Ei se oikeastaan surullista ole. Yritin tällä kirjoituksella saada itsemurhan esitettyä vähän paremmassa valossa, sen ei aina tarvitse olla huono asia. Itsemurhalla saan lopetettua oman elämäni, mitä niin kovasti vihaan eikä läheistenkään enää tarvitse huolehtia tilanteesta, jota eivät ymmärrä.

Tottakai vanhemmilleni ja sukulaisille ym. se voi olla kova paikka, mutta he pääsevät siitä kuitenki yli ja pystyvät jatkamaan omaa elämäänsä ennemmin tai myöhemmin.

Loppujenlopuksi poismenostani ei koidu mitään haittaa.

-Allu, 16.1.2008

Olen yrittänyt ymmärtää eutanasiaa ja itsemurhaa tältä kannalta, mutta minun on sanottava, etten vain pysty. Minä voisin elää vaikka pelkistä hedonisista nautinnoista, syömisestä ja nukkumisesta tai koukuttuisin johonkin yksinkertaiseen tietokonepeliin ja pelaisin sitä, jos koulutus ja muut yleiset elämän päämäärät eivät jaksaisi kiinnostaa. Eläminen toisia varten on ikävää, mutta niin voi käydä, vaikkei edes haluaisi kuolla.

Onhan elämä aika ajoin tylsää ja maailmassa kamalia asioita. Mutta tuskin se tyhjyys sitä parantaa, käsittääkseni et ole ehdolla minnekään kuolemanjälkeiseen paikkaan. Jos et halua ajatella, mikset kokeile vaikka mielenkiintoisia harhoja huumeiden avulla, kunnes vedät liikaa?

-Koiruoho, 19.1.2008

“Jos et halua ajatella, mikset kokeile vaikka mielenkiintoisia harhoja huumeiden avulla, kunnes vedät liikaa?”

-Been there, done that... illalla on hauskaa ja aamulla taas tylsää. Niitä aineita kun vetää 24/7 ni kyllähän se kuolema sieltä tulee... halvemmaksi tulisi hankkia palkkamurhaaja itsensä perään. Siinä vasta olisi jännitystä, mutta ei riitä rahat siihenkään.

Henkilökohtaisesti jutun juoni on siinä, että kun se tyhjyys mistä puhuit on täysin neutraalia. Elämässä on ylä- ja alamäkiä. Muutama todella hieno hetki ja pari totaalista romahtamista ja kaikkea siltä väliltä. Ehkä en sitten ole niin “seikkailunhaluinen” vaan viihdyn mielummin neutraalissa tyhjyydessä. Ei tapahdu mitään hyvää, muttei mitään pahaakaan. Täydellinen turvallisuuden tunne, jos näin kuoleman jälkeisesti ajatellaan.

-Allu, 20.1.2008

Neutraalius taas ahdistaa minua. Ei, en vain pysty ymmärtämään. Palkkamurhaajaidea on kyllä mielenkiintoinen.

-Koiruoho, 20.1.2008

Elämästä voi saada irti myös hauskoja kokemuksia, jos vain itse haluaa. Se on tietenkin oma valintasi, mutta oletko koskaan todella nauttinut mistään? Tai rakastanut ketään oikeasti? Nämä tunteet tekevät mielestäni elämästä elämisen arvoisen, vaikka niitä olisikin vain 1 tai 0,5% koko elämästä ja loput kurjuutta/ei mitään. Minun syyni pysyä elossa on se, että haluan nähdä ja kokea asioita kun siihen on vielä mahdollisuus. Elämäni tuntuu toisinaan sisällöttömältä, varsinkin nyt kun asun yksin kaupungissa josta en tunne ketään. Kuoleman jälkeen ei voi kokea ilonpilkahduksia, joista niin suuresti nautin. Olen itsekin kärsinyt masennuksesta ja harkinnut itsemurhaa, mutta minulle nykyään hyvin rakas ihminen auttoi taas ymmärtämään että elämässä on myös niitä hyviä puolia, kun osaa etsiä.

Eri asia on, (kuten sinun kohdallasi?), jos ei haluakaan löytää elämästään mitään mielenkiintoista. Siihen en osaa vastata, jos se nyt edes mitään vastausta kaipaa. Pidätkö onnellisuuden/riemun tunteista?

-M. A., 25.1.2008

Voiko syytä ja seurausta todella aina erottaa toisistaan? Yleensä masennus aikaansaa elämän arvon menetyksen mutta toisaalta elämän arvon puute johtaa masennukseen. Ei sitä pysty sanomaan ulkopuolinen että kumpi tuli ensin.

Etenkin, jos elämälle hakee tarkoitusta erilaisista toiminnoista joista seuraa vaikeuksia. Sillä onnettomuuksia ja vaikeuksia saa myös omalla toiminnalla.

Itsemurhan moraalisuus on aika mielenkiintoinen ongelma. Minusta jokainen joka haluaa saa tappaa itsensä ihan vapaasti. Olen kuitenkin myös hieman sitä mieltä, että jos ihminen lähtee viiltelyn tai lääkeyliannoksen tielle, ei joko halua kuolla tai on hieman tyhmä. Niihin kun ei läheskään aina kuole. Siksi ne, jotka itsemurhayrityksellä haluavat herättää huomiota, käyttävät niitä. (Näitäkin on, joille itsemurhayritys on keino, hätähuuto, jotta hänet huomataan. En siis väitä että Allu ei olisi. Toisen puolesta kun on aika mahdotonta tietää..)

-Neo-Konservatiivi, 27.1.2008

“Elämästä voi saada irti myös hauskoja kokemuksia, jos vain itse haluaa. Se on tietenkin oma valintasi, mutta oletko koskaan todella nauttinut mistään? Tai rakastanut ketään oikeasti? Nämä tunteet tekevät mielestäni elämästä elämisen arvoisen, vaikka niitä olisikin vain 1 tai 0,5% koko elämästä ja loput kurjuutta/ei mitään.”

Tuohon minäkin tahtoisin tietää vastauksen, sillä se oli yksi asia, jota mietin silloin kirjottaessani kommenttia, joka jostain syystä täältä katosi. Tuossa vain on niin hyvin tuotu esiin se asia, joka minuakin ihmetyttää.

Jos on kokenut todellista rakkautta tai nautintoa, ei pysty kieltämään etteikö se olisi kokemisen arvoista. Mutta toinen asia on se, oletko sitten kokenut kumpaakaan oikeasti, tai tunnistanut niitä tunteita oikeiksi.

-Soundtrack, 6.2.2008

M. A., olen kyllä yrittänyt löytää elämästä mielenkiinnon kohteita, mutta kaikki ovat täysin arvottomia. Kuten aijemmassa kommentissani kerroin, pidän enemmän täysin neutraalista tilasta, jonka voi saavuttaa vain koomassa tai kuolemassa. En sitten tiedä olenko jo niin turtunut tähän elämiseen, että on mahdoton löytää intohimon kohteita. Kuitenkin mukava kuulla, että olet päässyt masennuksestasi.

Neo-Konservatiivi toi taas esille nämä viiltelijät ym. “avunhuutajat”. Itsekin olen miettinyt heidän toimintaansa paljon, mutten ymmärrä sitä. Olen kuitenkin huomannut, että he eivät yleensä ole puutuneita elämäänsä, vaan heidän elämässään(tai päässä) on jotain niin pahasti vinossa, että se saa heidät toimimaan näin.

Sitten jos minun tapauksestani puhutaan, niin minä todellakin olen kai sitten puutunut tähän. En viiltele taikka muutenkaan vahingoita itseäni enkä yritä saada sitä kautta apua. Se asia, mitä nyt ajan on se, että saisin itsemurhalle oikeutta. En tahdo pahaa ystävilleni enkä muillekkaan, mutta tiedän kuitenkin(vaikken ymmärrä) että pois menoni satuttaisi heitä. Yritän saada ihmiset ymmärtämään.

Haluaisin vielä lisätä, että lääkkeiden yliannostus(myrkyttäytyminen on ihan käypä itsemurhakeino ja yleisin naisten itsemurhatapa, eli se ei välttämättä ole avunhuuto.

-Allu, 10.2.2008

Tiedän tunteen Allu. Minäkään en koe tällä kertaa olevani masentunut (syvä sellainenkin on koettu), ainoastaan haluton ja turta elämää kohtaan.

Olemassaolo tällä planeetalla tuntuu turhalta – eiköhän tätä ole tullut jo ihan tarpeeksi nähtyä ja koettua.

Minulla on lapsia ja koen kutsumusta ammattiini, jota elämälläntarkoitus-meiningiksi voisi kuvailla. Maailmassa on paljon mitä haluaisin tehdä, mutta en vaan jaksa elää. Olen ollut ihastunut ja innostunutkin, muttei se ole lisännyt elämisenhaluani.

-kerstin, 30.5.2008

Tiedän tunteen Allu. Minäkään en koe tällä kertaa olevani masentunut (syvä sellainenkin on koettu), ainoastaan haluton ja turta elämää kohtaan.

Olemassaolo tällä planeetalla tuntuu turhalta – eiköhän tätä ole tullut jo ihan tarpeeksi nähtyä ja koettua.

Minulla on lapsia ja koen kutsumusta ammattiini, jota elämälläntarkoitus-meiningiksi voisi kuvailla. Maailmassa on paljon mitä haluaisin tehdä, mutta en vaan jaksa elää. Olen ollut ihastunut ja innostunutkin, muttei se ole lisännyt elämisenhaluani.

-kerstin, 31.5.2008