Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Normipäivä

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


7 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 19/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Taas ammuttiin koulussa, eikä vuottakaan ehtinyt kulua edellisestä kerrasta. 2 902 lukijaa, joista 133 eli 5% on antanut arvosanan (7).

Normipäivä

Tumma taivas.

Kun tätä tapausta tarkastelee vähänkin, huomaa heti, että se on todella samankaltainen Jokelan ampumistapauksen kanssa. Tästä voisi ajatella, että ampuja tahtoi vain julkisuutta, ja niin voitaisiin laittaa mappiin “huomionhakuiset luuserit.” Kun heitetään vähän lisää vettä tuomitsemismyllyyn, niin päästäänkin latelemaan impotentteja solvauksia tapauksesta, joilla ikäänkuin yritetään peittää raaka todellisuus. Harmi vain, ettei se tule häviämään vaikka mitä pinoaisi päälle.

Juuri kuten Pekka-Eric Auvinenkin, myös Matti Saari ei nähnyt hyvinvointivaltiossamme mitään hyvää, vaan pelkän mustan tien tyhjyyteen. Meillä on kyllä useimmilla katto päämme päällä, jokapäiväinen leipä ja sirkushuvit siihen päälle, mutta nämä viimein saavutettuamme emme ole pyrkineet yhtään pidemmälle millään muulla asteikolla kuin vain mukavuuden maksimoinnilla. Yhteiskuntamme henki perustuu yksilön hyvinvoinnille, ja tämä päämäärä jättää varjoonsa kaiken muun, joten muusta juuri tietämättä aherramme kasataksemme mitä mahtavimman kukkulan allemme. Kun pidämme ihmisyksilöä kuninkaana, tämän istuimen petaamiselta emme näe mitä teemme ympäristöllemme ja kehdon likaamisen lisäksi itsellemme. Kukkulan päällä on yksinäistä: mihin tästä, mikä on suunta, vai jatkanko vain rakentamista, vaikka en tiedä että miksi? Olemme sokeita taivaalle yllämme, ja niin kukkulamme riutuvia vankeja, onnellisuudessamme kituvia.

Kun nuorta ihmistä kohtaa tällainen tulevaisuudenkuva, ei ole mikään ihme, että toiveet murtuvat ja horisontti synkkenee. Useimmathan eivät näe tätä ympäröivää todellisuutta, vaan he joko kuvittelevat kulkevansa kohti onnellista tulevaisuutta ihmisen kaikkivoipaisen järjen avulla, tai sitten he ovat vetäytyneet pois muulta maailmalta oman lokeronsa sopukoihin, elääkseen vain päivä kerrallaan. Kun itse tajuaa yhteiskunnan suunnan ja sen groteskin arjen – ihmiset jahtaamassa lyhytnäköisten halujensa täyttämistä päivästä toiseen, äristen heidän yksioikoista maailmankuvaansa uhkaaville – epätoivo vain kasaantuu entisestään, sillä mitä yksi yksilö voisi tehdä pysäyttääkseen tämän vyöryn? Useimpia ihmisiä ei yksinkertaisesti kiinnosta suunnan muuttaminen, sillä se vaatisi henkilökohtaisia uhrauksia, paljon suurempia kuin vaikkapa kierrätyksen aloittaminen, ja yksilön paapomisajattelusta tyystin luopumista; kuoleman ja tuskan hyväksymistä osana elämää, “oikeuksiemme” pitävyyden unohtamista. On selvää, että pelkästään painavin sanoin muutosta ei tule, koska elämäntavat ja asenteet ovat juurtuneet kovin syvälle. Olettaen, että saisitkin lakialoitteen tms. aikaiseksi, se laimentuisi joksikin naurettavan haaleaksi varjoksi alkuperäisestä intohimostaan kulkiessaan satojen tylsämielisten välikäsien kautta.

Ampuminen ei ollut “sairasta,” “oksettavaa,” “inhottavaa,” tai millä adjektiivilla sitä tupataankin kuvaamaan. Mikä on se moraali, jonka silmissä toisen ihmisen vahingoittaminen on tuomittavaa, ja mikä ehdoton arvo sillä on todellisuudessamme? Tällaisen ajattelutavan mukaan koko teolla ei ole mitään syytä eikä motiivia, vaan se olisi ollut pelkästään yhden “muun” järkyttävä teko, jota ei voi eikä kannatakaan selitellä: se olisi yksiselitteisesti tuomittava, koska muuten ihmisrakkautemme peruspilareiltamme katoaisi pohja. Ilman moraalisen tuomitsemisen verhoa tajuamme, että ampuminen oli reaktio, tunteellinen sellainen, ja näinollen sillä on syy. On tietysti inhimillisesti traagista, että niin moni kuoli, mutta se oli tämän reaktion hinta, ja näitä purkauksia tulee tapahtumaan vielä, sillä kelkkaa ei ole käännetty. Kuten Pekka-Eric Auvinenkin, myös Matti Saari ravisteli näkemystämme “hyvinvointi-Suomesta”: onko täällä nyt sittenkään niin täydellistä elää, vaikka aineellisesti meillä on kaikkea mitä voisi edes toivoa? Olemmeko me nyt ollenkaan sillä ehdottomalla kehityksen huipulla, josta elättelemme fantasioita, ja vieläkin kiihkeämmissä kuvitelmissa nousemme siitäkin aina vain ylöspäin?

Julkinen keskustelu keskittyy nyt vain keinoihin, joilla estää mm. kouluampumisia sinänsä, eikä niiden syihin. Puhutaan – jankataan – aseista ja luvista, mielenterveyshoidon ja yhteisöllisyyden merkityksestä ennaltaehkäisevinä toimina. On usein kuultu fraasi, että “aseet tappavat, eivät ihmiset.” Sen kuluneisuudesta huolimatta voimme todeta, että aseiden rikollinen käyttö tuskin vähenisi paljoa kieltämällä ihmisiä hankkimasta näitä kammottuja käsiaseita laillisin keinoin. On syytä olettaa, että jos aseen haluaa, sen myös saa, eikä pimeillä markkinoilla tarvitse tyytyä aivan mihin tahansa pienikaliiperiseen aseeseen, koska lupia tuskin kysellään kovasti. Vaikka kouluampumiset vähenisivätkin, ongelma, alkusyy ei häviäisi minnekään. Mielenterveyshoidon resurssien lisäämiseen pätee sama asia: se toimisi vain pelkkänä purkkapaikkana uhkaavalle vuodolle.

Yhteisöllisyys on näistä kolmesta pääteemasta ainoa, jolla on merkitystä. Nimenomaan se, että yhteiskunta on niin atomisoitunut ja yksilöt toisistaan erillään jokainen omassa synkässä putkessaan, rikkoo mielemme, koska sen metallinkiiltävät seinät eivät tarjoa kuin yhden lineaarisen polun “onneen,” jonka pitäisi pilkottaa putken päässä. Poliitikkojen piilevä motivaatio on vedota kansaan, ja niin heidän pitää tarjota jotain yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja, joilla siivota kouluammuskelujen ikävä tahra pois muuten niin puhtoisesta arjestamme. Yhteisöllisyyden tunne ei lisäänny kauniilla sanoilla, vaan se vaatii aitoa rakennemuutosta, sellaista joka näkyy selvästi arjessamme. He eivät voi sanoa mahdollisen epäsuosion vuoksi, että nykyinen tuottavuuteen tähtäävä tehokkuuden ajattelutapa luo myös särkyneitä ihmisiä, koska kaikki eivät kestä aineellisten ihanuuksien perässä juoksemisen köyhdyttämästä hengestä seuraavaa näköalattomuutta, vaan reagoivat sitä vastaan. Pitäisi myös olla loogista, että mikäli tähän suuntaan mennään jatkossakin, niin ihmiset tulevat reagoimaan vallitseviin oloihin samalla tavoin, ja kehityksen myötä voimakkaammin.

Kouluampumiset ovat yhtälailla osa nyky-yhteiskuntaamme kuin kauppojen sunnuntaiaukioloajatkin.

-kuurakarahka

-kuurakarahka, 28.9.2008

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
10 tuoreinta kommenttia 11:sta. Näytä kaikki kommentit
Kommentit
#9924

J, ei siinä olekaan logiikkaa, mutta kouluampuja ei ahdistuneisuudessaan, turhautuneisuudessaan, vihassaan sitä ymmärrä. Kysymys kuuluu, kuinka näistä tunteista päästään eroon?

-The Unfotunate One, 28.9.2008

#9926

Saattaa mennä hieman ohi aiheen, mutta koska käsitän ihmisen yhtenä niistä luikuisista, oikeudettomista lajeista joita planeetallamme on, en voi välttyä ajatukseslta: “Mitä luonnevikaiselle koiralle tehdään? Uudelleenkoulutetaan, tai hakataan siitä vittumaiset luonteenpiirteet pois, tai kuula kalloon.” Samalla tavoin kai toimisimme minkä tahansa muunkin ihmishenkeä uhkaavan lajin osalta. Tässä Kauhajoen tapauksessa luonnevika vain huomattiin liian myöhään.

-Joshua Samola, 28.9.2008

#9932

What a poor boy only could do, except playing in rock'n'roll bands?

Mick Jagger – Street fighting man

-Orange, 28.9.2008

#9938

En kyllä ymmärtänyt nyt miten kuurakarahka olisi estänyt Saarea tai Auvista?

Sitten minua hämää se, että kirjoituksessa jotenkin annettiin ymmärtää, että nykyinen yhteiskunta on suuren enemmistön tahdon vastainen. Tämä on hyvin hämmentävää. Jos suuri enemmistö ei haluaisi keskittyä tavaran keräämiseen, miksi he tekevät niin?

“Olemme sokeita taivaalle yllämme, ja niin kukkulamme riutuvia vankeja, onnellisuudessamme kituvia.”

Kuinka tälläinen sitten korjattaisiin, jos enemmistö ilmiselvästi on ihan tyytyväinen elämäänsä. Onko sinulla tai jollakulla muulla sellainen oikea tapa elää jota muidenkin pitäisi noudattaa, jotta asiat olisivat paremmin.

-Tuomas, 29.9.2008

#9940

Muistan joskus lukeneeni testistä, jossa mitattiin kuinka usein liftari otetaan kyytiin Euroopan eri maissa. Vaikeinta kyydin saaminen oli Ruotsissa, helpointa ns. “pahoinvointivaltioissa”. Tulosta selitettiin sillä, etta esim. Ruotsissa ja Suomessa pulaan joutuneen auttaminen katsotaan kuuluvan yhteiskunnalle, ei yksilöille.

Yhteisöllisyytemme on sosialisoitu valtiolle. Vanhus heitetään vanhaikotiin riutumaan. Diabeetikko saa rauhassa tuupertua keskelle ruuhkaista jalkakäytävää. Kukaan ei puolusta kuolu-/työpaikkakiusattua. Kyllä hyvinvointivaltio hänestä huolehtii!

Ja mehän kannatamme sitä! Eikä ihme, kun valtion TV jatkuvasti suuntaa meihin massiivista järjestelmäämme ylistävää markkinointiviestintää. Toisto on yksi sen parhaista tehokeinoista!

En usko Saaren tai Auvisen olleen läpeensä pahoja ihmisiä, joilta pitäisi erityisesti suojautua. Luultavasti he olivat aivan tavallisia nuoria, joiden mielet päästettiin järkkymään niin pahoin, että se ajoi heidät äärimmäisiin tekoihin. Hyvinvointisosialismi epäonnistui, eikö nyt olisi aika kokeilla aitoa yhteisöllisyyttä?

-Orange, 29.9.2008

#9948

entä jos me olemmekin ne jotka eivät ymmärrä? Meidän pitäisi nimenomaan ymmärtää niitä tekijäöitä, jotka johtavat tällaiseen. Melestäni ymmärtämiseksi kutsutaan aivan vääriä asioita näissä tapauksissa. Mutta uskoisin että kovinkaan moni ei suostu ymmärtämään sitä, eikä tätä kommenttia.

-welt, 30.9.2008

#10005

Jos näkee tässä maailmassa mitään muuta kuin itsensä ja muut ihmiset niin se johtaa väistämättä misantropiaan. Keskimääräinen ihminen ei ole millään tavalla eläimen yläpuolella, hänen vain tarvitsee tuhota enemmän ollakseen tyytyväinen. Nykyinen teknologia ja arkiaskareiden helpottuminen sitä kautta voisi, ehkäpä, tarjota mahdollisuuksia monenlaiseen kehitykseen, joka ehkä saattaisi vielä joskus oikeuttaa osan tästä silmittömästä raakuudesta, mutta perusihminen valitsee tympeän 8-16 duunin, baarissa roikkumisen ja Salkkarit. Tai jos hänellä on rahaa niin omalla luksusjahdilla kiertelyn ja golffaamisen.

Se, mitä ihminen jossain kyselyssä sanoo omasta tyytyväisyydestään on aika merkityksetöntä. Meidän itsekeskeisellä ajallamme henkilökohtainen tyytyväisyys on yksi onnistumisen mittari, ja eihän kukaan tahdo myöntää tehneensä vääriä valintoja. Jos ihmiset olisivat OIKEASTI tyytyväisiä, kaikki olisi hyvin. Yleensä asia menee kuitenkin “Olen tyytyväinen elämääni. Paitsi...” Ja yleensä sen, mikä seuraa, saavuttaminen vaatii, keskivertoihmisen järkeilyn tuloksena ainakin, sellaisten asioiden uhraamista joita ei enää pitäisi uhrata minkä tahansa lapsekkaan “mä haluun” -impulssin vuoksi. Onneksi tätä menoa ei tarvitse enää kauaa katsella, vaikkei luultavasti sekään ole mukavaa nähtävää, miten likaisesti ihmiskunta ongelmansa sen räjähtäessä käsiin ratkaisee. Voi olla, että Auvinen ja Saari jäävät kakkoseksi.

-ihminen, 7.10.2008

#10032

Ahaa koska ihmiset toimivat eri tavalla kuin te haluaisitte ja väittävät kuitenkin olevansa onnellisia, niin he salettiin valehtelevat.

Mitäs jos yhteiskunta on sellainen kuin se on koska ihmiset pitävät kilpailusta ja vertailusta ja tykkäävät kerätä enemmän tavaraa kuin naapuri. Eikä se ole jonkin mystisen ulkopuolisen tahon aikaansaama tila.

“Ahneus on loppumaton luonnonvara.” --Tuomas

-Tuomas, 12.10.2008

#10034

“Mitäs jos yhteiskunta on sellainen kuin se on koska ihmiset pitävät kilpailusta ja vertailusta ja tykkäävät kerätä enemmän tavaraa kuin naapuri. Eikä se ole jonkin mystisen ulkopuolisen tahon aikaansaama tila.”

Totta, totta. Ei nykymenosta voikaan syyttää mitään kosmista ahneuden voimaa, jonka vaikutusvalta perustuu vain siihen uskomiseen: sen ikeen alta pääseminen tapahtuisi näin sormia napsauttamalla.

Kehityshän on tapahtumien summa, ja yhteiskunnallinen kehitys on yksilöllisten tapahtumien ja vuorovaikutusten tulosta. Ihmiset eivät välttämättä _pidä_ juuri kilpailusta ja oravanpyörässä juoksemisesta, mutta tekevät niin, koska eivät näe muutakaan keinoa täyttää perustarpeitaan – plus sitä luksusta, johon kokevat olevan mahdollisuuksia.

Aineen kerääminen tuo heille onnea, jotka näkevät siinä arvoa, mutta onko heidän mielipide sitten tasavertainen kaukonäköisempien katsantojen kanssa, jotka suorastaan huutavat pysähtymään ennenkuin kaikki valahtavat suoraan hornaan?

-kuurakarahka, 12.10.2008

#10066

“Ahaa koska ihmiset toimivat eri tavalla kuin te haluaisitte ja väittävät kuitenkin olevansa onnellisia, niin he salettiin valehtelevat.”

Ahneus ja onni eivät pysy samassa paikassa. Kuulostaako kulahtaneen kliseiseltä? Miksi? Myönnän toki myös itseäni häiritsevien ihmisten voivan olla onnellisia, mutta valtaosa heistä ei sitä varmasti ole, mikäli oletan meidän jakavan suurin piirtein samantyyppisen perusaivotoiminnan ja kehonkielen.

-ihminen, 17.10.2008

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Yhteiskunta tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: