Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.
Tiivistelmä: Tupakoinnin lopettamisen ihanuus ja kurjuus. 371 lukijaa, joista 30 eli 8% on antanut arvosanan (8).
Tupakkalakko
Jos minulta kysyttäisiin, mikä on helpointa ja vaikeinta elämässä, niin vastaisin, että se on tupakoinnin lopettaminen. Tumppaan aina aamulla, ennenkuin lähden töihin. Poltan seuraavan tupakan, kun tulen töistä kotiin. Talvella onnistuin kuitenkin olemaan useita kuukausia polttamatta ja se ei ollutkaan niin helppoa.
Tupakkalakko alkoi eräänä lokakuisena aamuna ja päättyi helmikuun loppupuolella. Lakon loppua enteili se, että aloin ensin poltella viikonloppuisin. Sitten lopulta koko lakko päättyi omaan heikkoon luonteeseeni. Tupakoinnin lopetus ei onnistunut – ehkä minut on vain tarkoitettu polttelemaan. Olin onnellinen tupakoimattomuudestani ja olisin halunnut päästä tupakasta eroon, mutta minkäs voit, kun olet tähän koukkuun joutunut.
Käytin tupakoinnin lopettamisessa internetistä löytyvää ActiveStop-ohjelmaa, http://www.activestop.fi/, jossa täytellään omaa päiväkirjaa kuukauden ajan. Ohjelmassa saa vastata joka päivä omiin tupakointitapoihin liittyviin kysymyksiin ja se alkaa viikkoa ennen tupakoinnin lopettamista. Ohjelmassa on myös joka päivälle tupakointiin liittyviä artikkeleita. Lisäksi ohjelma tarjoaa laskurin, jolla saa selville mm. siihen mennessä polttamatta jätetyt tupakat ja rahansäästön. Ensimmäisen kuukauden jälkeen ohjelma antaa vielä uusia tehtäviä viikon välein, parin kuukauden ajan. Mielestäni ohjelma, sen ohella, että oli visuaalisesti mukavan näköinen, oli todella hyvä ja kannusti minua siihen, että onnistuin olemaan niinkin pitkään polttamatta.
Ensimmäisten kuukausien aikana käytin myös nikotiini-korvaushoitoa ja se on mielestäni tehokasta. Irrottauduin korvaushoidosta yhdellä kertaa ja onnistuin sen jälkeen olemaan tupakatta vielä pari kuukautta. Silloin helmikuun lopulla olisi ehkä kannattanut ottaa Nicorette-microtab tupakan sijasta! Yleensähän nikotiini-korvaushoitoa suositellaan käytettäväksi vain noin puoli vuotta. Luin kuitenkin äskettäin erään alan asiantuntijan mielipiteen, jonka mukaan nikotiini-korvaushoitoa voi jatkaa vaikka koko loppuelämänsä, koska siinä ei ole muita vahingollisia aineita kuin nikotiini. Tupakastahan niitä löytyy paljon enemmän, mm. nikotiini, terva ja häkä.
Ehkä joskus, jos minulta löytyy uusia voimia, aloitan uuden tupakkalakon. Minusta se on ehdottoman kannatettavaa, kun ajattelen kaikkia tupakan haittoja, joita ovat mm.
- vaarallisten tautien, kuten keuhkoahtaumataudin ja keuhkosyövän mahdollisuus
- rahan kuluttaminen savuna taivaalle
- tupakoinnin turhuus
Mutta se tupakkalakko on sitten syksymmällä!
-Da Dam, 11.4.2010
Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.
Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.
Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista:
- kaikki kaikessa...
- Ohjelmien ikärajat
- Jumalan olemassaololle on todisteita
- Mikä on elämänkatsomuksesi?
- Putkassa
- “Punainen huone”
- Punaisen mökin poika
- Ryhmäavioliitto
- Raamatun moraali
- Rienaajan vaalimanifesti
- Lisää kirjoituksia
