Tietokoneet sosiaalisina tekijöinä

Me ihmiset emme suhtaudu tietokoneisiin koneina, vaan sosiaalisina otuksina. Tarkemmin ajateltuna tämä on aika selvää, mutta erittäin mielenkiintoista.

Esimerkiksi eräs oskilloskooppi antoi aivan asianmukaisia tuloksia, mutta sen virheilmoitukset eivät olleet kovinkaan ystävällisiä. Asian ne kyllä kertoivat, mutta parhaimmillaankin neutraalisti, usein vähän töksähtävästi. Virheilmoituksia muutettiin ystävällisemmiksi, mutta muita muutoksia tuotteeseen ei tehty. Tämän jälkeen kyseltiin käyttäjien kokemuksia ja palautetta. Se ei ole yllättävää, että laitetta pidettiin miellyttävämpänä ja hiukan helpompana käyttää tämän jälkeen, mutta ystävällisten ilmoitusten sädekehä ulottui paljon pidemmälle. Laitteen antamiin tuloksiin luotettiin enemmän, niitä pidettiin oikeampina, täsmällisempinä ja kaikin puolin entistä parempina – vaikka ne olivat täsmälleen samat tulokset kuin aina ennenkin. Tietysti, jos tulokset olisivat olleet aivan puuta heinää, ei tällaisia tuloksia varmaankaan olisi saatu. Mutta sinänsä oikeiden tulosten “oikeellisuutta” lisää merkittävästi se, miten laite muuten toimii ja kohtelee käyttäjäänsä.

Eräässä toisessa tutkimuksessa käyttäjät saivat koneelta palautetta toimistaan. Palaute oli aina positiivista ja rakentavaa. Tällaista palautetta saaneet käyttäjät olivat varmempia ja tyytyväisempiä itseensä, tunsivat olonsa paremmaksi ja ajattelivat voivansa vaikuttaa asioihin enemmän, olivat halukkaita jatkamaan työskentelyä tietokoneella, pitivät tietokoneen suorituskykyä parempana jne – positiivinen palaute siis yleistyi melkein kaikkeen. Näin kävi siitä huolimatta, olivatko käyttäjät tietoisia palautteen perusteluista – eli nekin käyttäjät, jotka tiesivät koneen vain imartelevan kaikkia käyttäjiään, kokivat samoin kuin ne, jotka luulivat koneen antavan aitoa palautetta.

Antropologien mukaan kiitollisuudenvelan välttäminen on käyttäytymisnormina kaikissa tunnetuissa kulttuureissa. Toisin sanoen, jos joku tekee meille jotain hyvää, pyrimme tekemään hänelle vastaavasti jotain hyvää. Jos tätä ei tehdä, on tuloksena yleensä syyllisyydentuntoa ja yhteisö voi rangaista tällaista kiittämätöntä jästentään ääritapauksissa sulkemalla hänet ulos – esimerkiksi eräs lepakkolaji toimii näin. Jos joku ei saa saalista, muut antavat sille osan saaliistaan, mutta nämä palvelukset pitää maksaa myöhemmin.

Eräässä kokeessa käyttäjiä pyydettiin etsimään tietoa tietokannasta. Tilanteita oli kaksi: toisessa kone oli avulias, eli kertoi oikeaa, tarvittua tietoa oikealla tavalla (kokeen järjestäjät tietysti tiesivät, mitä tietoa tullaan hakemaan). Toisessa kone kertoi ihan totuudenmukaista tietoa, mutta se ei liittynyt juurikaan tehtävään, eikä siitä ollut juurikaan hyötyä käyttäjille. Tämän jälkeen käyttäjille sanottiin, että jos he haluavat, he voivat auttaa konetta havaitsemaan värejä kuten ihminen, eli käyttäjät klikkasivat värejä sen mukaan miten lähellä tiettyä toista väriä se oli. Värikokemushan ei välttämättä ole samanlainen kuin koneellisesti laskettu “etäisyys” kahden värin välillä.

Ne käyttäjät, joille kone oli avulias, olivat avuliaita koneelle; he tekivät paljon enemmän värimääritystehtäviä kuin muut. Syynä ei kuitenkaan voinut olla esimerkiksi tyytyväisyys onnistuneesta tiedonhakutehtävästä, sillä ilmiö havaittiin ainoastaan silloin, kun kone oli fyysisesti sama yksilö molemmissa kokeissa. Jos kone oli täysin identtinen alkuperäiseen verrattuna, mutta fyysisesti eri kone, ei sitä “autettu” yhtään enempää kuin epäavuliastakaan konetta. Ilmiö havaitiin siis vain silloin, kun kone oli fyysisesti sama yksilö, ja kun kone oli ollut avulias tiedonhakutehtävässä.

Ehkä hämmästyttävintä tuloksessa on se, että koehenkilöt olivat tietotekniikan opiskelijoita ja siis varmasti täysin tietoisia siitä miten tietokoneet toimivat – tästä huolimatta he suhtautuivat koneisiin kuin ne olisivat olleet elollisia. Sosiaaliset säännöt ovat meissä niin syvällä, että ne on helppoa yleistää koskemaan laitteita, jotka toimivat hiukan kuin elolliset otukset.

Jo puheessa käytämme termejä, jotka viittaavat enemmän elollisiin olioihin kuin koneisiin. “Katsotaan, kelpaako sille tämä.” “Ei se suostunut sitä tulostamaan.” “Se jumittu, sillä on huono päivä tänään.” “Suututinkohan mä sen?”

Oraakkeli on myös tästä osoitus. Siltä kysyttiin, jaksaako kysyjä juosta maratonin. Oraakkeli vastasti “Tietysti.” 30 kilometrin kohdalla juoksija oli uupunut, mutta muisti koneen vastauksen, ja sinnitteli loppuun – vaikka oli täysin tietoinen siitä mekanismista, jolla vastaus etsitään.

Monet ohjelmat haluavat, että käyttäjä rekisteröityy sen käyttäjäksi. Eudorassa tämä on toteutettu varsin nerokkaasti. Ei-napin tekstinä ei ole “No”, vaan “Maybe later”. Sosiaalipsykologiassa on havaittu, että ihminen pyrkii käyttäytymään yhdenmukaisesti puheidensa kanssa, ja esimerkiksi ne ihmiset, jotka ovat sanoneet olevansa ekologisia, ovat tämän sanomisen jälkeen käyttäytyneet ekologisemmin kuin sitä ennen – myös silloin, kun tämä “julistus” ei ollut julkinen. Kun ohjelmalle sanotaan “Maybe later”, sanomme, että voimme ehkä sen rekisteröidäkin. En olisi lainkaan yllättynyt jos tämä nostaisi rekisteröityneiden käyttäjien määrää. “Maybe later” -painiketta on miellyttävämpi painaa myös kiitollisuudenvelan välttämisen näkökulmasta – koska saamme ohjelman ilmaiseksi käyttöömme, on epäkohteliasta ja itsekästä olla tekemättä mitään vastapalvelukseksi. “Maybe later” on edes jonkinlainen vastike ilmaisesta ohjelmasta.

Tamagotchit ovat myös toimiva esimerkki: niitä hoivattiin ja niiden “hyvinvoinnista” oltiin huolestuneita, vaikka ne olivat vain paristoilla toimivia leluja. Välittäminen oli silti samankaltaista kuin elollistenkin olioiden kanssa.

On muitakin sosiaalisen käyttäytymisen sääntöjä kuin kiitollisuudenvelkojen välttäminen. Yhdenmukaisuus; pyrimme olemaan yhdenmukaisia puheittemme kanssa. Seuraa ryhmää; jos olemme epävarmoja, teemme kuten muutekin tekevät. Miellyttäminen; yleistämme kaikenlaisia positiivisia asioita niihin ihmisiin, jotka ovat fyysisesti miellyttäviä, itsemme kanssa samankaltaisia, kehuvat meitä jne. Harvinaisuus; se, mikä on harvinaista, on arvokasta. Meidät on helpompaa motivoida uhkaamalla jonkin menettämisellä kuin lupaamalla saada jotain lisää. Tässä ei ole lueteltu läheskään kaikkia sosiaalisen käyttäytymisen “sääntöjä”, mutta näistäkin on helppoa keksiä sovelluksia tietokoneisiin. Jos olisit epävarma siitä mitä valitset koneen tarjoamista vaihdoehdoista ja kone sanoisi, että 90% käyttäjistä valitsi tuon, vaikuttaisiko se valintaasi? Amazon käyttää kirjamyynnissään tätä argumenttia, menestyksellisesti.

Olen esittänyt koneet todellakin koneina, “kylminä” ja tunteettomina. Toistaiseksi näin epäilemättä onkin, mutta sekä psyyken että koneet tuntevana en keksi yhtä ainutta syytä, miksi koneella ei voisi olla tunteita, tarpeita, arvoja jne. Pohjimmiltaan aivomme toimivat hiukan samankaltaisin mekanismein, tosin aivojen verkko on käsittämättömän monimutkainen tietokoneisiin verrattuna. Periaatteellisella tasolla en kuitenkaan näe estettä sille, että koneen voisi rakentaa tai ohjelmoida toimimaan samalla tavoin kuin elollisten otusten aivot.

-Aapo Puskala, 9.7.2004