Lintukoto logo

Lintukoto / Tutkimus / Teosto haisee

Lintukoto etusivu > Tutkimus > Teosto haisee > 0

Pidätkö?


5 käyttäjää paikalla, sivulatauksia 10/min.

Teosto ja Gramex

Teosto puolustaa säveltäjien, sanoittajien ja kustantajien oikeuksia musiikkiin, Gramex taas musiikin esittäjien ja tuottajien oikeuksia. Sama asia siis, mutta eri kohderyhmä. Periaatteessa samaa porukkaa.

Kasettimaksu

Jokaisesta tyhjästä kasetista, Minidiscistä, CD-levystä (sekä CD-R että CD-RW), tallennettavasta DVD-levystä ja kovalevylle tallennettavasti MP3-soittimesta menee kasettimaksu. Tämän maksun idea on maksaa tekijälle siitä, että ihmiset voivat kopioida äänitteitä kotikäyttöön. CD-R-levystä hinta on 0,60 senttiä/minuutti, eli 80 minuutin leyvstä hinta on 40 senttiä. Hinta on noussut rajusti, reilun kolmen vuoden aikana maksu on peräti viisinkertaistunut! Halvat CD-R-levyt maksavat 70-80 senttiä, eli Teoston osuus on itse asiassa puolet koko tuotteen hinnasta, VHS-kaseteissa maksu on n. 30% kasetin hinnasta. Teosto saa yhtä paljon kuin levyn valmistaja, markkinoija, kuljettaja, tukkumyyjä, vähittäismyyjä ja verottaja yhteensä. Ja kaikki vain siitä mahdollisuudesta, että levylle voi tallentaa musiikkia. Omista musiikkilevyistä on tietysti maksettu jo valmiiksi, joten niiden tapauksessa kyseessä on tuplalaskutus; jos poltat levylle dataa, maksat jostain mitä et edes saa. Yritys voi anoa oikeutta ostaa teostomaksuttomia levyjä, yksityinen ei tällaista lupaa voi millään saada. Tällä perusteella voisi Kopiosto vaatia rahaa kaikesta paperista, sillä sillehän voidaan kirjoittaa tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Tai voitaisiin varmuuden vuoksi sakottaa kaikkia ihmisiä vakiosummalla vuosittain, sillä kuitenkin vähintään osa rikkoo lakia eikä jää siitä kiinni. Teoston perimät kasettimaksut tilitetään kulujen (n. 15% kokonaistuloista) jälkeen eteenpäin tekijöille. Kuitenkin vain kotimaisille, joten kyseessä on eräänlainen kotimaisen musiikin tukimuoto. Jos kopioit ostamaltasi levyltä ulkomaista musiikkia kaverillesi, teet siinä aivan laillisesti, mutta tyhjästä levystä maksettu kasettimaksu ei mene äänitteen alkuperäiselle tekijälle. Lisämutka asiaan tulee nykyistä kopiosuojattujen levyjen aikana. Jos levyä ei voi kopioida, miksi ihmeessä siitä pitää silti maksaa että sen voi? Jos taas sen voi kopioida suojauksesta huolimatta, miksi ihmeessä suojaus edes on? Muutenkin, koko suojaus on ristiriidassa laillisen kotikopioinnin kanssa. Maksua menee siis myös tallentavista MP3-soittimista, esimerkiksi Applen iPodista. On vaan hankalaa perustella tästä tekijöille tulevaa tulonmenetystä. Kasettimaksua perustellaan sillä, että tekijät menettävät tuloja kopioinnin takia. Näiden kannettavien laitteiden koko idea on, että musiikkia otetaan väliaikaisesti mukaan, eikä siis pidetä siinä levyllä iän kaiken. Maksu on kuitenkin 0,5 senttiä minuutilta keskimääräisen tallennuskapasiteetin mukaan. Jos nauhoitat videoilla TV-ohjelmaa, maksat samalla kasettimaksua ohjelmasta, jonka lähettämisestä on jo maksettu maksut. Se, että haluat katsoa sen eri aikaan, edellyttää maksun maksamista. Jos kerran kasettimaksua perustellaan sillä, että yksityiskopiointi on sallittua (Teoston sivulla sanotaan Kopiointi yksityiseen käyttöön on Suomen lain mukaan vapaata), niin miksi monien ostovideoiden alussa kuitenkin kielletään kaikenlainen kopiointi - myös yksityiskäyttöön - ja uhkaillaan sen johtavan oikeudellisiin toimiin? Onko kopiointi siis sallittua vai ei? Ostovideoissa on usein myös Macrovision-kopiointisuojaus, mikä tekee kopioinnin teknisesti mahdottomaksi.

Taksit

Taksissa ei saa soittaa radiota asiakkaan läsnäolessa ilman että maksaa Teostolle vuosittaisen maksun. Sama maksu koskee myös kampaamoja, ravintoloita jne. Eli kyseessä on itse asiassa kolminkertainen maksu: radioasema ostaa levyn, maksaa siitä. Sitten musiikki soi radiossa, asema maksaa siitä aika paljonkin Teostolle. Jos sitten tätä musiikkia kuunnellaan vaikkapa taksissa tai kampaamossa, maksaa tämän yrityksen omistaja siitä kolmannen kerran. Teoston mielestä nimittäin radion julkinen soittaminen on julkinen esitys. Jos kaikilla ihmisillä olisi omat radiot, ei maksua ilmeisesti tarvitsisi maksaa.

Kampaamot ja parturit

Kampaamot ja parturit maksavat Teostolle pinta-alan mukaan, pienimmillä liikkeillä hinta on n. 200 €/v. Tavallisesta kuntosalista maksu on n. 500 €. Jos yritys soittaa musiikkia puhelimessa jonotusmusiikkina, on maksu n. 300 € vuodessa, paitsi jos linjoja on yli 50. Kampaamossa luettavista lehdistä ei kuitenkaan tarvitse maksaa Kopiostolle tms järjestölle, vaikka tilanne on analoginen radion soittamisen kanssa.

Ravintolat

Ravintoloissa musiikista maksetaan musiikkityypin (tanssi/tausta) ja asiakaspaikkojen, yleensä 2000 € luokkaa - ruokaravintoloissa selvitään n. 500 € halvemmalla. Livemusiikista Teostomaksut ovat kovemmat, ja lisäksi esiintyjille maksetaan luonnollisesti palkkaa. Jos laskettelukeskuksessa on vaikkapa ravintola, rinteessä musiikkia sekä bussi, joudutaan jokaisesta maksamaan erikseen Teostolle. Jos ravintola haluaa tehdä ostamastaan musiikista MP3:ia koska niitä on helpompi kuunnella tai ottaa niistä kopiot jotta alkuperäiset eivät tuhoudu, tulee tästä anoa erikseen lupaa Teostolta. Tästä ravintola joutuu maksamaan 0,57€/min Gramexille ja 0,20€/min Teostolle, kasettimaksujen lisäksi.

Kunnat & kaupungit

Kunnat maksavat musiikistaan asukasmäärän mukaan, hinta on n. 15 senttiä asukkaalta. Sen jälkeen kouludiskossa voi soittaa musiikkia, samoin kuin kunnan pikkujouluissa. Vankiloista ja työsiirtoloista menee myös Teostolle maksua, onhan niissäkin Teostomusiikkia kuuntelevia korvia. HKL:llä maksu lienee tuhansia euroja vuodessa (ellei heidän musiikkinsa ole katettu Helsingin kaupungin sopimuksella)

Mökkivuokraajat

Jos vuokraa mökkiä missä on radio, TV, CD-soitin, tulee vuokraajan tilittää vuosittain teostolle tietty maksu. Kyseessä ei siis ole TV-lupamaksu, vaan erillinen maksu siitä, että mökin vuokraaja voi kuunnella radiota tai itse tuomiaan levyjä.

Radioasemat

Valtakunnallisessa verkossa soitettavasta musiikista maksetaan n. 25 €/minuutti. Paikallisradioiden hinnat ovat halvemmat.

Nettiradiot

Suomessa oli useitakin nettiradioita, mm. Kiss FM, Energy NRJ, Radio Nova ja Radio City. Nämä kaikki katosivat, sillä Teosto halusi näistä maksuja. Ei riittänyt, että radio maksaa jo kertaallen ohjelmasta - jos media muuttuu, oli Teoston (ja Gramexin) mielestä kyseessä uusi esitys ja uuden maksun paikka. Nyttemmin joitakin nettiradioita on taas ilmaantunut. Lista näistä on taajuus.fi -sivulla.

Lauluillan järjestäjät

Jos järjestää yhteislauluiltoja tai pitää karaokea, tulee siitä maksaa Teostolle (kuinkas muuten).

Muut

Teoston hinnasto laajenee jatkuvasti, ja sitä päivitetään useammin kuin tätä sivua. Mukana on esimeriksi maksuja hirvipeijaisista, leikkikouluista, museoista ja itse asiassa ihan kaikesta mitä pystyt kuvittelemaan.

Edellinen lataus 03:45, 25,0 min sitten. Edellinen muutos 1.1.2008, 00:00, 1 598,1 pv sitten. © Aapo Puskala (0,04 s.)