Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Putkassa

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


18 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 31/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Tarina siitä kuinka jouduimme lapsuudessamme veljeni kanssa pahnoille 1 802 lukijaa, joista 146 eli 8% on antanut arvosanan (7).

Putkassa

Silloin elettiin 60-luvun alkupuolta, kun tämä usein jälkeenpäin muistelemani tapahtumasarja tapahtui veljeni Riston, jota kutsuimme syystä jota en muista Ihtiksi, ja kohdalleni. Ihti, joka oli melkein päivälleen kaksi vuotta nuorempi kuin minä, oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan paras ystäväni, me veljekset hyvässä ja pahassa, olimme kuin paita ja peppu. Toki niin kuin kaikkien terveiden veljesten suhteissa, meilläkin oli myös huonot hetkemme, jotka kärjistyivät yleensä tulisiksi riidoiksi ja yhteenotoiksi. Valtaosin suhteemme kulki kuitenkin hyvissä merkeissä. Pidimme samoista asioista, luimme Enid Blytonin teoksia, piirtelimme yhdessä ja ryhdyimme jopa kirjoittamaan kirjaa ollessamme vasta hieman toisella kymmenellä. Kuten kaikki kirjailijat myös me tiesimme, että kirjaa ei sovi kirjoittaa tylsällä lyijykynällä ruutuvihkoon, vaan sanojen oikeaan järjestykseen saattamiseen vaaditaan tietenkin korkeatasoinen väline eli kirjoituskone. Mistä me sellaisen olisimme saaneet, huokailimme kilvan luomisen tuskassamme. Kirjailijathan ovat tunnetusti kekseliäitä ihmisiä, niin mekin ja pian projekti kirjoituskone kirjailijoille oli jo järjestetty kuntoon.

Kylässämme vaikutti noihin aikoihin kirkon nuoriso-ohjaajana keski-ikäinen mies, jonka oletimme ilman muuta omistavan kirjoituskoneen. Projekti kirjoituskoneen onnelliseen lopputulokseen saattamiseen aloimme käydä iltaisin kirkolla lapsille ja nuorille suunnatuissa iltatapahtumissa, joita ohjasi kyseinen nuoriso-ohjaaja. Ystävystyimme melko pian hänen kanssaan ja salakavalasti muutaman käynnin jälkeen johdattelimme keskustelut isosta kirjasta kirjoituskoneeseen. Ei mennyt montaakaan aikaa kun jo naputtelimme nuoriso-ohjaajan Remingtonilla suurteostamme, joka valitettavasti jäi vain parin sivun mittaiseksi. Nuo kaksikin meille niin suunnattoman arvokasta sivua revimme Ihtin kanssa kilvan seuraavan riitamme aikana.

Tuo tapahtumasarja, josta alussa mainitsin, sattui kuumana kesänä, noihin aikoihinhan ei toisenlaisia kesiä ollutkaan. Isämme oli tuolloin matkustanut Jyväskylään vierailemaan siskonsa luona ja me koko vielä kotona asuva sisarusparvi jäimme äitimme ja mummomme kera kotiin. Jostain, en muista enää mistä, onnistuimme Ihtin kanssa saamaan melkoisen riidan aikaiseksi äitimme ja varsinkin mummomme kanssa, jonka ainoa evästys meille elämään oli päivästä toiseen tiuskaistu “uottakaapa kun isäinne tulloo”!

Joka tapauksessa tunsimme tulleemme niin kaltoin ja väärin kohdelluiksi naisväkemme taholta, että päätimme ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin. Pihassamme kukoistavien lukuisten marjapensaiden suojassa päätimme, että nyt riitti, me lähdemme isämme luo Jyväskylään! Mutta kuinka? Suunnitelma kypsyi pikaisesti idioottivarmaksi ja yksinkertaiseksi toteuttaa. Ensimmäinen etappi olisi Tampereen rautatieasema, jonne pääseminen oli järjestettävä tavalla tai toisella. Perille Tampereelle päästyämme kantaisimme matkustajien laukkuja, josta tietenkin kiitolliset matkalaiset sujauttaisivat muutaman kolikon meille palkaksi. Ja kun laukkuja olisi raahattu tarpeellinen määrä, joka oikeuttaisi matkalippuihin Jyväskylään, nousisimme junaan ja matka jatkuisi suunnitelmien mukaan.

Kun kaikki oli valmista, suuntasimme aikaisin aamulla, kun kaikki muut vielä nukkuivat, tien päälle. Matkamiehet eivät tietenkään lähde tyhjin taskuin vaativalle matkalle, emme tietenkään mekään. Mukaan olimme varanneet kansakoulun karttakirjasta repäistyn sivun, jossa komeili Suomen kartta, muutamia kuivia leivänpaloja ja pullo vettä olivat taskuissamme evääksi matkalle.

Alku ei kovin lupaavasti sujunut, kävellä talsimme kesäpäivän kuumudessa eteenpäin ja ohitettuamme Lempäälän alkoi jo hämärtää. Väsymys ja nälkä painoivat matkamiesten mieliä. Maantieltä erottui vieressä olevan pellon takareunalta lato, jonka havaittuaan nuorempi veljeni sanoi, että mennään tuonne nukkumaan yöksi ja jatketaan aamulla. Olin kuitenkin sitä mieltä, että ei muuta kuin eteenpäin, ja niinpä jatkoimme matkaa. Onnemme kääntyi vihdoinkin parin tunnin kuluttua, niin ainakin kuvittelimme tuossa vaiheessa, kun rinnallemme pysähtyi peukalomerkkimme havainnut autoilija. Niinpä matkamme jatkui mukavasti auton takapenkillä. Autoa ajoi hiukan iäkkäämpi mies, joka oli mielestäni ihmeen utelias. Hän kyseli kyselemästä päästyään kaikkea mahdollista siitä keitä olimme ja mihinkä oli tarkoitus mennä. Ilmeisesti vastauksemme eivät häntä tyydyttäneet, koska tämä tuon ajan maanteiden ritari kyyditsi meidät rautatieaseman sijaan suoraan poliisilaitokselle saavuttuamme Tampereelle. Ei mennyt kauaakaan kun jo istuimme Ihtin kanssa “pahnoilla” ja odotimme kauhun sekaisin tuntein mitä tuleman piti. Tai oikeastaan nuo tuntemukset kuvasivat omaa olotilaani, Ihti oli jo tuolloin “karski” jätkä luonteeltaan ja hän harmitteli vain reissumme epäonnista käännettä. - Saatana, mähän sanoin sulle, että mennään sinne latoon! 10-vuotias pikkuveljeni tiuskaisi minulle.

Kuuluisa pituushyppääjä Pentti Eskola, joka oli noihin aikoihin ammatiltaan poliisi, kuulusteli meitä ja selvitti mistä “miehet” tulee ja keitä olimme. Noihin aikoihin ei meillä ollut puhelinta, mutta Eskola onki selville lähistöllämme asuvan tehtaanjohtajan puhelinnumeron ja soitti tälle. Tehtaanjohtaja kävi sitten kertomassa kotonamme mikä on matkamiesten osoite. Kotona oli oltu tietysti huolissaan siitä, mihin ihmeeseen olimme hävinneet. Vaikka tehtaanjohtajan viesti oli ollut ikävää kuultavaa, pojat putkassa, oli se kuitenkin ollut enemmänkin helpottava tieto äidillemme, niin hän ainakin jälkeenpäin kertoi.

Ylimääräistä rahaa ei perheessämme tuolloin liikoja ollut, ja ne vähäisetkin mitä kotoa löytyi, äitimme joutui käyttämään taksiin, jolla meidät mieron tiellä olleet lapsensa haki kotiin. Kaikesta huolimatta kotona riitti iloisia naamoja kun sinne saavuimme, hiukan harmoniaa tosin särki keittiön nurkasta ilmoille kantautunut tuhahdus “uottakaapa kun isäinne tulloo”!

Tunsimme Ihtin kanssa syyllisyyttä tapahtuneen johdosta varsinkin siksi että, olimme aiheuttaneet seikkailullamme niukan kassavarantomme tyhjenemistä. Seuraavana päivänä istuskelimme jälleen piilossa marjapensaiden katveessa ja mielessämme alkoi hahmottua uusi suunnitelma, alkaisimme bisnesmiehiksi ja korvaisimme äidille aiheuttamamme huolen ja rahanmenon.

Uraamme bisnesmiehinä, joilla oli kylässämme selkeä markkinajohtajuus, palaan vielä!

ps. Olen julkaissut tämän tarinan aiemmin mm. huulivoimala.com ja jatkoaika.com sivustoilla.

ps 2. Esikoisromaanini on julkaistu: http://www.nordbooks.net/index.php?p=203&lang=1

-krobbe, 15.6.2010

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 2 kommenttia
Kommentit
#13741

Nyt on pakko kysyä, että kirjoitatko jatkoaikaan? Nimittäin täysin sama tarina oli siellä eräässä ketjussa.

-amorozov, 23.7.2010

#13742

Kyllä kirjoitan.

-Tuntematon, 23.7.2010

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Ihminen tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: