Lintukoto logo

Lintukoto / Agora / Opetelkaa tuntemaan kesäaika ennen kuin sanotte, mitä sille pitäisi tehdä!

Lintukoto etusivu > Agora > Kaikki kirjoitukset

Pidätkö?


23 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 33/min.

Lisää kirjoituksia aiheesta Muut tai muista aiheista.

Tiivistelmä: Tietoa kesäajasta - Kesäaika voidaan lopettaa ilman poliitikkojen päätöstä. 1 681 lukijaa, joista 170 eli 10% on antanut arvosanan (7-).

Opetelkaa tuntemaan kesäaika ennen kuin sanotte, mitä sille pitäisi tehdä!

Kesäajan päättyessä päätin lukea aiheesta kertovien uutisten kommentteja ja niistä paljastui, että suomalaisten tietämys ajanlaskusta ja kelloista on hälyttävän heikolla tasolla. Päätin korjata asiaa jakamalla tietämystäni aiheesta.

Kellonaikoja ympäri maailman verrataan UTC-aikajärjestelmään, joka puhjautuu aikaisempaan GMT-järjestelmään. GMT määriteltiin siten, että aurinko ylittää Greenwichin observatoriota vastaavan pituuspiirin keskimäärin klo 12. Käytännössä klo 12 tarkoitta siis valoisinta aikaa ja klo 0 pimeintä aikaa vuorokaudesta. Tietoa voidaan myös käyttää suunnistamiseen, sillä Kravun kääntöpiirin pohjoispuolella, missä Suomi sijaitsee, aurinko on keskipäivällä etelässä ja kiertää tunnissa 15 astetta myötäpäivään.

Auringon asema on erilainen eri pituuspiireillä, joten kellonajat pätevät vain yhdellä pituuspiirillä, ja kellonajan muuttaminen pituuspiirin mukaan on hyvin epäkäytännöllistä. Ongelma on ratkaistu kompromissilla, jossa maailma jaetaan aikavyöhykkeisiin. Vierekkäisten aikavyöhykkeiden ero on tasan yksi tunti. Näin kellonaikoja eri pituuspiireillä on helppo vertailla keskenään.

Suomi sijaitsee UTC+2 -aikavyöhykkeen läntisellä puoliskolla, joten sitä käytetään Suomen virallisena aikana. Kesäaikana kuitenkin käytetään UTC+3 -vyöhykettä, joka sijaitsee reilusti venäjän puolella.

Kommenteissa monet halusivat joko säilyttää nykyisen systeemin tai siirtyä pysyvään kesäaikaan, jotta illat olisivat valoisampia. Kello on kuitenkin vain ajan mittaaja, jolla ei ole mitään vaikutusta taivaankappaleiden liikkeisiin valoisuudesta puhumattakaan. Jos joku haluaa palata töistä ja mennä nukkumaan aikaisemmin, korjatkoon hän omat aikataulunsa.

Monet puhuivat kesä- ja talviajasta, vaikka mitään talviaikaa ei ole olemassakaan. On vain auringon aseman ja UTC:n mukaan määritelty normaaliaika ja kesäaika.

Lisäksi haluan huomauttaa, että koska enemmistö pitää tätä kellojen kääntelyä turhana, se voidaan lopettaa ilman poliittista päätöstä. Jättäkää kellonne normaaliaikaan älkääkä jääkö odottamaan poliitikkojen päätöstä.

-Grulps, 29.10.2011

Arvosanajakauma
4
5
6
7
8
9
10
Kaikki 18 kommenttia
Kommentit
#14086

Olisihan se vähän kummallista jos olisi noin puoli vuotta kelloni tunnin eri ajassa kuin muut kellot. Mutta minustakin kellojen kääntely on turhaa, eikä sitä tarvittaisi.

-Kellonkääntäjä, 3.11.2011

#14088

“Olisihan se vähän kummallista jos olisi noin puoli vuotta kelloni tunnin eri ajassa kuin muut kellot.”

Sen ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa merkitäviä ongelmia, jos ymmärtää kunnolla, miten kesäaika toimii ja miten se vaikuttaa iakatauluihin. Siis jos kaikki ymmärtäisivät kesäajan, siitä päästäisiin helposti eroon.

-Grulps, 4.11.2011

#14100

Joo. Tämä on taas näitä ongelmia joista voi valittaa, mutta mitään asialle ei kuitenkaan voi loppujen lopuksi tehdä. Paitsi yksilötasolla. Epäilen kuitenkin ettei edes kirjoittaja itse noudata kirjoitelmansa neuvoja kellonsa virittämättäjättämisen suhteen.

Minustakin on kiva nurista elämän epäkohdista, mutta yritän noudattaa myös itse muille antamiani ohjeita.

Hieman aihetta sivuten. Kuinka kävisi jos kansa esim. ensi pressavaaleissa jättäisi täysin äänestämättä? Kuinka presidentti sitten valittaisiin? Jos demokratia lopetettaisiin kokonaan kansan yhtäkkisestä toimesta?

-Joshua Samola, 16.11.2011

#14101

“mutta mitään asialle ei kuitenkaan voi loppujen lopuksi tehdä.”

Miten niin ei voi tehdä? Sehän se ongelma on, että asialle nimenomaan tehdään jotain. Kukaan ei pakota kääntämään kelloja kesäaikaan, mutta silti päätät itse tehdä niin.

“Epäilen kuitenkin ettei edes kirjoittaja itse noudata kirjoitelmansa neuvoja kellonsa virittämättäjättämisen suhteen.”

Arvasit väärin. En jaksa kääntää kelloja, koska en näe siihen mitään syytä.

-Grulps, 16.11.2011

#14103

Hyvä Grulps. Tarkoitin että ei kukaan ala käännellä kellojaan, koska ensinnäkin se vaatisi liikaa suunnitelmallista työtä ja muutoksia nykytottumuksiin. ELI ASIALLE EI TEHDÄ MITÄÄN.

Muutan kelloni kesäaikaan jotta en olisi aina väärässä paikassa väärään aikaan, koska suurin osa väestöstä elää nyt ja tulee elämään niin kesä- kuin talviajassakin. Eihän kukaan minua käske pyyhkimään persettänikään, mutta se on suotavaa ihan jo pelkästään kanssaolijoiden elämänlaadun vuoksi;)

Ja sinäkin laitat kellosi niin talvi- kuin kesäaikaan, koska muuten olisit joko aina myöhässä tai aikaisessa. Esim. töiden suhteen. Itse kierrän kaikenlaisen työn kaukaa, koska työ ei mielestäni ole hauskaa ja minähän en tympeitä ja itseäni inhottavia asioita tee.

Tee sinä ne minun puolestani. Saat olla etuajassa tai myöhässä. Minä en siitä perusta. Itseasiassa heitä kellosi koskeen niin ei tarvitse siitäkään enää narista.

Itseasiassa nytkin tuo marsunhäkki on siivoamatta. puhdista sinä se. Saat olla myöhässä. Mutta vain tämän kerran;D Marsut ovat tiukkoja aikatauluista.

-Joshua Samola, 24.11.2011

#14105

“Tarkoitin että ei kukaan ala käännellä kellojaan, koska ensinnäkin se vaatisi liikaa suunnitelmallista työtä ja muutoksia nykytottumuksiin. ELI ASIALLE EI TEHDÄ MITÄÄN.”

Eli toisin sanoen asialle ei voi tehdä mitään, koska päätät itse olla tekemättä sille mitään?

“Ja sinäkin laitat kellosi niin talvi- kuin kesäaikaan, koska muuten olisit joko aina myöhässä tai aikaisessa.”

En käytä kesäaikaa enkä ole sen takia myöhässä. Kuten aiemmin jo selitin, ainoa syy olla myöhässä on se, ettei ymmärrä kesäaikaa. Esimerkiksi jos kesällä kaupan aukioloaika on 8-21, se on normaaliajassa 7-20. Onko tämä oikeasti liian vaikeaa?

-Grulps, 24.11.2011

#14106

“En käytä kesäaikaa enkä ole sen takia myöhässä. Kuten aiemmin jo selitin, ainoa syy olla myöhässä on se, ettei ymmärrä kesäaikaa. Esimerkiksi jos kesällä kaupan aukioloaika on 8-21, se on normaaliajassa 7-20. Onko tämä oikeasti liian vaikeaa?”

Kyllähän sinä käytät kesäaikaa, koko tuo systeemisi toimii vain jos olet tietoinen siitä, milloin kesäaika on ja muutat koko aikataulusi toiseksi sen ajaksi. Tämä jos mikä on kesäajan käyttämistä ja vähintään yhtä työlästä kuin kellojen kääntelykin.

Sen sijaan jos kesäaikaa ei oikeasti olisi, ei sinunkaan tarvitsisi muuttaa mielessäsi kellonaikoja. Ei olisi mitään väliä mikä päivämäärä on, jokainen voisi aivan huoletta luottaa siihen, että kello on sitä mitä muinakin päivinä, ja että kaikki muutkin elävät samassa ajassa.

Väität, ettei ole ongelmaa, kunhan vain ymmärtää miten kesäaika toimii, mutta siinähän vain vaihdetaan yksi toimintamalli (kellojen kääntely) toiseksi (aikataulun “muuttaminen”). Pointti on, että jompikumpi on pakollinen, ellei halua olla aina väärään aikaan joka paikassa. Ilman kesäaikaa ei olisi mitään ymmärrettävää eikä tarvitsisi myöskään käännellä kelloja, joten koko touhu olisi nykyistä yksinkertaisempi.

-rekku, 25.11.2011

#14107

“Pointti on, että jompikumpi on pakollinen, ellei halua olla aina väärään aikaan joka paikassa.”

Väärin! Jos enemmistö lakkaisi kääntämästä kelloja, niin ei kai tosissasi kuvittele, että joku vielä ilmoittaisi aikataulut kesäajassa? Kyse on siitä, että enemmistö haluaa kesäajasta eroon, mutta ei silti osaa tehdä asialle mitään juuri tuollaisen asenteen takia. Luulet, ettei mitään voi tehdä, koska luulet olevasi yksin.

-Grulps, 25.11.2011

#14118

Nykyäänhän nuo tapahtuvat aika pitkälti automaattisesti eivätkä aiheuta kummoistakaan päänvaivaa. Minä katson kelloni yleensä näytön alareunasta tai kännykästä. Auton kello saa pysyä normiajassa vuoden ympäri ja emäntä siirtää seinäkellonsa kesäaikaan ja takaisin yleensä itse. Ainoa minua ärsyttävä seikka on unirytmin häiriintyminen.

-Julli, 14.12.2011

#14119

Unirytmin aiheuttamiin ongelmiin on olemassa unilääkkeet, eli lekuriin asiasta valittamaan. Tosin mikäli ottaa lääkärinvastaanotolla unettomuuden syyksi kesä- tai talviaikojen aiheuttaman mitättömän unirytmin häiriintymisen ja siihen napposia aikoo ruinata, voin varmuudella sanoa, että lääkkeet jäävät saamatta. Korkeitaan joitain mielenterveyspillereitä määräävät ja käskevät hyväksyä elämä sellaisenaan kuin se on.

Jos “unimömmöjä” hingutte niin keksikää vaikka olemattoman sukulaisen poisnukkuminen ja siitä johtuva stressi/auhdistus, jota pähkäillessä menee yöt, ja sitä myötä päivittäinen elämäkin menee päin helvettiä eikä siten selviydy arjenaskareista. Ja nyt puhuu kokemuksen syvä rintaääni.

-Joshua Samola, 15.12.2011

#14121

Ylläpito voisi poistaa Joshua Samolan aivopierun. Idioottimaista neuvoa ketään “mömmöjen” hankinnassa, palstaa lukee nuorisokin.

-Vapaa kasvatus olisi älykkäämp, 16.12.2011

#14125

Hyvä syvä kokemuksen rintaääni. Mömmöjä vaan ruinaamaan..Kyllä se niillä arjen askareet hoituu..eikä mene päin helvettiä...Ja saa unen päästä kiinni. Joulustressi unohtuu ja lapset leikkii kuusen alla.

Mutta Hei! RAUHALLISTA JOULUA!

-Nuuskamuikkunen, 22.12.2011

#14126

Talvi- tai kesäaika nyt: RAUHALLISTA JOULUA!

Hyvää Uutta Vuotta (talviajassa)!

-Nuuskamuikkunen, 23.12.2011

#14129

Säännöllistä työtä tekevänä ihmisenä asia minua hieman ärsyttää, mutta se yleensä korjaantuu ja unirytmi palautuu normaaliksi muutamassa päivässä. Mömmöjä ei tarvita... =)

-Julli, 28.12.2011

#14130

Unilääkkeillä on yleensä vielä sivuvaikutuksia. esim. seuraava päivä on kuin unessa vaikka onkin valveilla. Paras unilääke on UINTI ja ulkoilu..mutt' varsinkin uinti auttaa.

-Nuuskamuikkunen, 29.12.2011

#14207

Nuuskamuikkunen: Tehokas unilääke on kunnon annos opiaatteja alkoholin kera. Sen tesmin jälkeen säästytään mekin noilta oudoilta, ohiaiheen kommenteiltasi. Ei pahalla, mutta tosissaan.

-Joshua samola, 3.5.2012

#14208

Julli: Et oo vetäny niitä vaan tarpeeks ja kauan;)

-Joshua samola, 3.5.2012

#14430

Kunnon annos opiaatteja alkoholin kera?.... Ei kaipaa minkäänlaisia kommentteja! Ei kaipaa outoja eikä asiallisia kommentteja. Ei pahalla, mutta tosissaan siitä saa vaan imbesilli miehen itselleen.. (joo... on kokemusta).

-Nuuskamuikkunen, 2.8.2012

Oma kommentti
Kommentti Älä käytä HTML-tägejä viestissäsi, vaan pelkkää tekstiä. Linkit muodossa http://...
Nimi
Tarkistus Paljonko on kaksitoista ynnä viisi?
 

Agora on julkinen foorumi jossa voit julkaista kirjoituksesi. Kaikki voivat lukea, kommentoida ja arvostella kirjoituksia mutta julkaiseminen edellyttää rekisteröitymistä. Kirjoitukset jaetaan useisiin eri aiheisiin.

Lisää kirjoituksia aiheesta Muut tai muista aiheista.

Sinua saattaa kiinnostaa myös jokin seuraavista: