Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Suomi nousuun diktatuurin avulla

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


5 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 17/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Nykyinen hallintojärjestelmä tekee kiistakysymysten ratkaisemisen ja muutosten aikaansaamisen yhteiskunnassa mahdottoman vaikeaksi. Toimiva diktatuuri voisi olla ratkaisu ongelmaan. 3 197 lukijaa, joista 193 eli 6% on antanut arvosanan ().

Suomi nousuun diktatuurin avulla

Diktatuuri olisi erinomainen valtiomuoto. Oikein toteutettuna se olisi yksinkertainen, tehokas ja halpa tapa hoitaa maan asioita. En tietenkään tarkoita mitää Hitlerin, Stalinin, Husseinin tai Bushin kaltaista tyrannia maan johtoon; Suomi tarvitsee hyvän diktaattorin. Sellaisen, joka osaa tehdä viisaita ratkaisuja, tietää miten valtiota johdetaan ja joka asettaa aina kansan hyvinvoinnin kaiken muun edelle. Hyvä diktaattori kuuntelee kansalaisten mielipiteitä ja yrittää löytää toimivat ratkaisut vallitseviin epäkohtiin. Tällaisia ihmisiä on varmasti olemassa, tosin nykyisessä järjestelmässä he eivät pääse vaikuttamaan asioihin. Tämän päivän “demokratia” on lähinnä pelkkä vitsi. Nykyinen länsimainen yhteiskunta perustuu rahan valtaan, riistoon, korruptioon, valheisiin ja köyhien kyykyttämiseen. Kommunismin idea taas on sinänsä hyvä, se ei vaan toimi maailmassa koska ihmiset eivät mielellään jaa mitään keskenään.

Diktatuurin etuna on se, ettei asioista ole päättämässä liian suuri joukko ihmisiä. Mitä enemmän päättäjiä, sitä enemmän eriäviä mielipiteitä, riitoja ja turhaa asioiden pyörittelyä. Yksi viisas pää eduskunnassa ei saa mitään aikaan, kun 199 on vanhanaikaisine mielipiteineen vastaan. Asioiden muuttamiseen tarvitaan toimintaa ja radikaaleja päätöksiä. Toimiva diktatuuri mahdollistaisi vuosikausia eduskunnassa pyörivien asioiden ratkaisemisen tehokkaasti. Sitäpaitsi eduskunnan ylläpito haukkaa suuren siivun valtion vuosittaisesta budjetista. 200 hyväpalkkaista henkilöä matkustelee ympäri maailmaa ja syö valtion laskuun ja pohtii siinä välillä vaikkapa sitä, tulisiko olutpullojen kylkiin painaa varoitustekstejä. Hyvä diktaattori käyttäisi nämä rahat viisaammin ja keskittyisi oleellisiin asioihin.

On diktatuurissakin toki ongelmia. Ensinnäkin, miten – ja mistä – löytää pätevä mies tähän virkaan ja miten saada hänet valtaan? Jos siinä onnistuttaisiin, tulee kuitenkin vastaan se ongelma, että yhden miehen on vaikea pitää kaikkia lankoja käsissään. Menneiden aikojen diktaattorit ovat joutuneetkin turvautumaan apumiehiin, jotka ovat yleensä itsekkäitä vallan- ja oman edun tavoittelijoita. Hyvän diktaattorin tulee siis kestää valtavia paineita ja stressiä pystyäkseen selviytymään tehtävistään yksin.

On tietenkin selvää, että hyväkin diktaattori tekee joskus virheitä, mutta eikö sitten Suomen valtion johtokin niitä tee? Sitäpaitsi diktaattori voisi korjata tekemänsä virheet helposti ilman vuosien pyörittelyä erilaisissa hallintoelimissä. Toimivan diktatuurin avulla saataisiin Suomi nousuun.

-Julli, 14.2.2007

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 30 kommenttia
Kommentit
#4582

Wanha ;)

Tarkka termi on Valistunut itsevalitus. Järjestelmä oli Voltairen mielestä ihanteellinen hallintomuoto.

...eli, et ole keksinyt mitään uutta, muttet ajatuksinesi ole kaikkein huonoimmassa seurassa.

-T, 14.2.2007

#4583

Onko tämä toiminut jossain?

Demokratiassa on kaksi toimivaa ominaisuutta:

- Demokratia kanavoi turhautumista äänestämiseen, jolloin väkivalta yhteisössä vähenee.

- Voimme vaihtaa hallitsijat neljän vuoden välein. Säännöllinen “vallankumous” antaa mahdollisuuden poistaa huonot hallitsijat.

-Teemu, 14.2.2007

#4588

kerrankin teemun kanssa samaa mieltä ;D

-L, 14.2.2007

#4589

T: Kiitoksia valaisusta. Voltairen ajatuksia en ole lukenut, mutta ihmettelisin ellei kukaan olisi keksinyt tätä ideaa jo ennemmin. Tässä pyrin kuitenkin soveltamaan ideaa nyky-yhteiskuntaan.

Teemu: Teoriassa kyllä, käytännössä ehkä ei. Innostus äänestämiseen länsimaissa on erittäin huono, eikä kehitystä parempaan suuntaan ole näkyvissä. Suomen nykyisessä järjestelmässä huonot hallitsijat korvataan uusilla huonoilla, mikä ei paranna mitään. Valtaan pyrkivät henkilöt lupailevat maat ja taivaat vaalien edellä, mutta jälkeenpäin peruvat kaikki lupauksensa ja heräävät taas henkiin ennen seuraavia vaaleja. Minun mielestäni ongelma on hallitsijoiden määrässä ja laadussa; yksi pätevä korvaa 200 turhaa miestä.

Vaikea sanoa, josko idea joskus jossain toimisi, suurin ongelma lienee löytää tuo oikea hallitsija jostain ja onnistua kaatamaan nykyinen järjestelmä. Ja mitä historiaan tulee, olen kuullut vain kauhutarinoita diktaattoreista. Jos joku tietää aiheesta enemmän, laita ihmeessä kommenttia!

-Julli, 14.2.2007

#4592

Sanoit tuossa ettei kommunismi toimi maailmassa. Myöskään toimivaa diktatuuria ei ole vielä nähty. Teoria tällaisesta on kyllä varsin oivallinen, mutta käytännössä taas onkin hankalampaa miettiä ratkaisuja noihin mainitsemiisi ongelmiin, ja lisäksi esim. miten valitaan seuraaja kuolleelle diktaattorille tai mitä tehdään jos suuri johtaja vaikka sairastuu vakavasti eikä hetkeen pysty tekemään työtään.

Demokratia on hirveän venyvä käsite, ja itseasiassa moni edustuksellinen demokratia onkin enemmän oligarkia kuin demokratia (esim. Yhdysvallat).

Tästä taas päästäänkin siihen kuinka hyvä hallintomalli olisikaan sivistynyt oligarkia, jossa asioista päättäisivät asiantuntevat henkilöt. He voisivat olla poliittisesti sitoutumattomia, vaikka virkamiehiä, jotka siis tekisivät päätöksiä epäpoliittisin perustein ja vankalla asiantuntemuksella.

Taas kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta mitenkäs nämä päättäjät sitten valittaisiin...

-Kone, 15.2.2007

#4593

“Myöskään toimivaa diktatuuria ei ole vielä nähty.” Ai ei? Suurin osa maailman pitkäaikaisimmista valtioista ovat olleet diktatuureja. Historia ulottuu kauemmaksi kun 100 vuotta.

-Aapo, 15.2.2007

#4594

“Sitäpaitsi eduskunnan ylläpito haukkaa suuren siivun valtion vuosittaisesta budjetista.” Kuinka suuren, osaatko sanoa? Et, koska muuten et sanoisi “suuren”. Eduskunnan koko budjetti on noin 0,3% koko valtion budjetista, ja tuosta edustajien palkat ja matkakulut ovat noin viidesosa, eli selvästi alle 0,1%. Esimerkiksi rakas maatalousuki maksaa 100-200 kertaa niin paljon.

Kommunismi ei ole hyvä eikä kaunis ideakaan. Sen toimimattomuus on seurausta idean huonoudesta, ei ihmisten. Idean pitää toimia ihmisten kanssa joihin sitä ideaa sovelletaan.

Kirjoitit, että diktaattori voisi korjata virheensä. Tuleeko mieleen esimerkkejä tällaisesta? Kuinka herkästi kansanedustajat, tai muutkaan ihmiset, myöntävät virheensä?

Sinänsä valistunut itsevaltias voisi OK, mutta on vaan mahdotonta löytää sellaista. Ja miksi pistää yksi ihminen päättämään asioista, kun 5 miljoonaa voisi paremmin päättää omista asioistaan ihan itse?

-Aapo, 15.2.2007

#4595

Aapo: Diktatuurijärjestelmän kaataminen voi olla vaikeaa, jos sitä johdetaan ankaralla kädellä ja kapinat tukahdutetaan pakkokeinoin. Toimivaa diktatuuria ei tarvitsisi edes yrittää kumota, sillä kansa olisi tyytyväinen sen toimintaan. Hyvä diktaattori myöntäisi tietenkin virheensä ja korjaisi ne pikaisesti. Ylpeys ei saa mennä järjen edelle. Hyvältä diktaattorilta vaaditaan myös tietynlaista nöyryyttä. Tämän päivän poliitikot ovat eri asia.

Eduskunnan menoista: Prosentteina eduskunnan ylläpitokustannukset voivat kuulostaa mitättömiltä, mutta kun ne muutetaan euroiksi saadaan osapuilleen 112 miljardia euroa (talousarvioselitys 2007). Kuka heittäisi sellaisen rahasumman kankkulan kaivoon?

Kommunismista: Yleensä yhteiskunnan rikkaat vihaavat kommunismia kuin ruttoa, sillä sen toteutuminen tarkoittaisi että he joutuisivat luopumaan omaisuudestaan yhteiseksi hyväksi. Vähäosaisille se voisi merkitä paratiisia, sillä heidän toimeentulonsa paranisi eikä heidän tarvitsisi kituuttaa nälkärajoilla tai rahoittaa elämistään rikollisin keinoin. Mutta yhtäkään toimivaa kommunistista järjestelmää ei ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Väitän edelleen, että ihmisten itsekkyyden takia tämä ei voi koskaan toteutua.

Ja mitä tuohon viimeiseen kommenttiisi tulee, olen sitä mieltä ettei Suomessa yksi kansalainen pysty vaikuttamaan juuri mihinkään, ainoastaan valitsemaan listan valehtelijoista yhden jota äänestää, mutta miten se muka hyödyttää kyseistä äänestäjää? Omista asioistaan jokainen tietenkin päättää itse ja niin kuuluu ollakin. Diktaattori päättäisi vain lakiasioista, ulko- ja sisäpolitiikasta, valtion varojen käytöstä jne. Toimivassa diktatuurissa kansalaisten oikeuksia ei riistetä eikä sananvapautta rajoiteta.

Mutta oikeassa olet, sopivaa henkilöä diktaattoriksi tuskin löytyy mistään... =(

-Julli, 15.2.2007

#4597

Olihan meillä aikoinaan Kekkonen. Hän pisti kyllä pullikoivat ministerit ojennukseen. Siihen aikaan ei ollut edes EU:ta taustapiruna.

-Euglh. H. Meuglh, 15.2.2007

#4598

Julli, vielä sellainen korjaus että eivät eduskunnan menot ihan 112 miljardia ole, kun koko valtion budejtti on n. 40 :) Tarkoitat varmaan 112 miljoonaa.

Kommunismi ei ole merkinnyt vielä koskaan kenellekään paratiisia. Olemme yhtä mieltä siitä, että se ei toimi, joten “se voisi merkitä paratiisia köyhille” on yhtä totuudenmukaista kuin “kas, perseestäni tuli raakatimantteja”. :-)

Mutta siihen itsekkyyteen.. jos tehdään järjestelmä ihmisille, eikö sen pidä toimia ihmisten kanssa, sellaisina kuin he ovat? Järjestelmä tehdään IHMISILLE, ei ihmiset JÄRJESTELMÄLLE. Eli ihminen ei ole liian itsekäs tai liian antelias tai liian mitään kommunismille, vaan systeemi joka ei toimi ihmisten kanssa, on huono systeemi. Jos sanoo ihmisiä liian itsekkäiksi kommunismille, se osoittaa vain että ei kykene näkemään vikaa kommunismissa. Ihminen on mitä on, ja systeemin pitää sopeutua tai hyödyntää sitä, sillä muuten se tulee kaatumaan. Vai kummassa on mielestäsi syy kommunismin kaatumiseen, ihmisessä vai kommunismissa?

-Aapo, 15.2.2007

#4601

Heh, joo, miljardit ja miljoonat menivät sekaisin.

Kommunismista en enempää viitsi väitellä, mutta tässä olet oikeassa: systeemi pitää tehdä ihmistä varten eikä päinvastoin. Systeemiä voi muuttaa, mutta ihmistä ei. Siksi tämä utopistinen idea toimivasta diktatuurista voisikin käytännössä toimia. Valtiota johdettaisiin tarkasti mutta kansalaisten ehdoilla.

-Julli, 15.2.2007

#4603

Rooma vaihtoi hallitusmuotoa tasavallasta yksinvallaksi ajanlaskumme alun aikoihin.

Tasavallan aikana roomalaiset antoivat vaikeassa tilanteessa jollekin diktaattorin oikeudet muutamaksi vuodeksi ilmeisesti juuri niistä syistä, joita kirjoituksessa mainitaan. Diktaattori pystyi toimimaan vaikeassa tilanteessa tehokkaasti, eikä aikaa kulunut väittelyyn.

Ensimmäinen yksinvaltias oli Julius Ceasar, häntä seurasi nopeasti Augustus ja Tiberius. Sitten laatu laski nopeasti: Galigula, Claudius, Nero. Varsinkin Galigula ja Nero jättivät paljon toivomisen varaa.

Tämä on mielestäni diktatuurin suurin ongelma. Monet haluavat diktaattoriksi ja ovat valmiita vahingoittamaan muita saadakseen vallan. Jossain vaiheessa hyväntahtoinen diktaattori saa väistyä vallanhimoisen tieltä.

Aika, jonka diktaattori saa olla vallassa pitäisi rajata ja samalla kehittää uuden diktaattorin valintasysteemi. Tällöin ollaankin jo aika lähellä demokratiaa :-)

-Teemu, 15.2.2007

#4605

Teemu: Hyvä kommentti. Ehkä diktaattoriksi ei tulisikaan valita sellaista henkilöä joka itse siihen haluaisi. Muistaakseni jo antiikin Kreikassa esitettiin ajatus hallitsijasta, joka valittaisiin hallitsemaan vastoin omaa tahtoaan. Taisi olla Platon, joka tuon ajatuksen esitti, en ole varma.

Hyvän diktaattorin ongelma on juuri mainitsemasi, eli mitä tehdä kun hän kuolee? Vastaavan tasoista hallitsijaa ei välttämättä saada kaivetuksi esiin mistään. Hyvän diktaattorin pitäisi siis kaiken muun ohessa olla vielä kuolematonkin. =)

-Julli, 15.2.2007

#4612

Loistava ajatus! Mielestäni hallitsijoiden energiasta menee nykyisin liikaa oman uudelleenvalinnan varmistamiseen...

-Tää, 15.2.2007

#4613

Kaikissa valtiomuodoissa on pohjimmiltaan sama vika:

Valtaan pääsevät yleensä ne, joilla siihen on suurin hinku. Tämä pätee niin diktatuurissa, kommunismissa kuin demokratiassakin, vllanvaihdon mekanismi vain vaihtelee. (diktatuurissa vallankaappaus, demokratiassa tyhmälle vaalikarjalle valehteleminen ja kommunismissa jompi kumpi tai molemmat edellä mainituista)

Entä sitten anarkia? Toimii – siihen asti, kunnes joku onnistuu kahmimaan itselleen riittävästi valtaa perustaakseen mukavan pikku diktatuurin. Tai naapurivaltio päättää liittää anarkistit itseensä, eikä kukaan halua tinkiä vapauksistaan puolustaakseen maataan.

Mitä tulee Aapon kommentteihin, olisi todella mielenkiintoista kuulla, miten 5 miljoonaa “päättäjää” saisi aikaan mielekästä ratkaisua yhtään mistään.

-Tuntematon, 15.2.2007

#4615

Aapo, oletko tosiaan sitä mieltä että valtiollisen järjestelmän toimivuuden voi mitata valtion olemassaoloajalla? Onhan se ehkä jonkinlainen mittari, mutta valtiohan voi kaatua ulkoisiin tekijöihin, ja sotaisa diktaattori voi helposti raivata ympäriltään uhkia melkoisen mielivaltaisesti, ja siitäpäs saatiinkin toimiva valtio.

Samoin historia tuntee pitkäikäisiä demokratioita, ja Kiinakin on toistaiseksi pystyssä, tosin ollut kommunistinen vasta suhteellisen lyhyen ajan, mutta mitäs jos sekin sattuu pysymään pystyssä vielä 150 vuotta? Tekisikö se sitten kommunismista toimivan?

-Kone, 15.2.2007

#4620

Mitäs me sillä diktaattorilla, otetaan tietokone – joku C64 olisi rautaa – ja laitetaan se hallitsemaan. Jos ei muuten niin sitten randomilla...

Ai hitto, taitaa tänkin idean olla jo muutamakin tieteiskirjailia jo keksinyt..

-Teemu Jokela, 15.2.2007

#4625

Itseasiassa minulla kävi tuokin ajatus mielessä tekstiä kirjoittaessani, mutta jätin sen sitten pois, ettei tekstistä olisi tullut liian pitkä.

Mutta periaatteessa “ajatteleva” kone olisi loistava ratkaisu hallitsijaksi. Se ei koskaan väsyisi tai stressaantuisi ja pystyisi toimimaan tehokkaasti tilanteesta riippumatta. Varajärjestelmä pitäisi “johtajan” pystyssä silloin, kun koneeseen esim. vaihdetaan komponentteja tai joitain vikoja korjataan. Ennen koneen valtaan asettamista softa tarkistettaisiin moneen otteeseen riippumattomien asiantuntijoiden toimesta mahdollisten bugien ja jekkujen varalta.

-Julli, 16.2.2007

#4628

Villi idea. Tunnustamme, että valta ei sovi ihmiselle. Valta toisten elämästä tuo ihmisessä esiin sellaisia haitallisia piirteitä, että kaikki kärsivät. Kaikki voittavat, jos ihmiset keskittyvät omiin puuhailuihinsa ja PC päättää yhteisistä asioista.

Kaikki päätökset ovat loogisia ja niille on selvä syy. Tätä logiikkaa voimme sitten ehkä näprätä, mutta päätökset tekee CPU.

-Teemu, 16.2.2007

#4631

“On diktatuurissakin toki ongelmia. Ensinnäkin, miten – ja mistä – löytää pätevä mies tähän virkaan ja miten saada hänet valtaan?”

Saanko kysyä, miksi mielestäsi mies olisi ainut vaihtoehto diktatuurisi johtoon? Voiko ylipäätään ihminen olla hyvä hallitsija? Utopiaa sanon minä.

Mielestäni diktatuuri olisi ennen kaikkea tehokas hallitusmuoto. Toisaalta se, että päätökset olisivat oikeita... siihen tarvitaan jotain muuta kuin ihminen. Kunnes sellainen löytyy, kannatan demokratiaa, jossa myös minun ääneni vaikuttaa edes hiukan.

-Rusina, 16.2.2007

#4635

Hassua etten juttua kirjoittaessani tullut huomanneeksi, että kirjoitin automaattisesti siihen “mies”. Nainen käy tietysti ihan yhtä hyvin. Mies on vaan jotenkin helpompaa mieltää diktaattoriksi joten luultavasti siksi käytin tuota ilmaisua.

Jay yhtä hyvin hommaan käy jo mainittu tietokone tai vaikkapa avaruusolento, mitä sillä on väliä jos päätökset ovat hyviä ja homma pelaa.

-Julli, 16.2.2007

#4636

Sitäpaitsi olen itse jo aiemmin myöntänyt, että tämä on utopiaa. =)

-Julli, 16.2.2007

#4781

Demokratia on utopiaa. Samoin suurin osa muistakin aatteista. Jotakuta kaupunkivaltiota mukaan laskematta voin huoleti todeta, että yhdessäkään maassa ei toteuteta demokratiaa. Kyse on edustuksellisesta demokratiasta, mikä puolestaan lähentelee republikanismia. Olen sanonut ennenkin ja tulen vielä monesti sanomaan: Kansan diktaturismi on vastaus.

-Tuntematon, 27.2.2007

#4791

Julli, olen täysin samaa mieltä kanssasi ja miettinyt juuri samoja asioita. Tämä nykydemokratia on vain suoraan sanottuna paska, kun asioita pyöritellään eikä mitään rakentavaa saada aikaiseksi. Enemmistö kansasta on tyhmää, joten enemmistön päätös ei voi olla hyvä. Kyllä demokratiakin on “ihan jees”, mutta se ei ole osoittautunut kovin tehokkaaksi. Demokratia on helppo saada toimimaan, mutta se toimii huonosti

Omasta mielestäni siis Voltairen valistunut itsevaltias olisi tehokkain hallintomuoto. Sen toteuttaminen on todella pulmallista; ensinnäkin pitää löytää jokin todella pätevä johtaja, sitten saada kansa uskomaan johtajaan ja lopulta katsoa, että johtajan päätökset saadaan toimeen. Ja kuten joku viisas mies (en muista kuka) on sanonut: “Valta korruptoi, joten absoluuttinen valta korruptio absoluuttisesti.”

-Tukkapoika, 1.3.2007

#4917

muuten hyvä mutta,Hitler kaltainen diktatuuti valtaan.

-HH-88, 11.3.2007

#4918

Hitlerin hallinto oli tehokas, mutta Hitleriä itseään vaivasivat monet psyykkiset ongelmat, kuten vainoharhaisuus sekä lapsuuden traumat. Ilman typerää rotuoppia sekä sotaisaa taipumustaan hän olisi voinut olla hyväkin johtaja.

-Julli, 12.3.2007

#4951

kai te tajuatte että tuo ei toimi käytännössä, jokaisella on oma näkemys hyvästä johtajasta ja täydellisestä valtiosta

sen takia keksittiin demokratia

-Tuntematon, 15.3.2007

#4963

Tuntematon: Tarkoitiko tuossa nykyaikaista edustuksellista demokratiaa, vai demokratiaa antiikin kreikan malliin?

-Julli, 17.3.2007

#11144

Ainoastaan tietokone voisi tehdä täysin analyyttisia ja “oikeita” valintoja....

Ja tosiaan se poliittinen suuntaumus mikä johtajalla olisi, kuka tämän suuntauksen valitsisi?

Kannatan silti anarkokapitalismia, tai minarkismia, aivoni riitelevät vielä näiden kahden välillä....

-Eezi, 23.2.2009

#11194

-Gunhild, 25.2.2009

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: