Painonvartijat

Istuin taannoin kahvilassa lukemassa lehteä. Viereiseen pöytään istahti muutama nuori nainen, vilkuilivat minua päästä varpaisiin ja hetken päästä alkoi kuiskailu. Osasin jo arvata mistä on kyse ja tulihan se sieltä: Tarkoituksellisen kovaääninen kuiskaus: “Hyi KAUHEE miten laiha! Tuohan on ihan ruma! Tollasia ne just on, tuokin varmaan laskee kalorit tuosta kahvistaan ja on loppuviikon dieetillä”. Nostin katseeni lehdestä ja tuijotin naista suoraan silmiin. Olen opetellut kaikki saippuaoopperakatseet ulkoa, joten nainen ymmärsi sanattoman kysymykseni että onko ihan asiaakin. Naisen ystävätär siihen kiireellä selittämään: “Eikun ei me muuten, mut kun sä oot kasvoilta hirveen nätti mut sä oot kyllä tosissaan aika laiha”.

Mietin hetken, jaksanko edes reagoida, mutta totesin sitten lyhyesti että olen aina ollut pieni ja laiha, enkä normaalikonsteilla tästä liho. Naiset pyörittelivät hetken päätään mutta keksivät sitten ilmeisesti muita puheenaiheita ja unohtivat kilottomuuteni.

Loppuillan verenpaineeni olikin äärilukemissa. Olen loputtoman kyllästynyt siihen, että koska olen (liian) laiha, ihmiset katsovat oikeudekseen huomautella siitä päin näköä – puhumattakaan diagnooseista joita he tekevät. Haluaisin nähdä mitä tapahtuisi, jos menisin tuntemattomalle – tai tutullekin – ylipainoiselle tokaisemaan et “Hyi helkkari että sä olet lihava, miten sä olet päästänyt itsesi tuohon kuntoon! Johan tuo on terveydelle vaarallista!”

On hieno asia, että laihuuden yliarvostuksesta ollaan pyrkimässä eroon; että kurvit ovat suotavia ja ihmisessä saa olla muotoja, mutta mikä antaa ihmiselle oikeuden puuttua toisten ulkonäköön tai olemukseen? Mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että alipainoisen ulkoiseen habitukseen puuttuminen olisi jotenkin hyväksyttävämpää kuin ylipainoon puuttuminen? Ja mikä siihen ylipäänsä on motiivina?

Usein nämä painonvartijat myös puhuvat kaikista laihoista ihmisistä anorektikoina. Anoreksia on sairaus, laihuus ei välttämättä ole sairaus. Ihminen voi ehkä olla anorektisen näköinen, mikä ei ole sama asia kuin anorektinen tai anorektikko. Mielestäni on aika kyseenalaista alkaa antaa minkäänlaisia diagnooseja toisesta ihmisestä ulkonäön tai vaikkapa edes käyttäytymisen perusteella. Se on lääkärien tehtävä.

Laihat ihmiset myöskään eivät mielellään saa ääneen murehtia sitä, että eivät saa painoaan nousemaan tai vaatteet eivät istu koska tarpeeksi pieniä kokoja ei löydy: se koetaan suorana kettuiluna normaalikokoisia tai ylipainoisia kohtaan. Välillä tuntuu, että jos olet laiha et oikeastaan uskalla sanoa yhtään mitään koska kaikki mitä sanot käsitetään väärin, jos kuunnellaan lainkaan.

Nuoruusvuosinani ystäväni alkoivat pitää minulle propagandapuheitaan siitä kuinka kamalan rumanlaiha olen. He tarkoittivat hyvää, ilmeisesti he olivat tehneet minulle juurikin anoreksiadiagnoosin ja ajattelivat että lopettaisin kuvitellun laihduttamisen jos kuulisin “rakentavaa kritiikkiä”. No niin ei käynyt. Ja jos olisinkin ollut anorektikko, ei tuo olisi auttanut koska anoreksiaan kuuluu se, ettei ihminen koskaan ole mielestään tarpeeksi laiha. Itselläni ja kohtalotovereilla asia on päinvastoin, mutta paljonkaan ei ole tehtävissä.

Joten: Ensi kerralla kun näet hätkähdyttävän näköisen ihmisen, oli hän sitten lihava tai laiha, oli reaktiosi sitten kateus, paheksunta tai huoli, mieti kaksi kertaa ennen kuin kommentoit. Koska, kuten sanottu, itse jokainen kilonsa kantaa, oli niitä sitten liikaa tai liian vähän eikä ole meidän asiamme puuttua toisten ulkoiseen olemukseen.

-Minna R., 2.3.2007