Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Puurtaminen

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


23 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 16/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Mitä tahto sukeltaa maailmaan tarkoittaa? 1 497 lukijaa, joista 143 eli 10% on antanut arvosanan (7+).

Puurtaminen

Instrumentti

Ihmisten tekemisillä on erilaisia painotuksia. Toisia asioita tehdään hälläväliä-asenteella, pois alta vain, ja toisiin suhtaudutaan fanaattisella sydämen palolla. Niinpä ne myös vaikuttavat meihin kokemuksina eri tavalla, vaikka silkka ruumiillinen vaikutus olisikin sama innostuksesta riippumatta. Roskien vieminen on sopiva esimerkki arkisesta asiasta, joka tehdään vain siksi, että se pitää saada tehdyksi. Siihen ei sen kummemmin kiinnitetä huomiota eikä sen hienouksia yritetä opiskella, koska päämäärä on niin matalalla tasolla, ettei se juuri vaadi kiipeämistä: vain oman matkansa tasaisella tarpomista. Asian suorittaakseen ottava ei huomaakaan, kunnes jo astuu putken toisesta päästä ulos, koska työ ikäänkuin lipuu ohitse muun maailman ohella.

Toki roskien viemisessä voi katsoa pinnan alle, ja nähdä kerroksia syvempää tietoa. Onhan koko toimituksessa monta eri astetta, jotka voidaan suorittaa alati tiukkenevat kriteerit täyttäen kunnes liike on täydellistä. Totta puhuen, useimmat eivät näe tässä nimenomaisessa teossa syvemmälle. En miekään. En vain näe sitä millään tavalla tarpeelliseksi. Tahdolleni riittää, että työ tulee tehtyä.

Suurin osa tekemisistä jää keskivertoihmiselle tähän osastoon, sillä näin on tapahduttava vaikka sitten ajan rajallisuuden vuoksi. Niinpä aikaa ja tarmoa liikenee paneutumaan vain muutamaan toimeen. Mitä enemmän opit jostain tietystä liikkeestä, sitä enemmän sinut olet sen kanssa. Oppimista voisi kuvata niin, että kuvitellaan teon olevan kappale. Sen voi huomata erottuvan muista ympärillä olevista kappaleista ulkomuotonsa vuoksi, joka on sen uloin kosketuspinta aisteillesi. Kaukaa katsottuna se ei eroa pinnaltaan muista kappaleista, mutta kun sitä tarkastellaan likempää, kuoritaan samalla yksi kerros pois syvemmän tiedon päältä. Kappaleen muoto on vielä aivan yhtä tosi ja pätevä, mutta pinta itsessään pitää sisällään salaisuuksia, jotka jäävät paitsi kaukaiselta silmältä. Aluksi pinta paljastaa pieniä epätasaisuuksia, ja yhä lähemmäksi siirryttäessä ne muuttuvat kumpareiksi, jopa vuoriksi vielä pienempien aaltojen seassa.

Aivan välinpitämättömällä mielellä ei tällaiseen tarkkuuteen pääse, vaan siihen pitää pyrkiä, jolloin itse tutkittavasta liikkeestä tulee vahvemmin osa elämääsi kokemuksena kuin yksinkertaisesta roskien viemisestä. Voisi sanoa, että suhtautumisen taso vaikuttaa siihen, kuinka paljon itse tekeminen muuttaa meitä, ja kuinka tiukasti siitä tulee osa meitä. Mistä tahansa kyllä tulee osa meitä kokemuksena, mutta syvempi suhtautuminen liikkeen hienouksiin tarjoaa, sanoisinko, “valaisevan” ja opettavaisen kokemuksen. Olen käyttänyt sanaa “liike,” koska se käsittelee terminä itselleni läheistä tekemisen muotoa: voimailua.

Siinä liikkeen puhtaudella on erinomaisen tärkeä merkitys, koska voima on osaltaan tekniikkaa: vahvinkaan moottori ei liikuta autoa nopeasti kun pitoa ei löydy, ja mutkitteleva reitti on aina epäedullisempi määränpäähän ehtimisen kannalta kuin suora tie. Niinpä liikkeen puhtauden saavuttamisesta tulee ikuinen prosessi, jossa lähestytään täydellisyyttä mutta sitä ei koskaan todella saavuteta. Päältäpäin yksinkertaiselta vaikuttavasta liikkeestä löytyy lukemattomia hienouksia, jotka ajan ja kokemuksen myötä avautuvat kärsivälliselle harjoittelijalle. Liikeratojen omaksuminen ja hionta vaatii itsekuria, sillä alati täytyy olla valppaana, ettei lipsu saadakseen työn vauhdilla läpi kärsimätöntä mieltä tyydyttääkseen. Puske, puske eteenpäin äläkä anna periksi, koska rauta ei anna anteeksi. Mikä mainio tapa oppia omat rajansa ja paikkansa avaruudessa!

Tuon opin tiellä työnnyt maailmaan keihäänkärjen tavoin: tunnet jokaisen pehmeän alueen, kovan pisteen, myötäilevän linjan ja karkean kohdan. Tahdon lujuus on kuitenkin avainasemassa, sillä ilman sitä et kykene työntymään pintaa syvemmälle: energia ei yksinkertaisesti riitä. Tämä kärki myös hioutuu tunkeutuessaan olemukseen, eli kokemukset jättävät jälkensä. Ilman lujaa tahtoa et kuitenkaan saa maistiaisia maailman salaisuuksista, jotka avautuvat kamppaillessasi todellisuuden näkymättömien esteiden kanssa. Työnny siis, ja opi; tai sysää itsesi laiskasti tuuliajolle.

-kuurakarahka

-kuurakarahka, 31.1.2009

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 3 kommenttia
Kommentit
#10914

Nyt olen nähnyt kaiken...

-Eezi, 31.1.2009

#10917

Tää oli ihan mielenkiintoista. Itelläkin ollu vähän samansuuntaisia mietintöjä.

-kuupää, 31.1.2009

#10928

Vaasassa asuessani heittelin roskapussit parvekkeelta viidennestä kerroksesta pitkin pihoja. Tein sen yöllä, jolloin naapurit eivät mahdollisesti huomanneet kuka kyseessä oli. Valituksia ei tullut ja kävelymatkat roskakatoksen suuntaan lyhenivät olemattomiin. Laiskuudessakin on oppimista. Täydelliseen sellaiseen pääsy tosin vaati konkreettisia, joskus jopa omaa taloudellista asemaa horjuttavia kokeita. Tällä tarkoitan roskaamisesta aiheutuvia sakkoja kiinnijäätäessä.

-Joshua Samola, 2.2.2009

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: