Lisää kirjoituksia aiheesta Muut tai muista aiheista.
Tiivistelmä: Angstia :D 1 136 lukijaa, joista 42 eli 4% on antanut arvosanan (8-).
I see
Aurinko laskee ja taivas täyttyy väreistä.
Vesi on mustaa ja hiekka kultaista,
mun elämä valuu pois kuin hiekka sormien välistä.
Mä ymmärrän nyt, mikä kaikki on pielessä,
ovat aina olleet,
ja tulevat aina olemaan,
niin kauan kuin tunteille ei anneta sijaa.
Näen kaukana seilaavan laivan
ja mä tiedän, että se tulee uppoamaan
ja kukaan ei selviä hengissä.
Me kaikki kuollaan
ja silloin kaikki on myöhäistä.
Mä suljen silmäni
ja mä nään paremmin kuin koskaan ennen,
sillä mä tosiaan näen,
mä ymmärrän.
Tieto on liian raskas ja totuus iskee päin kasvoja,
mä yritän hengittää tunteen pois
mutta mä en pysty ja mun aivot täyttyy mitä synkemmistä asioista,
jotka on,
ei niitä voi unohtaa.
Mun sydän hakkaa, kun mä tajuan, että olen ollut osa tätä,
osa teitä,
osa meitä.
Kyyneleet valuu mun poskia pitkin,
miten ihmiset voi vaan elää ja olla,
kun toiset kärsii.
Jokainen otettu askel on harhaa,
jokainen sanottu asia on valhe,
jokainen tehty teko on toisen murha,
sillä mä tiedän, minkä te myös tiedätte, mitä te ette ymmärrä,
ettekä te välitä. Mutta mä välitän.
Tuhannet raiskatut ruumiit makaa metsien kätköissä,
hiljaa nyyhkyttäen.
Istukasta revityt elämät lojuu roskakorien pohjalla.
Mustelmia, haavoja, murtuneita luita ja katkenneita jäseniä.
Ne kaikki pyörii mun ympärillä, ja mä yritän työntää ne pois,
mutta ne tulee vain lähemmäs ja punaisissa korkokengissä ja minihameissa
juoksentelevat naiset katselee mua ylimielisesti,
samalla kasvoja myöten hunnutetut naiset nauraa mulle,
pienet lapset repii mua hiuksista,
ja mua sattuu.
Tuhannet ihmiset osoittaa mieltään, ne huutaa iskulauseita ja vaatii muutoksia.
Poliitikot juovat kahvia ja rupattelevat mukavia vierustoverilleen.
Mä näen ja kuulen
tyhjiä sanoja
totetutumattomia lupauksia
ja turhaa toivoa.
Kaikki on aina samaa,
mikään ei koskaan muutu.
Sodan ja väkivallan uhrit makaa kuolleina mun edessä,
kun niiden tappajat saavat ylennyksen.
Kaksipäiväinen vauva haudataan, myöhemmin hänen äitinsä
ja lopulta isäkin.
Mä kuulen jostain itkua ja vahingoniloista naurua.
Tätähän te kerjäätte.
Mä näen unettomia öitä, pelon lasten kasvoilla
ja vapisevin äänin lausutut iltarukoukset.
Tuhannet syyttömät kituu vankiloissa turhaan, kun syylliset ovat vapaalla jalalla.
Sadat tuhannet lapsisotilaat syöksyvät kohti kuolemaa
kun aikuisia ei näy missään.
Köyhät vanhemmat myyvät lapsiaan Eurooppaan,
parempaan elämään
rikkauteen.
Nämä lapset myyvät itseään läpi elämänsä,
bisneksestä ei pääse pois
ja kotiin ei ole paluuta.
Mä näen kadulla kerjäävän köyhän,
rikkaiden kävelevät ohi,
vähävaraiset antavat vähästään.
Epäonni ja kurjuus seuraavat toisiaan,
hätä ja köyhyys ravistaa meidät takaisin todellisuuteen.
Mitä hienoa on maailman korkeimmalla pilvenpiirtäjällä,
kun sen ympäristössä on kodittomia, kulkureita.
Mitä järkeä on keksiä yhä nopeampi tietokone,
kun miljoonilla ihmisillä ei ole sitä alkeellisintakaan.
Mä kohotan katseeni ylös, kohti taivasta.
Taivas on musta ja tähdetön.
Se on surusta ja häpeästä musta,
pilvet peittävät tähdet ja kuun.
Kaukana seliaavasta laivasta näkyy enää vain pieni piste,
ja mä tiedän, että se lainehtii pois,
enkä mä näe sitä koskaan.
Sä tulet mun lähelle
ja otat mua kädestä kiinni.
Mä tiedän että sä olet kokenut sen,
minkä mä olen nähnyt vain televisiossa.
Sä tiedät miltä tuntuu menettää läheinen,
sä olet nähnyt verta, tuhoa ja tuskon huutoja.
Ja silti sä olet siinä.
Tuet mua heikkoina hetkinä,
autat kun tarvitsen apua,
lohdutat silloin kun kaipaan.
Mä kohotan katseeni ja katson sua suoraan silmiin.
Sun silmät on mustat kuin tää taivas,
mutta nä säkenöivät ja mä nään niistä lämmön.
Sun huulet lausuu sanat, joita
mikään mahti maailmassa ei voita,
mikään sota ei tuhoa,
sillä,
mä rakastan sua.
-satuprinsessa, 11.3.2008
| 4 | |
| 5 | |
| 6 | |
| 7 | |
| 8 | |
| 9 | |
| 10 |
Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.
Lisää kirjoituksia aiheesta Muut tai muista aiheista.
