> Kokeista saatava arvosana mittaa osaamista puolueettomasti.

Kokeista saatava arvosana ei kai juurikaan mittaa osaamista, mutta mittaa hyvin kokeissa pärjäämiskykyä. Luin, että kokeet korreloivat parhaiten kokeissa pärjäämisen kanssa. Eli jos pärjää kokeessa, niin pärjää todennäköisesti jossain toisessakin kokeessa. Osaamisen kanssa kokeet eivät korreloi kovin hyvin.

Uskon että kaikki kokeissa pärjäävät tietävät tämän, mutta eivät välttämättä tunnusta :-) He osaavat opetella oikean määrän oikeita asioita ja saavat vähällä työllä hyviä numeroita.

Hyviä arvosanoja saavat ne, jotka pelaavat hyvin arvosanapeliä. Missään tämä ei tullut minulle selvemmäksi kuin armeijassa. Aliupseerikoulun kokeissa kysyttiin joka kutsuntaerältä samat kysymykset samoissa kokeissa. Kutsuntaerien ero on kolme kuukautta, joten edelliset kokeen suorittajat olivat naapurissa. RUK:hon pääsi olemalla übersoldat tai pyytämällä kokeet edellisen kutsuntaerän kavereilta :-)

-Teemu, 1.6.2010

“Kokeista saatava arvosana ei kai juurikaan mittaa osaamista, mutta mittaa hyvin kokeissa pärjäämiskykyä.”

No, eihän sitä voi pärjätä, jos ei tiedä juuri siihen kokeeseen tulevia asioita.

“He osaavat opetella oikean määrän oikeita asioita”

Se on tietysti tärkeää, että osaa erottaa olennaisen epäolennaisesta ja kytkeä sen aikaisemmin opittuun. Tavallaan lisätään tietoa entisen tiedon päälle ja tarkennetaan sitä. Tämä on sitä, mitä olisi aikoinaan pitänyt tehdä opiskellessa, mutta en tehnyt.

Jos tekee liian vähän töitä jonkin aineen eteen ja lukee vain tärpit, niin oppi siitä aineesta jää pinnalliseksi, koska silloin tavoitteena on vain saada koe läpi.

Olin kai jossain näiden kahden opiskelutavan välimaastossa.

-Da Dam, 1.6.2010

Pelkkä numeerinen arvostelu ei ole paras mahdollinen tapa arvioida oppilaita, siinä olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Muutoin kirjoituksessa on aika pitkälti väsyneitä kliseitä ilman mitään uusia ehdotuksia paremmasta.

Muutama kirjallinen kommentti arvosanan (6) lisäksi:

Suomessa kirjoittaa vuosittain noin 35.000 ylioppilasta ( Jos numeerisia tai vastaavasti kirjainasteikon arvosanoja ei annettaisi, miten esimerkiksi jatko-opiskelijat valittaisi?

Jokaisella oppilaalla olisi usean A4:n verran kirjallista arvostelua – voitte kuvitella millainen työ valitsijoilla olisi. Pääsykokeet eivät olisi vaihtoehto, jos kerran kokeet ovat huono tapa mitata osaamista. Kaikki voisivat hakea, mutta valinta olisi käytännössä mahdotonta. Kukaan ei pystyisi arvioimaan sanallisista arvioista sopivimpia opiskelijoita.

Stressin vaikutuksesta olen niinikään kirjoittajan kanssa eri linjoilla. Sen vaikutus ei ole kaikille sama. Osa oppilaista ja ihmisistä yleensä nauttii pienestä paineesta ja pystyy normaalia parempiin suorituksiin haasteiden edessä. Mikäli pelkkä koe aiheuttaa lamaannuttavaa stressiä, voiko ihminen pärjätä suurempien ongelmien edessä?

Toisaalta – miksi koenumerot eivät saisi leimata oppilaita? Oppilaat ovat erilaisia ja hyvä niin. Jokainen voi korottaa numeroitaan, jos rahkeita riittää. Lisäksi tosiasia on, että osa meistä vain pärjää toisia paremmin, miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?

Katsokaa asiaa laajemmin. Koulumenestys ei takaa onnea, eikä edes vakaata taloutta. Moni koulussa vaatimattomasti pärjännyt on löytänyt elämäntyönsä toisaalta, joskus taloudellisesti loistaen, joskus taas omistautuneena asialleen vaatimattomin puittein. Lisäksi osa on jäänyt vain selvitytymään, mutta onko se numeerisen arvostelun syy, olisivatko he loistaneet muutoinkaan?

Ja ennenkaikkea, tarvitseeko kaikkien loistaa?

-0 - 9, 2.6.2010

Kokeilla voi mitata miten oppilas osaa toistaa hänelle opetetun oppimäärän. Systeemiä hyväksikäyttämällä voi kokeissa pärjätä osaamatta oppimäärästä kovin paljon. Arvosanoilla ei kuitenkaan ole paljoa tekemistä oppimisen kanssa, ne osoittavat vain kykyä toistaa oppimäärän yksityiskohtia tietyllä hetkellä.

Oppimisteorian mukaan oppia ei voi siirtää toisen päähän, vaan oppilas oppii sitä mistä hän on kiinnostunut. Määräämällä ihminen lukemaan tiettyä asiaa saavuttaa huonoja oppimistuloksia, jos asia ei muuten kiinnosta. Koska kaikki ovat kiinnostuneita eri asioista oppimista voisi mitata paremmin kysymällä; mitä olet oppinut?

Esimerkkinä voisi ottaa uskonnon arvosana. Koska ihmiset alkavat yleensä pohtia elämän merkitystä lähellä keski-ikää, niin harvat koululaiset pitävät uskontoa mielenkiintoisena. Arvosanan pitäisi kertoa aiheen osaamisesta pelkkään oppimiskykyyn perustuen?

Käytännössä uskonnon arvosanat, ainakin omana kouluaikanani, heijastelivat enemmän oppilaan jatkosuunnitelmia. Ussasta saa kiitettävän parantamaan keskiarvoa pienellä työllä, joten lukioon/yliopistoon menijät saivat kiitettävät ja muut välttäviä numeroita. En tiedä oppiko kukaan itse uskonnosta juuri mitään :-)

-Teemu, 2.6.2010

Tämän päivän paikallisessa sanomalehdessä oli artikkeli arvosanoja ja kokeita sivuavasta aiheesta eli lunttaamisesta.

Hiukan referointia eri tavoista sekä

=> itse keksinyt vastaväitteet niille:

- Opettaja kannattaa vakuuttaa siitä, että oppilaat kannattaa sijoittaa isoihin ryhmiin. Hyvien oppilaiden välissä voi kurkkia koevastaukset heiltä.

=> Suuri karhunpalvelus paremmalle oppilaalle. Jos jäädään kiinni, niin pahimmassa tapauksessa molempien koetulokset hylätään

- Kirjoitustehtävät voi kopioida teoksesta, johon on koottu lasten parhaat aineet. Muista muuttaa välimerkkejä sopivasti.

=> Opettaja osaa jo tänä päivänä myös löytää ne opukset.

- Tärkeimmät matemaattiset kaavat voi raapustaa kämmenpohjaan.

=> Ne kaavat muistaa varmasti sen jälkeen ulkoa käteensä katsomatta.

- Internetiin voi tehdä kysymyspankkeja eri opettajien kysymyksistä.

=> Tätä en pidä varsinaisesti lunttaamisena. Jos varautuu pelkkään kysymyspankkiin, niin on aika heikolla pohjalla, koska opettajat kehittävät aina uusia kysymyksiä.

- Laskimiin voi ohjelmoida kaavoja. Oppilaat ainakin toivovat, ettei kaikkia laskimia keritä tarkistaa.

=> Siinä ottaa aikamoisen riskin. Matematiikan opettajalla on käytäntöön pohjautuva tieto kunkin oppilaansa todellisista kyvyistä.

Lähde: Karjalainen, 3.6, “Älä katso kaverilta!”

-Da Dam, 3.6.2010

Kuinka moni muistaa vielä nykyään sen, mitä peruskoulussa tai lukiossa opetettiin? Kokeissa pärjää, kun pänttää asiat päähänsä ennen koetta. Kokeen jälkeen ne voikin sitten heittää mielestään ja keskittyä pänttäämään seuraavaan kokeeseen.

Minun mielestäni ongelma ei ole kokeiden arvostelukäytännössä, vaan itse koekysymyksissä. Kysymysten pitäisi olla sellaisia, ettei niihin voi vastata ulkomuistista, vaan ne edellyttäisivät asiakokonaisuuden sisäistämistä.

Teemun mielestä oppiminen edellyttää kiinnostusta käsiteltävään asiaan, ja tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Kuka saisi oppilaan kiinnostumaan? Minulla on kokemusta sekä hyvistä että huonoista opettajista, ja saamani arvosanat korreloivat täysin.

Kirjoittajan ehdotus sanallisesta arvioinnista on hyvä, mutta edellä mainittujen ongelmien lisäksi se lisää opettajien työtaakkaa huomattavasti. Sanallisesta arvioinnista NUMEROARVOSANAN LISÄKSI voisi olla hyötyä vaikkapa työnhaussa.

-Julli, 3.6.2010

Julli – olet asian ytimessä. Jäin itse miettimään asian moniuloitteisuutta kokolailla samoilla linjoilla. Numeerinen arvostelu on väistämätöntä, mutta kirjallisesta arvostelusta on apua oppilaan kehitykselle ja se on siksi erittäin tärkeää. Yksityiskohtainen palaute tulisi kuitenkin hoitaa joikaisen oppimistehtävän yhteydessä, sillä ulkopuoliselle se ei helposti aukea. Ei ainakaan vertailtaessa oppilaita laajemmin.

Olen kanssasi samaa mieltä myös kokonaisuuksen hallinnasta. “Tärppien” kyseleminen on lapsellista ja turhaa, mutta riittääkö opettajilla jaksamista motivoida oppilaat käyttämään aivojaan pintaa syvemmältä SEKÄ vielä testaamaan opittu, monipuolisesti ja oikeudenmukaisesti? Voin kuvitella, ettei haaste ole ihan pieni.. meitä kun on moneen junaan.

Kaikkien lahjoja ei voi mitata yhdellä asteikolla, joten kompromissejä on tehtävä. Vai onko kenelläkään parempaa _toimivaa_ ehdotusta?

-0 - 9, 4.6.2010

Olet oikeassa. Mutta tavallista koulunkäyntiä typerämpää on pääsykokeellisten toisen asteen oppilaitosten pääsykokeet. Esimerkki: Haen kuvataidelukioon. Minulle annetaan tietty aihe, josta täytyy tehdä ennäkkotehtävä tietyn ajan sisällä, ja se on vietävä tiettynä päivänä k.o. kouluun, jossa on tehtävä lisää tehtäviä määrätystä aiheesta tietyssä ajassa määrätyllä tekniikalla. Noh, minä satun stressaantumaan paineista tehdä työ, jolla voitan muuta hakijat (jokaista paikkaa kohden on n. kolme hakijaa) ja aika menee täysin hukkaan. En satu asumaan tulevan kouluni vieressä, enkä ole kovinkaan hyvä bussien kanssa. Kun pääsen kymmenen minuuttia ennen kokeen alkamista mahdollisen tulevan kouluni pihalle, saan lukea oven nimilistoista, että minun kokeeni on kolmannessa kerroksessa. Seuraa oikean luokan metsästys. Kun vihdoin oikea koe alkaa ja pääsen aloittamaan, minut ängetään istumaan pulpettiin ikkunan viereen. Minulle annetaan kolme paperia, joista yksi, siis vain yksi on suttupaperi. Lisäksi saan tehtävämonisteen. Tässä vaiheessa kaivan äärimmäisen stressaantuneena välineeni (ettehän luulleet, että koulu lainaisi välineensä teille?) esiin ja aloitan työt. Noh. Minä satunkin olemaan hyvä maalaamaan vesiväreillä ja piirtämään lyijykynällä. Siitä huolimatta saan paniikissa suherrettua jotain, joka ei yllä lähellekään normaalisuoritustani. Palautan paperit ja lähden kotiini. Seuraavat pari kuukautta odotan paniikin vallassa tietoa siitä, pääsinkö sisään. Sen jälkeen on vielä ilmoittauduttava nopeasti, sillä vain kolmannes pääsee sisään. Noh, kysymys kuuluukin: testaako koulu tässä tarinassa minun taiteellista lahjakkuuttani vai paineensietokykyäni? Ja pahinta tästä tekee se, etten pysty keksimään inhimillisempää tai parempaa järjestelmää.

-Based on a true story, 5.6.2010

Based on a true story, olisitko tehnyt työsi mieluummin lainavälineillä? Entä mikset ottanut aikaisempaa bussia tai vaikkapa taksia, jos tiesit stressaavasi jo matkaakin?

Kokeessa kaikki muutkin ovat paineen alla. Mikään koe ei tietysti ole täydellinen, mutta ne joka pärjäävät stressaavassa koetilanteessa parhaiten, tulevat luultaavammin jatkossakin selviytymään parhaiten.

Kuulostaa aika tavanomaiselta pääsykokeelta.

-Tuntematon, 6.6.2010

En ole samaa mieltä. Vika ei ole kokeissa eikä arvosanoissa vaan siinä, että niitä tungetaan joka paikkaan. Hyvin suunnitellulla kokeella voidaan mitata osaamista ja ymmärrystä, ja arvosanoja voidaan käyttää tutkimuksiin tai työpaikan tai oppilaitoksen valintaperusteena.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi kouluissa tehdään jatkuvasti kokeita. Arvosteluasteikko muuttuu luokan mukana, joten tuloksia on lähes mahdotonta soveltaa mihinkään, ja kokeita tehdään muutenkin tarpeettoman usein. Jostain syystä jopa itse opetus ja läksytehtävät ovat usein rakenteeltaan kokeita, joita ei kuitenkaan arvostella.

Koe ei välttämättä ole huono tapa arvioida osaamista, mutta opetusmenetelmänä se on surkea.

-Grulps, 2.7.2010