Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Talouskasvu ja kasvihuoneilmiö

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


9 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 18/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Politiikka tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Luontoa yritetään suojella rajoituksin ja säädöksin. Kuitenkaan tämä ei tule onnistumaan, mikäli talousjärjestelmän oletetaan alati kasvavan. 1 841 lukijaa, joista 163 eli 9% on antanut arvosanan (7).

Talouskasvu ja kasvihuoneilmiö

K. Marx kirjoitti kapitalistisen talouselämän kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. E. Bernstein esitti, että näin ei ole – että oikeudenmukainen yhteiskunta voidaan saavuttaa antamalla talouden kasvaa, jakaen sen hedelmät vain entistä tasaisemmin.

Sittemmin on osoittautunut, että Bernstein oli oikeassa. Kapitalismi on kasvanut, sen hedelmiä on korjattu – kasvanut, kasvanut eikä enää muuta voikaan. Mikä kaikki muodostaa uhan luonnon hyvinvoinnille.

Vaikkapa kasvihuoneilmiötä pyritään torjumaan erilaisin rajoituksin. Tämä voi toimia hetkellisesti. Vaikkapa tällä hetkellä voitaisiin leikata esim. paremman teknologian avulla tietty määrä maailman hiilidioksidipäästöistä. Mutta niin kauan kuin kasvu on loputonta, eivät tietyt rajoitukset ajan myötä pure. Tekniikka kehittyy ehkä, mutta tuskin ikuisesti – kuten talouden alalla oletetaan tapahtuvan.

Kokoomus ja muu oikeisto toivoo avoimesti talouden kasvua. Mutta samoin myös Demarit ja muu vasemmisto. Kaikki tämä on omiaan kasvattamaan ristiriitaa. Tiettyjen rajoitusten sijaan toivoisi, että asiaan vihkiytyneet alkaisivat pohtia, kuinka luoda tasapainoinen talousjärjestelmä, joka voisi tulla toimeen ilman kasvua.

Ne poliittiset toimijat, jotka pyrkivät edesauttamaan kasvua, osaavat ehkä pelata hyvin nykyisillä säännöillä. Mutta ongelma onkin ehkä siinä, että itse sääntöjä pitäisi muuttaa, kun näet niiden seuraukset ovat epäsuotuisat.

-Teemu Jokela, 4.9.2007

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 4 kommenttia
Kommentit
#6381

Harvoinpa näkee nykyään huomatettavan ettei kasvu voi jatkua rajatta. Talousviisaat tuntuvat nykyään pyytävän jatkuvasti kasvua kasvun päälle, taantumasta puhutaan jo jos kasvu on hidasta. Sanomattakin on selvää ettei näin voi jatkua ikuisesti, maapallon rajat tulevat vastaan.

-Kone, 5.9.2007

#6384

“Vaikkapa kasvihuoneilmiötä pyritään torjumaan erilaisin rajoituksin. Tämä voi toimia hetkellisesti. Vaikkapa tällä hetkellä voitaisiin leikata esim. paremman teknologian avulla tietty määrä maailman hiilidioksidipäästöistä. Mutta niin kauan kuin kasvu on loputonta, eivät tietyt rajoitukset ajan myötä pure. Tekniikka kehittyy ehkä, mutta tuskin ikuisesti – kuten talouden alalla oletetaan tapahtuvan.”

Itse näen asian päinvastoin. Tekniikan kehittyessä päästöt vähenevät (puhtaammat tehtaat ja esimerkiksi fuusioenergia).

Rinnastat talouden kasvun ja tekniikan kehityksen; jos talous ja tekniikan kehitys pysähtyisivät nyt paikalleen eivätkä jatkaisi kasvuaan, päästöt pysyisivät entisellään. On siis mentävä joko taakse tai eteenpäin.

-Kuisma, 5.9.2007

#8421

Kasvihuoneilmiö on ihmisten oma syy. Se on kaikkien meidän syy. Ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää minun mielestäni. Maapallon voisi ehkä pelastaa, jos eläisimme niinkuin vaikka sata vuotta sitten. Vika tietysti löytyy ihmisistä, siis ettei näin voi tehdä. Ihmiset ovat liian tottuneita tähän tekniikkamaailmaan. Itse kokisin paremmaksi, jos tekniikkaa ei olisi niin paljon kuin nyt ja minusta on kamalaa, että tekniikka on nykyään ihmisille niin tärkeää. Pitää kehittää lisää ja lisää, parempaa ja parempaa. Ilmastonmuutos tulee ja tuhoaa maapallon ihmiset jos emme pysäytä tätä tekniikkapaskaa.

-Elsipelsi, 18.4.2008

#12865

Miksi kasvua ei saisi tulla? Se ei haittaa ketään, mutta saasteet tietyn rajan jälkeen. Ongelma on vain siinä, että esimerkiksi vihreät ajavat hiilivoimaa, koska tuulivoimageneraattoriin ja aurinkokennon perään tulee aina hiilivoimala. Se taas päästää ilmaan enemmän säteilevää uraania, kuin mitä ydinvoimalasta tulee. Ydinvoimalan jätteet voidaan haudata, mutta hiilivoimalan jätteitä hengitetään. Kokoomuksen ainoa hyvä puoli on, että se on vihrein puolue.

-Jeppe, 15.11.2009

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Politiikka tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: