Lintukoto logo

Lintukoto / Muut / Salaliittoteoria

Lintukoto etusivu > Muut > Salaliittoteoria > Haku

Pidätkö?


12 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 9/min.
Hae
Teoria
kissoja käytetään hyväksi! (Uskottavuus: -1,0; 1 arviota)

Nyt kun mainitsemme kissoja käytetään hyväksi. Ne ovat oivia kalastajia joten ihmiset käyttävät kissaa “syöttinä” kaloille. Olen tutkinut tapausta ja saanut selville muutamia asioita: Kissoja on kesytetty ehkä jo heti maatalouteen siirtymisen jälkeen. Kissa ei ole pelkästään kotilemmikki, vaan maalla ja etenkin maatiloilla kissoista on hyötyä hiirien, rottien ja muiden tuholaisten pyydystäjinä. Kissat leikkivät mielellään, varsinkin nuorina, mutta harjoittelevat aikuisinakin leikkimällä saalistusta. Kissa on siisti eläin: se pitää itsensä puhtaana nuolemalla turkkinsa. Tyytyväisen kissan sanotaan kehräävän eli hyrisevän. Kissat voivat kehrätä myös hermostuneina, loukkaantumisen seurauksena tai vaikkapa tappelun jälkeen alistumisen ja hyväntahtoisuuden merkiksi. Kissa voi oppia erilaisia temppuja kuten koirakin, esimerkiksi istumaan tai seisomaan takatassuillaan. Joskus tosin kissa saattaa hyvin tietää mitä siltä odotetaan, mutta valitsee itse toisin.[1]

Kissat elävät tavallisesti 15–20-vuotiaiksi, mutta hyvin hoidettuna ja asianmukaisesti ruokittuna yli 20 vuoden ikä ei ole poikkeuksellinen. Vanhimmaksi tiettävästi elänyt kissa oli kuollessaan 37-vuotias.[2] Leikatut kissat, etenkin urokset, elävät kauemmin kuin leikkaamattomat, jos ne ulkoilevat. Kaikki ulkoilevat kissat steriloidaan tai kastroidaan, jos halutaan välttää ei-toivottujen pentueiden syntyä.[3]

Kissalle voi allergisoitua, mikä johtuu sekä kissan syljestä että hilseestä, ei yleisen harhaluulon mukaisesti kissankarvoista. Lisäksi kissanhiekkaan lisätty hajuste saattaa aiheuttaa allergiaoireita.

Kissan lihaa on aikaisemmin Suomessa käytetty kalastuksessa syöttinä, ja se on ollut erityisen suosittua sitkeytensä vuoksi rapumertojen syöttilihana.[4] Kissan turkkia on puolestaan käytetty karvalakkien ja talvikäsineiden tekoon.

Kuten sanoin kissaa käytetään hyväksi monessa asiassa. Uskoisin että joku on varmasti tehnyt salaliiton kissoja vastaan!


-KisuMisu, 15.2.2009 12:14

Kuinka uskottava teoria on?
-2 -1 0 +1 +2