot (neuvottelut käytiin Ruotsin välityksellä ja ne keskeyttivät Saksan asetoimitukset Suomeen joksikin aikaa Hitlerin kuultua asiasta) joihin Suomi ei voinut suostua.

Rytin noin vuosi sitten julkistetuissa muistiinpanoissa presidentti ilmaisee tietoisuutensa siitä, millaisen pedon kanssa Suomi oli tekemisissä, eikä hänellä ollut illuusioita sodan lopputuloksesta. Hän arveli natsi-Saksan hyökkäyksen heikentävän Neuvostoliittoa ainakin jonkin verran.

Jatkosotaan valmistauduttiin jo talvisodan lopuilla, kun Göring kertoi Saksassa suomalaisille diplomaateille operaatio Barbarossasta. “Antakaa vain nyt periksi, kyllä se Venäjän karhu sen ulos oksentaa minkä se kerran on niellytkin”

Lenigradiin hyökkääminen tai Muurmannin radan lopullinen katkaisu olisivat olleet poliittisesti liias kauankantoisia, että Suomen kaltaisella pienellä valtiolla olisi ollut niihin varaa. Uhkapeli epäonnistui, Karjala ja Petsamo menetettiin, onneksi ei käynyt huonommin.

-Riku, 17.1.2007

#4239

Jos tädillä olis...

-christian, 25.1.2007

#4268

Oikeastaan oli selvää, että Viipuri piti menettää syksyllä 1944

siis tarkallen 70 vuodeksi. 90 vuotta taas lienee laskettavissa

vuoden 2007 vallankumouksista taaksepäin niin piti sielläkin olla säädetyt vallankumoukset 11. 3. 1917 ja 25. 10. 1917. Tämä on Lpr:n profeetan tekstiäni,

-Harri Veijonen, 27.1.2007

#4322

Näin olisi voitu tehdä, mutta en näe näin suomalaisen näkökulmasta mitään järkeä tehdä niin. Suomi olisi vain kaivanut omaa hautaansa auttamalla saksalaisia Leningradin valloituksessa, sillä tämä olisi jättänyt Neuvostoliitolle pahat arvet sodasta ja Suomelle olisi kostettu keinolla tai toisella.

Jos Suomi olisi kuitenkin lähtenyt tähän mukaan, olisi se pian jäänyt yksin, sillä Saksa olisi jokatapauksessa kaatunut USA :n hyökkäyksen alla.

-gone, 30.1.2007

#5310

>Naurettavaa kuvitella että Saksa olisi voittanut Neuvostoliiton kukistamalla Leningradin.<

Toki venäläisten elämä Leningradissa olisi voitu tehdä sietämättömäksi tai jopa mahdottomaksikin sekaantumalla aktiivisesti piiritykseen ja vaikeuttamalla Laatokan kautta tapahtunutt huoltoa.

Suomella oli viime sodissa kahdesti “suuren ratkaisun avaimet” kädessään: kerran Talvisodan aikana ja kerran Jatkosodan aikana.

Talvisodan ja koko maailmansodan kulku oli ollut kovin erilainen, jos Suomi olisi pyytänyt Liittoutuneet apuun helmikuussa 1940.

Jatkosodan aikana hyökkäyksen pysäyttäminen Kiestingin suunnalla oli toinen suuren ratkaisun paikka. Virallinen selitys oli, että USA aikoi julistaa sodan, jos Sorokan ratakin katkaistaan ja Muurmannin yhteys loppuu. Epäuskottavuutta tälle selitykselle tuo se, että olihan Muurmannin rata JO empimättä katkaistu 300 km matkalta Syväriltä Karhumäkeen syksyllä 1941, mutta yhteys Sorokasta tehtyä oikorataa myöten jatkui.

Miksi Suomi pysytteli sivussa itse ratkaisusta, se on arvoitus vieläkin!

Todennäköistä oli suoranaisen suursotaan sekaantumisen välttely liian näkyvästi, kun saksalaisen hommat alkoi mennä pieleen jo heti 1941 syksyllä.

-Asiasta kiinnostunut taho, 21.4.2007

#5511

Aika vaikea nähdä Suomen kykenevän ratkaisemaan Leningradin piirityksen ja sitä kautta sodan, kun ottaa huomioon ettei pohjoisessa kyetty etenemään käytännössä lainkaan.

Saksalaisten etu oli liikkuvuus (niin taktinen kuin strateginenkin) ja kyky koordinoida eri aselajien toimintaa. Kaupunkisodissa he menettivät nämä edut ja hommasta tuli aivan samanlaista sähläämistä kuin muillakin esim. Stalingrad, Varsova (1944).

Jos halutaan jossitella niin NL:n pohjoisen huoltoyhteyden katkaisemisella olisi voinut olla sodan alkupuoliskolla huomattavakin merkitys, mutta siihen ei kyetty huomattavasta saksalais-suomalaisesta panostuksesta huolimatta.

-grandi, 12.5.2007

#5513

Kysyin mielipidettä asiasta yliopistojen yhteiseltä historian kyselypalstalta:

Vastaaja epäili Suomen kykyä iskeä huoltotietielle. Suomi ei ollut yrittänyt edes vallata Hankoa tapaksin. Voi olla, että Suomen voimat olivat jo venutetty äärimmilleen.

Hänen mielestään jatkosotaan lähdön syissä on vielä selvitettävää.

-Teemu, 12.5.2007

#8314

Von Manstein, Saksan ehkä taitavin kenraali, uskoi Leningradin kaatumiseen vain suomalaisten avulla.

“Hitler was confident that with considerable amounts of artillery and the new Tiger tank this operation would finally break the determined Soviet defense; von Manstein, on the other hand, was more pessimistic, arguing that a simultaneous attack in the north by the Finns would be needed.”

-Teemu, 8.4.2008

#8772

Sodan ratkaisu tuskin olisi ollut Leningradista kiinni. Neuvostoliitto olisi kuitenkin pystynyt lopulta murskaamaan Natsi-Saksan. Hyvä ettei Suomi lähtenyt mukaan, mitä arvelette, olisiko Puna-armeijan johto tai Stalin lopettanut jatkosodan Karjalassa? Ehkä katkeruus olisi kuitenkin ollut niin kova, että puna-armeija olisi työntynyt Helsinkiin asti. Suomi ei olisi saanut mitään tukea ulkomailta.

-Felix, 14.6.2008

#11680

Voitto Leningrdissa olisi saattanut aikaansaada ketjureaktion.

Jos Mannerheim ei olisi pelastanut Leningradia, pysäyttämällä Suomalaisten hyökkäyksen Rajajoelle, neuvostoliittolaisten puolustuksen jo romahdetua, Suomi olisi nopeasti vallannut kaupungin itäpuolisen kangaksen ja yhtynyt Saksan hyökkäyskärkiin.

Jos vapautuneet voimat Suomi olisi käyttänyt hyökkäykseen Kiestingin suunnalla ja katkaissut Muurmanskin radan.

Jos Saksa olisi käyttänyt vapautuneet voimat jne . . . aika monta jossia.

Kyllähän tuo koululaisen tiivistelmäksi on ihan mallikas, eikä siinä ole edes yritetty vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Täällä keskustelussa täytyy korjata ainakin pahin virhe, Stalin ja Neuvostoliitto yritti kyllä päästä Helsinkiin, mutta, mutta suomalaiset antoivat kannaksella ja varsinkin Tali-Ihantalan taistelussa neuvostoliittolaisille kunnolla dunkkuun. Suomalaisten vahvuutta osoittaa useat torjuntavoitot Laatokan pohjoispuolella. Jos Neuvostoliitto olisi halunnut vallata Suomen, sen olisi pitänyt luopua “kilpajuoksusta Berliiniin”.

-Masa, 23.4.2009

#11682

> Jos Neuvostoliitto olisi halunnut vallata Suomen, sen olisi pitänyt luopua “kilpajuoksusta

> Berliiniin”.

Saksan antauduttua Stalin hyökkäsi Japania vastaan Kiinassa. Hän olisi halutessaan voinut vallata myös Suomen. “Torjuntavoitto” oli Stalinin valinta.

-Teemu, 23.4.2009

#13829

Kyseistä asiaa on salailtu ja vähätelty mutta epäilempä että suomalaiset olivat luvanneet hyökätä Leningradiin vähintäinkin suullisesti mutta asia on valtiosalaisuus ja kannaksen sotastrategistisista virheistä kertovaa kirjaa ei saa julkaista tänäpäivänäkään.Yksinkertaisuudessaan suomalaiset pettivät saksalaiset aseveljet heikolla hetkellä pysäyttämällä hyökkäyksen elokuun loppupuolella+Mannerheimin käsittämättömällä kirjeenvaihdolla Ison-Britannian kanssa (sotahistorioitsija Hans Müller) ja syyskuun puolessavälissä syksyn sateet alkoivat ja pilasivat salamasodan tavoitteet lopullisesti.Stalin olisi antautunut erittäin todennäköisesti Leningradin valtauksen jälkeen.Pitää muistaa että salamasodassa jos yksinkin osasto kieltäytyy toimimasta romahduttaa se koko operaation.Ihmettelen suuresti miksi Hitler luotti sokeasti Mannerheimiin,Rytiin ja Talvelaan.Ehkä puhuttiin ja sovittiin toista mitä sitten ei lupauksista huolimatta toteutettu.Ymmärettävästi Himmler haukkui Suomen rottavaltioksi.

-Marcus28vHki, 28.10.2010

#13833

Ja toiseksi se ettei saksalaisia ollut kannaksella hoitamassa pikkuveljen likaisia töitä ihmetyttää yhä enemmän mitä nyt tulee Hitlerin strategiamuutoksiin ratkaisevana elokuuna 1941 a)hyökkäys Leningradiin perutaan ja muutetaan piiritykseksi ja panssarit siirretään operaatio Taifuuniin Moskovan valtaamiseksi.B)Keskusarmejan panssarit sulkevat taas Kiovan motin ja palaavat tukemaan Moskovan valtausta.Elokuun loppupuolella Adolf Hitler käskee suomalaisia hyökkäämään Leningradiin mutta vastaus on kielteinen.Oliko tämä se syy siihen muutokseen että Adolf Hitler laittoi Leningradin piiritykseen mikä osoittautui huonoksi ratkaisuksi suomalaisten käsittämättömän passiivisuuden vuoksi.Oliko suomalaisilla saksan toimittamat tykit joilla piti moukaroida Leningradia mutta jätettiimpä veli kusiseen tilanteeseen.Kaiken lisäksi ryssä siirsi divisioonat kannakselta sakuja vastaan.Kyllä olisi selvitettävää tässä asiassa historioitsijoilla että mitä oikeestaan tapahtui näinä ratkaisun päivinä.Oliko Suomen toiminta tarkoituksellista sabotointia koska kannaksella oli vain suomalaisia joukkoja.Mitkä oli ne syyt että voitiin toimia näin vahingollisesti.Onko dokumentteja tuhottu liittoutuneiden toimesta ja salailu jatkuu näinä päivinäkin,miksi?

-Marcus28vHki, 4.11.2010

#13839

Liitouduneiden salaiset raportit Hitleristä ovat edelleenkin salaisia.Selvä asia mitä olen tutkinut on se että hän oli antikristus ja sotaretkellä itään oli myös muita vaikuttimia kuin sotastrateginen menestys.Symbolina hakaristi edusti paljon ja siihen piti jokaisen akselivallan tehdä oma panoksensa kuka nyt olikin tehnyt kaupat“pirun”kanssa mm.Suomi lukeutui tähän ryhmään.Saksan valtiolla oli jonkinlainen telepaattinen kone jolla he pystyivät kuuntelemaan“kansakunnanajatuksia”.Hitlerin vaikutusvalta perustui kokonaan tähän laitteeseen joita oli toimittanut ulkopuolinen sivilisaatio kuten myös mm. tv:n,jota pidetäänkin natisien keksintönä.Säilynyt versio on myös Suomella jota tietysti pidetään visusti valtiosalaisuutena ja käytetään mm.erilaisissa vainooperaatioissa ja jopa loton päävoittojen jaossa.Huomio!Nykyeuroopassa vainoa ei voi tehdä enään näkyvästi demokraattisen lainsäädännön puitteissa samalla tavalla kuin 30-40luvulla.Rodunjalostuskin on siirtynyt pakolaisperäiseksi jossa ei ole oikeestaan väliä onko kyseessä ns.aliihminen.

-Marcus28vHki, 13.11.2010

#14032

Suomen itsenäisyys perustuu valtiopetokseen.Mannerheim kusetti saksalaisia jättämällä valtaamatta sorokan radan tärkeän solmukohdan ja salaamalla sen saksalaisilta.Nyt internet aikakaudella on viimeaikoina avattu valtava määrä salaisia tiedostoja ja kuva-videomateriaalia mm.youtubessa joita pidettiin salassa vuosikymmeniä esim:Usan ja Britannian valtava materiaaliapu joka tuli viimehätään syksyllä Murmanskin kautta ja ohjattiin juuri tuon sorokan kautta puna-armeijalle.Monessa kartta-animaatiossa tuo alue on merkitty vallatuksi joka on virheellinen tieto.Totuus on että Churchill sai Mannerheimilta kirjeitse tiedon ko.asiaan liittyen ja Stalin oli jo evakuoimassa itseään kunnes tieto avusta ja Suomen myötämielisyydestä eli hyökkäyksen pysäyttämisistä saavutti hänet jolloin hän päätti jäädä puolustaa vielä Moskovaa tietoisena että Japani ei uhkaa hyökkäyksellä.Hitler ei tiennyt totuutta ilmeisesti vielä vuonna 1942 käydessään Marskin synttäreillä ihmetellen Nl:n tehokasta sotateollisuutta joka mukamas syyti jatkuvasti uusia panssareita ja lentokoneita tilalle hah...totuushan oli että ne oli pääosin USA:n materiaaliapua Murmanskista.Miltäköhän mahtoi tuntua istua petturina Aatua vastapäätä ainakin oli hiljaa.Liekö hyötynyt muuten kuin syytesuojalla ja muutamalla elinvuodella sodan jälkeen...Tässä olisi vielä pengottavaa historian tutkijoille!Liekö pientä kansakuntaa suojeltu jälkipolvien kostolta näihin päiviin asti?

-Marcus28vHki, 17.7.2011

#14742

Leningradin antautuminen olisi ollut kova isku Neuvostoliitolle.

Saksan Pohjoinen Armeijaryhmä olisi tällöin päässyt etenemään syvälle Neuvostoliittoon.

Ilmeisesti Moskova olisi kyetty valtaamaan ajoissa ennen talven pakkasia.

Paljon on asioita jäänyt hämärän peittoon.

Esimerkiksi se miksi Saksa ei suorittanut maihinnousua Englantiin.

Perimmäinen syy ei ollut Englannin laivasto tai ilmavoimat, vaan se että Saksan

sotilastiedustelun Abwehrin kommenossa oli henkilö nimeltään Canaris joka välitti

harhaanjohtavia ja vääriä tietoja Englannin vahvuuksista saarivaltakunnan puolustukseen

liittyen.

Englannilla oli korkeintaan 5-10 divisioonaa koko saareen puolustusta varten ja reservissä muutama lisää. Saksa olisi kyennyt maihinnousun jälkeen etenemään kohti

Lontoota nopeasti.

Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan.

Englannin antauduttua ainakin huomattava osa sen siirtomaista olisi kuulunut Saksalle.

Välimeri olisi ollut Saksan ja Italian hallussa. Atlantin euroopan puoli olisi ollut Saksalaisten hallussa. Saksa olisi kiihdyttänyt sota-alusten sekä sukellusveneiden rakennusohjelmaa ja liittänyt sotasaaliksi saadut Englannin laivaston alukset merivoimiinsa. Yhdessä Japanin ja Italian merivoimien kanssa Saksa olisi hallinnut maailman meriä ja kansainvälistä kauppaa.

Neuvostoliitto pelattu ulos.

Ratkaisusota olisi käyty Saksan ja USAn välillä. Suursota näiden välillä olisi ollut väistämätön. Juutalaiset olivat julistaneet sodan Saksallle jo 1933!

Mikäli Saksa olisi onnistunut ajoissa rakentamaan ballistisia ohjuksia(V2) niitä olisi käytetty mm. New Yorkia vastaan.

(allied atrocities in World War II)

-Hyvä Saksa, Paha liittoutuma, 14.5.2013

#14743

Englannin maihinnousuaikeen aiheuttaman epävarmuuden pääsyynä pidetään

amiraali Canarisin jakamaa muistiota. Sen sisältö käy selville löydetystä tilannekatsauksesta, joka syyskuussa vuonna 1940 jaettiin sotamarsalkka Gerd von Rundstedtin Armeijaryhmä A:lle.

Katsauksessa sanottiin “Defeat in the West” teoksen mukaan, jonka kirjoittaja majuri Milton Shulman oli Kanadan armeijan vakoiluosaston Saksan armeijan jaoston päällikkö, seuraavaa:

1) Vihollinen: Englannin armeijan sijoitus syyskuun alussa on arvioitu seuraavaksi:

a) Seitsemäntoista(17) divisioonaa rannikkopuolustuksessa, läheisessä yhteistyössä rannikkotykistön, ilmavoimien ja laivaston kanssa.

b) Kaksikymmentä kaksi(22) divisioonaa Lontoon alueella taktisena ja operatiivisena reservinä.

Ei ihme, että Saksan pääesikunta epäröi, kun sen olisi pitänyt lähettää vain kaksikymmentäkuusi(26) divisioonaa hyökkäykseen yli Kanaalin yli kolmeakymmentä yhdeksää divisioonaa vastaan. Churchill on jo kertonut, ettei sellaista mielikuvituksellista voimaa ollut siihen aikaan Englannissa olemassakaan. Tuskin sata panssarivaunua ja pari kolme divisioonaa oli paras, mitä Englanti olisi saanut silloin liikkeelle...

Toisin sanoen Englannin kukistaminen olisi tapahtunut nopeasti.

Valitettavasti Saksan sotilastiedustelun johdossa oli maanpetturi, vakoilija joka levittämällä väärää tietoa Saksalaisille Englannin vahvuuksista aiheutti epäröintiä Saksan sodan johdossa. Tämä kyseinen Canaris teloitettiin myöhemmin kun selvisi mikä hän on miehiään.

-Hyvä Saksa, Paha liittoutuma, 14.5.2013

#14746

Totuus on selvinnyt omat koirat purivat ja myös jotkut Saksan liittolaiset.Pohjois-Suomen saksalaissotilaita vedätettiin urakalla mm.laittamalla ruoka-annoksiin myyrän ulostetta näin ollen saatiin suurin osa sairastuvalle kun Kantalahteen piti iskeä.Amerikan juutalaisten aseapu virtasi Murmanskiin ja Suomalaiset alkoivat koota palapelejä ja pelata shakkia teltta synagoogien pystyttämisestä puhumattakaan etenkin kannaksella.Hyökätä olisi pitänyt mutta Mannerheim pääjehuna ilmeisesti oli Amerikan juutalaisten pyöritettävänä.Historia on liittoutuneiden kirjoittama ja epäilempä että Suomen erillissota käsite on täyttä roskaa .Suomen budjettikin(talousopit) nykyään on juutalaisten söhläämä vielä 3 a:ta mutta ei kauaa.Myös Muurmannin radan feikkikopiolla harhautettiin sakuja oikea rata olisi ollut idempänä tästä johtuen karttaanimaatioissa on yllättävän vähän edetty lapin rintamalla.Liikaa söhellystä parissa maassa ja Saksa luotti näihin rottavaltioihin silloin ei ollut nykyisen kaltaista mediaa joten salaaminen onnistui...Hitler oli oikeassa sionismin maailmanhallinnasta.

-Marcus28vHki, 31.5.2013

#14751

Ainutlaatuista että suomalaiset Saksan asein ja kypärein pelasivat amerikan juutalaisten ja puna-armejan pussiin,t o d e l l i n e n rottavaltio.Ihmettelen että Saksa edes käy ulkomaankauppaa tälläisen takinkääntäjämaan kanssa joka solmi jo elokuussa 1945 kauppasuhteet britanniaan ja vieläpä törkein temppu oli että Mannerheim vieraili Helsingin juutalaisessa synagoogassa syksyllä 1944.Suomalaisten ja Mannerheimin typeryyden takia euroopassa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä,Saksa,Puola jne menetti maa-alueitansa infrastruktuuri tuhottiin miljoonia naisia raiskattiin ja kokonaisuudessaan Eurooppa menetti sotilaallisen ja poliittisen mahtiasemansa.Nyt lilliputti Eu-maat yrittävät apinoida yhdysvaltoja pyramidihuijauksella mikä“sairaudenoireena”näkyy suomessakin mm. järkyttävänä maahanmuuttopolitiikkana.Tilanne on toivoton eikä korjaudu.Kansa herää vasta kun kaupoista loppuu ruoka.

-Marcus28vHki, 10.7.2013

#14757

Aika epäisänmaallinen heppu tuo Helsingin Marcus.

-Jep, 23.7.2013

#14758

No miten sen nyt ottaa.Googlaa : Rytin ja Mannerheimin kirje Churchillille 24.6.1941

-Marcus28vHki, 23.7.2013

#14786

Todennäköinen asia mitä salataan on että Suomi kävi Mannerheimin,Rytin(sotakabinetin) johdolla nk.naamiosotaa jossa Saksan annettiin ymmärtää että taistelemme viimeiseen mieheen asti,mutta salassa oli kuitenkin toteutettu palkkiosuunnitelmat Stalinin kanssa joita Churchill tuki/toimi välittäjänä ja näitä neuvotteluja ei ole voitu käydä muuten kuin tapaamalla siihen aikaan.

Jonkinlaisia kokouksia on pidetty? missä on raapustettu ja sovittu Suomen säilymisestä itsenäisenä valtiona vastineeksi Suomi pitää huolen ettei pohjoisen jäämeren huoltoyhteyttä katkaista ja Leningradiin hyökätä.Stalin on antanut jopa sodan käynnissä ollessa ohjeita radioteitse miten Suomen kuuluu toimia.Tästä ei ole tehty tutkimusta ja vain huhupuheita on liikkunut.

Erikoista että “kusetussotaa” käytiin ilman sen kummempia päämääriä ja miestä kaatui, myös juutalaisia oli Suomen armeijassa.Saksa luuli Suomen toimivan ja tekevän operaatiot pyydettäessä,mutta Mannerheim petti saksalaiset voiton portilla.Todellinen aseveli?empä usko enneminkin petturiveli ,joka tyytyi katsomaan sivusta kun sankarillinen Wehrmact joutui ahdinkoon tahallisen salamasodan sabotoinnin johdosta.

Sitä näkee nykyäänkin;ihmisiä hakataan kadulla ja muut tuijottaa sivusta puuttumatta asiaan ELI pelkurimaisesti suomalaiset kaivautuivat poteroihinsa 8.9.1941 ja jättivät raukkamaisesti Saksan kuseen,joka ruokki ja aseisti tulevat Eu:n kermaperseet...löytyy sitä arkielämän esimerkkejäkin tästä pohjolan Zimbabwesta.

-Karma kostaa vielä, 7.1.2014

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Historia tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: